7.4.2017
Täysin uuden ilmeen saanut Sale saa asiakkaat hyvälle mielelle Konnevedellä. Laajennetun ja uudistetun Sale-myymälän avajaiskahvit nautittiin mukavissa tunnelmissa torstaina 6.4. Päivän aikana kahvittelijoita oli välillä ruuhkaksi asti.
Oikea ja pahvinen myymäläpäällikkö Sami Saavalainen rinnakkain. Ostoskärry on täynnä asiakkaiden tuotetoiveiden perusteella valikoimiin lisättyjä tuotteita.
– Toiveita saa edelleen esittää, sillä luvattuun 500 asiakastoiveen täyttämiseen on vielä matkaa, Sami kannusti.
– Kiva kauppa, koska täällä on Legoja, Vertti Liimatainen arvioi Salea.
– Kun ensimmäisen kerran laajennuksen käyttöönoton jälkeen tulin sisälle, tuli sellainen ”wau, onpa suuri” –reaktio. Hyllyille on tullut Legojen lisäksi paljon muitakin uusia, kivoja tuotteita, Anu Liimatainen jatkoi.
Kahvitarjoilusta huolehti SPR:n paikallisyhdistys, apunaan seurakunnan diakoniatyö. Kakkua syötiin päivän aikana 840 palaa ja kahvia juotiin noin tuhat kuppia.
Seuraavan kerran Salessa kahvitellaan perinteiden mukaisesti yhteisvastuukeräyksen merkeissä 21.4. Vapun aikaan on vuorossa sima- ja munkkitarjoilu.
Apsi Apina ja peukku uudistuneelle Salelle.
– Todella hyvä fiilis. Myymälämme on nyt parempi sekä asiakkaille että meille työntekijöille, Maija Lusua kommentoi pikaisesti kassalla asiakaspalvelun lomassa.
Matti Oittinen ja Jussi Mehto kertoivat tekevänsä kaikki mahdolliset ostokset omalla paikkakunnalla.
– Ollaan oikein vakituisia Salen asiakkaita ja uskollisia Keskimaan omistajia. Hyvin onnistuneen laajennuksen on Keskimaa meille tehnyt. Kyllä nyt kelpaa Konnevedellä, he kehuivat.
Uudistetulla ABC-automaatilla Timo Salonen ehti päivän aikana tankata satakunta autoa. Samalla tulivat lasitkin pestyä.
– Tämä se on todellista palvelua, josta voisi vähän maksaakin, Hannu Heiskanen kiitteli.
Niina Kaikuranta sai paistaa työvuoronsa aikana monta pellillistä karjalanpiirakoita leipäosaston irtomyyntipisteeseen.
– Parasta uudistuksessa on se, että pystymme paremmin vastaamaan asiakkaidemme ostotarpeisiin. Itselleni esimerkiksi iso parannus on gluteenittomien tuotteiden määrän huomattava lisääntyminen.
Sirpa Koivu palveli juhlapäivän kulkijoita Keskimaan omistaja- ja S-Pankki-asioissa. Päivän aikana Keskimaa sai 7 uutta omistajaa Konnevedeltä. Liittyjät saivat matkaansa 40 euron arvoisen tuotekassin sekä 20 euron ostosetelin.
Salesta saa entistä enemmän paikallisia tuotteita. Yksi uutuus on Rossin savukala.
Avajaisten tarjoustuotteista esimerkiksi Mannisen kotileipomon ruisleipää myytiin laatikkokaupalla.
Kylmäkaappien ovet pitävät kylmän kurissa ja vähentävät näin energiakustannuksia merkittävästi.
20.12.2024 | ABC | Paikallisia uutisia | Uudistukset | Vastuullisuus
17.12.2024 | Henkilöstö | Paikallisia uutisia | Vastuullisuus
16.12.2024 | Paikallisia uutisia | Sokos | Talous