Uusi S-market Korpilahdelle on valmistunut – avajaisia vietetään perjantaina 14.6.2024


13.6.2024

Korpilahdelle avataan uusi S-market Korpilahti perjantaina 14.6.2024 klo 9. Myyntipinta-alaltaan noin 1000 neliöisen S-marketin avajaisia vietetään perjantaina avajaistarjousten sekä kahvi- ja jäätelötarjoilun merkeissä.

Osuuskauppa Keskimaa on rakennuttanut Korpilahdelle uuden S-marketin vuonna 2022 ostamalleen tontille Korpilahden keskustaan Korpilahdentien varrelle.

− Uuden S-marketin rakennustyöt aloitettiin viime vuoden heinäkuussa ja nyt pääsemme avaamaan uuden myymälän sopivasti kesäsesonkiin juhannusviikon kynnyksellä. Meidän entisen S-marketimme tilat kävivät ahtaiksi niin myymälätilojen kuin parkkialueenkin osalta. Uusi S-market on puolitoistakertaa suurempi entiseen myymälään verrattaessa, joten tilat ovat nyt todella avarat ja valikoimia on päästy laajentamaan tasaisesti useissa tuoteryhmissä, kertoo Osuuskauppa Keskimaan ryhmäpäällikkö Jarno Minkkinen.

S-market Korpilahden rakentamisessa on investoitu erityisesti energiatehokkuuteen niin talotekniikan kuin myymäläkalusteidenkin osalta. Myymälässä on muun muassa ovellisilla kalusteilla oleva CO²-kylmälaitejärjestelmä tehokkaalla lämmöntalteenotolla. Kiinteistön lämmityksessä hyödynnetään kylmäjärjestelmästä syntyvää lauhdelämpöä sekä maalämpöä. Ympäristöystävällisyyden viimeistelee kesän aikana katolle asennettava aurinkosähköjärjestelmä. Lisäksi parkkialueelta löytyy sähköautojen peruslatauspisteet.

Viihtyisämpi myymälä on niin asiakkaiden kuin henkilökunnankin etu

S-market Korpilahden avajaisia vietetään perjantaina 14.6. klo 9.00.

Korpilahtelaisten asiakkaiden toiveet on huomioitu uuden S-marketin valikoimien suunnittelussa ja myös kaupan palveluissa. Lisäksi myymälään on rakennettu asiakas-wc.

− Kaupan valikoimia on laajennettu merkittävästi, jopa 1400 tuotteella. Kysyimme asiakkaiden toiveita uuden S-marketin valikoimiin ja palveluihin liittyen, ja nyt olemme päässeet niitä toteuttamaan useissa tuoteryhmissä. Uusina palveluina meidän uudesta myymälästämme löytyy paistopiste, itsepalvelukassat sujuvoittamaan asiointia pienempiä ostoksia tehtäessä sekä paljon toivottu kaasunmyynti, selventää S-market Korpilahden marketpäällikkö Johanna Kupari.

S-market Korpilahden henkilökunta jatkaa tutulla kokoonpanolla uudessa myymälässä. Vakituista henkilökuntaa on 10 henkilöä.

− Uuden myymälän pystyttämisessä meillä on ollut apuna projektipäällikkö sekä viisi kaupan ammattilaista Keskimaan muista yksiköistä. Kesätöissä meillä on aloittanut seitsemän henkilöä. Työntekijöiden näkökulmasta uudet tilat tehostavat työskentelyä, kun taustatilat on suunniteltu toimiviksi. Aika näyttää pärjäämmekö nykyisellä henkilökunnalla, vai onko meillä tarvetta uusiin rekrytointeihin, Johanna Kupari pohtii.

Uuden S-market Korpilahden kokonaisinvestointi oli noin 5,65 miljoonaa euroa. Osuuskauppa Keskimaa on investoinut viime aikoina merkittävästi uusiin marketeihin. Alkuvuodesta avattiin uusi S-market Uuraisille, Multian uusi Sale avataan samalla viikolla Korpilahden S-marketin kanssa ja elokuussa avataan vielä uusi S-market Mäki-Matti Jyväskylään. Tämän lisäksi uuden S-market Muuramen rakennustyöt ovat parhaillaan käynnissä ja se valmistuu kesälle 2025.

Lisätiedot

Osuuskauppa Keskimaa, ryhmäpäällikkö Jarno Minkkinen, 010 767 3039, jarno.minkkinen@sok.fi
Osuuskauppa Keskimaa, marketpäällikkö Johanna Kupari, 010 767 4461, johanna.kupari@sok.fi
Osuuskauppa Keskimaa, market- ja tavaratalokaupan toimialajohtaja Vesa Kyllönen, vesa.kyllonen@sok.fi, 0107673021