2.11.2023
Sale Säynätsalon myymälässä on toteutettu laaja uudistus syksyn aikana, kun myymälä on modernisoitu uuden Sale-konseptin mukaiseksi. Sale Säynätsalon uudistuneen myymälän avajaisia vietetään loppuviikon ajan.
Osuuskauppa Keskimaa on uudistanut Sale Säynätsalon myymälän perusteellisesti uuden Sale-konseptin mukaiseksi. Uudistuksessa myymälän kalustus ja kylmälaitteistot on päivitetty vastaamaan nykyisiä kylmäasetuksia, ja samalla myymäläilme on raikastunut. Valikoimia on päivitetty vastaamaan alueen asiakkaiden tarpeita ja kysyntää entistä paremmin.
− Olemme erittäin tyytyväisiä Sale Säynätsalon uudistukseen, kaikki on sujunut suunnitellusti ja Nosto-automaattikin saadaan vihdoin ensi viikolla paikalleen. Sale Säynätsalo on tärkeä osa Jyväskylän kauniin saaristokaupunginosan palveluja ja se tarjoaa jatkossa alueen asukkaille entistä viihtyisämmän asiointikokemuksen, toteaa Sale-ryhmäpäällikkö Outi Terho Osuuskauppa Keskimaalta.
Sale Säynätsalon uudistuksessa paistopistettä on laajennettu, ja lisäksi nopeaa asiointia helpottaa uudet itsepalvelukassat. Uudistetun myymälän avajaisia vietetään loppuviikon ajan.
− Kahden kuukauden remontin jälkeen on ihana päästä esittelemään asiakkaillemme uudistunutta myymäläämme. Valikoimia ja palveluja on nyt päivitetty säynätsalolaisten asiakkaiden toiveita kuunnellen, jotta voisimme palvella asiakkaitamme entistä paremmin. Viihtyisämmässä myymälässä on nyt mukava asioida ja myös ilo työskennellä, iloitsee Sale Säynätsalon myymäläpäällikkö Nina Kiiskinen.
Uusia lisäpalveluja kaupalle ovat Nosto-automaatti, ja lisäksi myymälän yhteyteen on saatu toinen pakettitoimituspiste. Apteekin palvelut säilyvät entisellään kiinteistössä.
Sale Säynätsalon uudistuksessa panostettiin erityisesti kaupan energiatehokkuuteen. Koko myymälän kylmätekniikka on uusittu, ja myymälän LVIS-teknisistä ratkaisuja on muokattu energiatehokkaammiksi. Aurinkopaneelit asennettiin aiemmin hyödyntämään uusiutuvaa sähköä. Energiatehokkuuteen liittyvillä investoinneilla vähennetään Osuuskauppa Keskimaan ilmastotavoitteiden mukaisesti kaupan hiilijalanjälkeä. Kokonaisuudessaan syksyn aikana toteutetun myymäläuudistuksen kustannus oli noin 800 000 euroa.
Osuuskauppa Keskimaa on uudistanut Sale-myymälöitä ahkerasti viimeisen kolmen vuoden aikana omalla toiminta-alueellaan. Keskimaalla on yhteensä 13 Sale-myymälää Keski-Suomessa, joista kaksi kolmasosaa on jo käynyt konseptiuudistuksen läpi. Seuraavan parin vuoden aikana myös Keskimaan loput myymälät uudistetaan.
Osuuskauppa Keskimaa, ryhmäpäällikkö Outi Terho, 010 767 3029, outi.terho@sok.fi
Osuuskauppa Keskimaa, myymäläpäällikkö Nina Kiiskinen, 010 767 4010, nina.kiiskinen@sok.fi
29.11.2024 | Marketkauppa | Paikallisia uutisia | S-market
28.11.2024 | Marketkauppa | Paikallisia uutisia | S-market | Uudistukset
15.11.2024 | Asiakasomistajuus | Hallinto | Paikallisia uutisia