7.8.2024
Teksti: Kristiina Tammitie, kuva: Mari Ala-Porkkunen
Ysitien varrella, kivenheiton päässä Vaajakosken ABC:ltä sijaitsee terveellisiä ja ekologisia luomu- ja vegaanituotteita valmistava, vastikään 10 vuoden merkkipaalun saavuttanut Foodin Oy. Yrityksen toinen omistaja ja luova johtaja Maria Jalkanen sanoo, että Foodin syntyi rakkaudesta.
– Vaikka moni asia on vuosien varrella muuttunut, onneksi tärkeimmät asiat ovat kuten kymmenen vuotta sitten. Uskomme oman tekemisemme voimaan sekä tuotteisiimme, jotka ammentavat kasvuvoimansa luonnosta. Haluamme tuoda jokaisen saataville ruokatuotteita, joita valitsemalla tekee valinnan paremman huomisen puolesta, olipa kyse ympäristöstä, omasta terveydestä, viljelijästä tai työpaikoista kotimaassamme.
Foodinin tuotteista 85–90 prosenttia on luomua.
– Haluamme tehdä parempaa ruokaa paremmalle huomiselle. Vastuullisuus on keskeinen osa kaikkea tekemistämme. Olemme esimerkiksi hyvin tarkkoja tuotteidemme raaka-aineiden alkuperästä.
Nopeasti viime vuosina kasvaneelle Foodinille valmistui hiilineutraali ja moderni tehdas pari vuotta sitten. Tehtaalla työskentelee tällä hetkellä jo 55 työntekijää, eli Vaajakoski on saanut Pandan rinnalle toisen elintarvikealan merkittävän työllistäjän.
– Nykyään Kanavuoren molemmin puolin tehdään suklaarusinoita. Voisimme vaikka julistautua maailman suklaarusinapääkaupungiksi, Maria Jalkanen visioi.
Uuden tehtaan myötä Foodin on siirtynyt koko ajan enemmän ja enemmän tuotteiden maahantuonnista ja pakkaamisesta jatkojalostukseen. Patukkalinjastolta valmistuu tänä vuonna yli miljoona välipalapatukkaa.
– Ihmiset rakastavat herkuttelua, mutta yhä useammat haluavat myös voida hyvin. Tuotteemme vastaavat näihin tarpeisiin, antavat luvan herkutteluun hyvällä omatunnolla.
Foodinin valikoimassa on tällä hetkellä 240 erilaista tuotetta. Luomu- ja ruoanlaittotuotteisiin sisältyvät öljyt ja mausteet sekä superfoodiin kuuluvat viherjauheet ja ravintolisät ovat saaneet rinnalleen entistä enemmän välipaloja ja herkuttelutuotteita, kuten patukoita, raakasuklaalevyjä, kuorrutettuja marjoja ja hedelmiä sekä tahnoja ja levitteitä.
– Tuomme uutuuksia markkinoille vuosittain useita. 2023 lanseerasimme 25 uutuustuotetta, muun muassa luomupähkinä- ja lakritsitaatelipatukoita sekä pähkinä-hedelmäsekoituksia.
Toissa vuonna markkinoille tuodut joulukalenterit osoittautuivat todelliseksi hittituotteeksi. Viime vuodelle kalentereita tuunattiin vieläkin paremmiksi.
– Esimerkiksi S-market Vaajalassa ja Seppälän Prismassa meidän kalentereita löytyi hyviltä paikoilta hyllypäädyistä. Ja Savelan S-marketiin saimme oman brändipäädyn, Maria kiittelee.
S-ryhmän valtakunnallisissa valikoimissa Foodinin tuotteet ovat olleet vuodesta 2017 lähtien.
– Keskimaahan meillä on kuitenkin ihan erityinen suhde. Keskimaa ottaa tuotteitamme myyntiin myös valtakunnallisten valikoimien ohitse, vaihtelevasti eri myymälöihin. Ajoittain olemme leikitelleet myös ajatuksella, että voisimme syventää Keskimaan kanssa tehtävää yhteistyötä avaamalla tehtaanmyymälän ABC Vaajakosken katon alle, Maria Jalkanen paljastaa perheyrityksen haaveilun aiheen.
14.9.2022 | Prisma 50v
4.8.2022 | Prisma 50v
2.11.2022 | Prisma 50v