Multialle uusi Sale, Korpilahdelle uusi S-market


20.6.2024

Teksti: Kristiina Tammitie, kuvat: Erkka Lyytikkä ja Tero Takalo-Eskola

Keskimaa avasi ennen juhannusta peräkkäisinä päivinä kaksi uutta myymälää. Ensin juhlittiin Multialla uuden Salen avausta, ja seuraavana päivänä ihasteltiin Korpilahdella uutta S-marketia. Avajaiset houkuttelivat molemmilla kylillä paikan päälle sankoin joukoin ihmisiä läheltä ja kauempaakin.

– Kiitos Keskimaalle, joka on halunnut sijoittaa Multialle uuden Salen. Nyt pallo on heitetty meille. On multialaisten omissa käsissä, että kauppaa käytetään, Multian kunnanvaltuuston varapuheenjohtaja Matti Saarinen totesi avauspuheessaan.

– Keskimaa on keskisuomalaisten oma osuuskauppa, jonka tehtävä on omistajien arjen helpottaminen niin haja-asutusalueella kuin kasvukeskuksissakin. Tämä asia konkretisoituu täällä Multialla tänään, totesi puolestaan Keskimaan hallintoneuvoston varapuheenjohtaja Minna Lappalainen.

Järkevällä väelle parasta vuosikausiin

Puheita eturivissä kuunnellut Matti Järvelä totesi, että uuden kaupan avaus Multialle on niin iso asia, että sitä kannattaa ajella katsomaan Keuruultakin.
– Multialaiset ovat järkevää väkeä, kun ovat asioineet kylän ainoassa kaupassa ahkerasti. Jos ei myynti kävisi, ei Keskimaakaan olisi tänne uutta Salea rakentanut. Tämä muuttaa kylän ilmettäkin aika tavalla paremmaksi.
Avajaisnauhan leikkaamisen jälkeen asiakkaat pääsivät tutustumaan uuteen myymälään. Ruuhkan keskellä kassalle ennätti nopeimmin Tapio Ilomäki munkkipussi kädessään.
– Päätin jo ennakkoon, että yritän saada ensimmäisen kuitin muistoksi tapahtumasta. Tämä kauppa on ihan huippujuttu, parasta mitä Multialla on tapahtunut kymmeneen vuoteen, vakiasiakas kommentoi.

Multia Salen päälliköitä kolmessa polvessa: Jaana Savolainen, Jukka Laurila ja Erkki Ahonen.

Samaa mieltä olivat myymälän entiset päälliköt Erkki Ahonen ja Jukka Laurila, jotka kertoivat tulleensa avajaisiin uteliaisuuden usuttamina. Heillä oli paljon muistoja tontilta, edellisen myymälän avajaisista 1970-luvun alusta lähtien.
– Tämä on nyt Multialla kolmas osuuskaupan myymälä minun aikanani, Erkki laskeskeli.
Hannu Hakamäki kertoi osallistuneensa nuorena miehenä edellisiinkin avajaisiin yli 50 vuotta sitten.
– Ensimmäinen vaikutelma tästä uudesta myymälästä on, että hyllyt on täynnä ja tavaraa paljon. Näytti siellä olevan nyt viinihyllykin, kun lakia muutettiin.
– Laita sinne, että uusi kauppa on Multian pelastus, seniori-ikäinen mies ottaa osaa keskusteluun ja saa ison joukon ympärillään nyökyttelemään yksituumaisena.

Malliesimerkki siitä kun tehdään parasta

Seuraavana päivänä avajaishumu jatkui Korpilahdella.
– Korpilahden uusi S-market on esimerkki siitä, kun investoidaan koko maakuntaan ja lähdetään tekemään parasta. Tässä kaupassa on aiempaan verrattuna puolitoista kertaa suuremmat tilat, 1 400 tuotteella laajentuneet valikoimat, itsepalvelukassat, paistopiste, asiakas-wc ja autojen sähkölatausmahdollisuus, avauspuheen pitänyt Keskimaan hallintoneuvoston puheenjohtaja Sami Kettunen listasi.
Lastensa Ailin ja Ahtin sekä pikkuveljiensä Eelin ja Iivon kanssa avajaisiin lähtenyt Ella Tuomi oli oikein tyytyväinen näkemäänsä.
– Herätin kesälomalaiset ja sanoin, että nyt lähdetään S-marketin avajaisiin. Todella hyvältä näyttää, isolta, valoisalta ja avaralta. Ja valikoimat ovat selvästi kasvaneet. Tykkään myös siitä, että tänne on tullut itsepalvelukassat sekä paistopiste, tuoreita riisipiirakoita matkaansa napannut Ella Tuomi totesi.

Avajaisiin olivat lähteneet myös kesälomaa viettävät Oliver (9) ja Oona (7) Ojala sekä Unto Ahonen (9). 

– Me oltiin tämän kaupan ensimmäiset asiakkaat, jotka tuli ovesta sisään nauhan leikkaamisen jälkeen. Olin varmasti ennen kuin kukaan muu, kun tein näin, toisen jalkansa eteenpäin venyttävä ja napakasti lattiaan pamauttava Unto esitteli.
Kolmikolla oli selvät mielipiteet uuden S-marketin vahvuuksista.
– Kun tulee tänne sisälle, niin näyttää tosi isolta. Karkkiosasto on hyvä ja tänne on tullut leluja, joita ei vanhassa kaupassa ollut ainakaan kovin paljoa. Lisäksi hedelmät ja vihannekset on laitettu hienosti. Niitä on kiva katsella, Oliver arvioi.
Sen verran suuren vaikutuksen myymälä teki, että mielessä alkoi siintää tuleva ammattikin.
– Me mennään joskus tulevaisuudessa kauppaan töihin. Varmaan tänne S-marketiin, kaverukset arvelivat.

Eipä tarvitse lähteä kauemmas kauppaan

Korpilahdella mökkeilevä Pirkko Klen ja jämsänkoskelainen Eila Göös tulivat avajaisiin paitsi tutustumaan uuteen kauppaan, myös tapaamaan tuttuja, joita olikin paikalla paljon.
– Kyllä on hieno kauppa. Niin kiiltävät lattiatkin, että kimallussandaalit pääsevät oikeuksiinsa, Pirkko Klen hymyili jalkineitaan esitellen.
– Eipähän tarvitse enää kenenkään lähteä Korpilahdelta ruokakauppaan mihinkään kauemmas. Jos ei tällä valikoimalla pärjää, niin ei sitten millään, Sirkka ja Esa Laitinen jatkoivat arviointia.

Jos on muutos iso asiakkaille, on se sitä myös henkilökunnalle.
– Aivan ihanaa päästä uuteen myymälään. Ajanmukainen kauppa tarkoittaa meille merkittävästi parempia työskentelyolosuhteita ja tyytyväisempiä asiakkaita. Asiakastoiveita on kuultu ja niitä saa edelleen esittää, S-marketin myyjät Teija Leppänen ja Nella Kantola kannustivat.