
Lähituottajat
Lähituottajat ovat Keskimaan tärkeitä kumppaneita
Lähiruoan arvostuksen kasvun myötä asiakkaamme toivovat ja odottavat omalta kaupaltaan entistä parempia paikallisten tuotteiden valikoimia. Me Keskimaalla olemme vastanneet tähän odotukseen: myymälöissämme on Keski-Suomen paras päivittäistavaravalikoima, johon lähituottajien tuotteet itseoikeutetusti kuuluvat. Paikalliset tuotteet ovat entistä paremmin löytäneet tiensä myös ravintoloidemme ruokalistoille. Meiltä löytyy edelleen tilaa uusille lähituotteille, kunhan ne täyttävät laatukriteerimme ja toimitusvarmuus on kunnossa.
Omalla alueellamme toimiville, pienille ja suurille elintarvikealan yrityksille haluamme olla reilu ja luotettava kumppani. Tuemme ja autamme yrittäjiä vahvistamaan ja kehittämään omaa toimintaansa. Näin tuotamme yhdessä hyvinvointia ja elinvoimaa alueellemme. Olemme sitoutuneet hyviin kauppatapoihin, ja pelaamme aina sääntöjen ja sopimusten mukaisesti. Yhteistyöstämme koituu yhteistä hyvää.
80 % kotimaista
Myymästämme ruoasta 80 % on kotimaista ja merkittävä osa siitä tulee meille paikallisilta tavarantoimittajilta.
Kaupoissamme myytiin viime vuonna Keski-Suomessa valmistettuja tuotteita lähes 32 miljoonalla eurolla.

150 paikallista kumppania
Vuoden 2021 aikana saimme runsaasti uusia lähitoimittajia, useisiin eri tuoteryhmiin. Yhteensä paikallisia kumppaneita on noin 150.
Vahvistusta saatiin muun muassa: Panimojuoma-, maitotalous-, leipä-, kala-, käyttötavara- ja teollisen elintarvikkeiden ryhmiin.

Tärkeä kumppani pienille yrittäjille
Erityisesti pienille mikrotason yrittäjille olemme tuotteiden tärkein jälleenmyyntikanava.
"Yhteistyömme Keskimaan kanssa käynnistyi, kun sieltä päin oltiin meihin yhteydessä. On hienoa, että saimme kumppaniksemme näin merkittävän paikallisen toimijan ", limonadeja käsityönä valmistavan Liquid Kitchen Jyväskylän toimitusjohtaja Sampsa Tukia kiittelee.
