Mene Etusivulle

Vastuullinen työnantaja

Keskimaa on vastuullinen työnantaja, joka huolehtii työntekijöidensä hyvinvoinnista muun muassa tarjoamalla mahdollisuuksia kehittymiseen, uralla etenemiseen ja omaan elämäntilanteeseen sopivan urapolun löytämiseen.

Vastuulinen työnantaja

  • Työtyytyväisyytemme on huipputasolla

    Huolehdimme kattavasta perehdytyksestä ja panostamme ammattitaitoiseen ja reiluun johtamiseen. Työtyytyväisyyskyselymme mukaan onnistumme näissä asioissa erinomaisesti ja seuraamme säännöllisesti onnistumistamme, jotta voimme reagoida epäkohtiin ja kehittää toimintaamme entistä paremmaksi.
  • Kohdataan kunnioittavasti

    Häirintä ja epäasiallinen kohtelu ei ole missään tilanteessa hyväksyttävää, eikä sen sietäminen ole osa työntekijöidemme tehtävänkuvaa. Keskimaan Kohtaa kivasti -kampanjan ydinviesti on, että jokaisella tulee olla mahdollisuus tehdä työnsä rauhassa. Häirintä ei kuulu toimipisteisiimme, ollaan ihmisiä toisillemme.
  • Arvomme ovat sydämellä, ilolla, sisulla ja yhdessä

    Arvot ja niiden sanoitukset rakennettiin Keskimaan työkulttuurin pohjalta, ja niiden muodostuksen aikana kuultiin henkilökuntaa ympäri Keski-Suomen. Nyt arvomme näkyvät arjessamme: siinä miten töitä tehdään yhdessä ja millaisena palvelu näyttäytyy asiakkaallemme.
  • Vastuullinen toiminta

    Taloudellinen turvallisuus ja kilpailukyky ovat perusta, jonka päälle muu vastuullinen toiminta rakentuu. Ympäristöstä huolehtiminen, omalle alueelle investoiminen ja työllistäminen myös taloudellisesti epävakaina aikoina ovat osa vastuullista ja pitkäjänteistä toimintaamme.
  • Elinvoimaa ja hyvinvointia

    Panostamme monella tavalla maakuntamme elinvoimaisuuteen, paikalliseen hyvinvointiin ja ympäristömme huomiointiin. Halu toimia yhdessä ja muuttaa asioita parempaan suuntaan on osuustoiminnan ydinajatus. Keski-Suomen ja keskisuomalaisten ihmisten hyvinvointi ovat meille sydämen asia.