Valtaosa Keskimaalla asioivista ihmisistä käyttäytyy hyvin, monet suorastaan sydämellisesti, kiittäen ja kannustaen heitä palvelevia ammattilaisia. Asiakaspalvelijat kohtaavat kuitenkin jatkuvasti myös ikäviä ja epämiellyttäviä asiakastilanteita – huutamista, kiroilua ja vähättelyä, jopa uhkailua, lähentelyä ja kourimista. ”Työnantajana olemme työntekijöidemme puolella ja myötävaikuttamassa siihen, että asiointi olisi turvallista ja miellyttävää kaikille, ei vain asiakkaillemme vaan myös työntekijöillemme. Työ palvelualalla on arvokasta ja tärkeää, haluamme osaltamme varmistaa, että työssä viihdytään, siinä halutaan pysyä ja siihen halutaan jäädä”, painottaa Keskimaan henkilöstöjohtaja Kaisamaria Thusberg.