Osuuskauppa Keskimaa on myynyt osakekaupalla Kauppakeskus Sokkarin yläkerrokset. Reilun 4 600 kerrosneliömetrin tiloihin on suunniteltu rakennettavan noin 100 asuinhuoneistoa. Myydyistä tiloista osa on aiemmin toiminut Keskimaan konttoritiloina.
Myyntiä valmistelevan kaavamuutoksen lisäksi Osuuskauppa Keskimaa muodosti hankkeen toteuttamista varten kaksi erillistä kiinteistöyhtiötä, Jyväskylän Valtakulman Asunto Oy:n yläkerroksien asuintiloihin ja Jyväskylän Valtakulman Liikekiinteistö Oy:n liiketiloja varten. Maanantaina 1.10. toteutuneessa kaupassa Royal House Oy sekä Järvi-Suomen Asunnot Oy ostivat Jyväskylän Valtakulman Asunto Oy:n koko osakekannan.
Ostaja huolehtii itsenäisesti ja omalla kustannuksellaan omistuksessaan olevan osan saneerauksesta. Keskimaa omistaa edelleen Kauppakatu 24 ja 26 sijaitsevat Kauppakeskus Sokkarin liiketilat, 100 % omistamansa Jyväskylän Valtakulma Liikekiinteistö Oy:n kautta.
– Asuntotuotanto ei ole Keskimaan ydinliiketoimintaa, joten halusimme myydä asuntotuotantoon sopivien tilojen hallintaan oikeuttavat osakkeet. Täydennysrakentamisen kautta keskustan kehittyminen jatkuu ja vetovoimaisuus lisääntyy. On hienoa, että pitkään kestänyt myyntihanke on nyt saatu päätökseen ja tiloja päästään kehittämään uuden omistajan toimesta, Keskimaan talousjohtaja Niko Toivanen toteaa.
– Royal House Oy ja Järvi-Suomen Asunnot Oy jatkavat Jyväskylän Valtakulman Asunto Oy:n kiinteistökehittämishankkeen suunnittelua, toteaa Järvi-Suomen Asunnot Oy:n toimitusjohtaja Tomi Nieminen.
Myydyissä tiloissa on muutamia vuokralaisia, suurimpana vuokralaisena tiloissa toimii tällä hetkellä Oral Hammaslääkärit. Vuokralaisten sopimukset jatkuvat uuden omistajan kanssa.