Osuuskauppa Keskimaan S-market Lievestuoreen uudistus on valmis. Liepeeläisille tehtiin mahdollisimman hyvä myymälä, jonka valikoima on suunniteltu juuri heitä varten. Uusilla kalustoratkaisuilla saatiin kasvatettua merkittävästi valikoimaa. Avajaisia vietetään 12.10.– Selkeän ja raikkaan ilmeen saanut myymälä vastaa aiempaa paremmin paikallisiin tarpeisiin valikoiman kasvettua yli tuhannella tuotteella. Päivittäistavaravalikoimassa laajenivat mm. sämpylät, sipsit ja snacksit, Tex mex -tuotteet, jauhot, hiutaleet, mausteet, makeiset, kissanruoka ja panimojuomat. Valikoimiin saatiin myös irtopullat. Uudistimme myymälän asiakkaidemme toiveiden mukaisesti, kiteyttää aluejohtaja Mikko Lehtinen. Uskomme, että S-market on juuri sitä, mitä lievestuoreelaiset hyvältä ruokakaupalta odottavat. Osuvan varman ja miellyttävän ostoympäristön ohella asiakkaat saavat kylän ainoassa kaupassa huomioivan ja lämminhenkisen palvelun, marketpäällikkö Kari Hokkanen kertoo.Uudistuneen S-market Lievestuoreen avajaisia vietetään 12.10. Silloin on tarjolla kakkukahvit. Avajaistarjouksia on 12.-15.10. Perjantaina paikalla on palveluneuvoja sekä S-mobiili-asiantuntija. Lauantaina vietetään lastenpäivää.S-marketin uudistus tehtiin pääosin yöllä, jotta häiriöitä asiointiin oli mahdollisimman vähän. Uudistuksen kustannukset olivat noin 400 000 €.