Ilo auttaa 2020-2021


Kohtaamisia korona-aikaan sopivalla tavalla

Neljäs Ilo auttaa -lahjoitus ajoittui koronapandemian keskelle, joten autoimme keskisuomalaisia ihmisiä kohtaamaan toisensa poikkeusaikaan sopivalla tavalla joulun alla sekä vuoden 2021 aikana. Mukaan valittiin 130 hakemuksen joukosta 56 lahjoituskohdetta, joilla tavoitettiin yli 101 000 keskisuomalaista.

Tässä muutamia esimerkkejä kampanjakohteista:

  • Ikäihmisille järjestettiin Keski-Suomen Marttojen ruokakursseja sekä Jyväskylän Sydänyhdistyksen digilaite- ja verkkoasiointikursseja. Pohjoisen Korpilahden yhteisöyhdistys kuljetti vanhuksia ”ihmisten ilmoille”. Jyväskylän Hoivapalvelut hankki Ilo auttaa -tuen avulla siirrettävän tapaamisvaunun, jossa palvelutalon asukas ja hänen omaisensa voivat kohdata toisensa turvallisesti.
  • Joulun alla SPR:n Jyväskylän osasto järjesti joululaulukiertueen, Hope ry. tarjosi jouluisia ponihetkiä vähävaraisille perheille, Keski-Suomen keräyspiiri jakoi sotiemme veteraaneille 70 joulukassia, Lapsen ääni -kuoron joulukonsertti livestriimattiin Muuramen kirkosta ja Toivakan-Joutsan 4H-yhdistys vei laulavia joulutervehdyksiä iäkkäille ja yksin eläjille.
  • Lapsiperheitä ilahduttivat Jyväskylän seudun nuorisoseurat ry:n avoimet muskariryhmät, Keski-Suomen Allergia- ja Astmayhdistyksen eläinpuistoretki, MLL:n laskiaistapahtuma sekä Äänekosken Urheilijoiden talviulkoilutapahtuma.
  • Nuoria kokosivat yhteen Jyväskylän Nuortentalo Katutason ruokatorstait, Liikunnan Riemun liikuntakerho sekä Pesäpuu ry:n tapahtuma sijaishuollosta aikuistuneille nuorille. Lahjoitusvaroilla Osuuskunta Onixia toteutti Opiskelijapäiväkirjat-podcastin tukemaan etäopiskelua.
  • Kaikenikäisille mieltä ilahduttavia kohtaamisia tarjosivat ISOn Tanhuujien Puistojamit, Keski-Suomen Näkövammaisten Pädikonkarit-toiminta, Luonto-Liiton Keski-Suomen piirin Metsäpäivä sekä SPR:n Keuruun osaston ystäväkahvilatoiminta.