Urapolut Keskimaalla


10.8.2022

Me Keskimaalla haluamme, että työntekijöillämme on mahdollisuus kehittyä ja kasvaa työssään. Urapolkumahdollisuuksia löytyy laajan toiminnan vuoksi kattavasti koko maakunnan alueelta ja monilta toimialoilta.

Teksti: Katja Hyytiälä, kuva: Tero Takalo-Eskola

 

Urapolun ei tarvitse tarkoittaa vain omalla toimialalla etenemistä, vaan ne voivat olla erilaisia ja jokaiselle yksilöllisiä. Jollain urapolku voi viedä omalla toimialalla eteenpäin, ja toisella taas kokonaan uudelle toimialalle uutta opettelemaan.

- Urapolun ei aina tarvitse kulkea organisaatiossa ylöspäin, joskus oikea reitti voi olla myös tehtävien vaihtaminen tai vaikka siirtyminen ihan eri toimialalle niin halutessasi. Meille on tärkeää tukea työntekijöitämme omanlaisen polun kulkemisessa. On myös täysin ok olla tyytyväinen nykyiseen tilanteeseen. Toiveita ja elämäntilanteita on erilaisia, avaa Osuuskauppa Keskimaan henkilöstöjohtaja Kaisamaria Thusberg.

Oppimistapoja ja mahdollisuuksia on monia. Keskimaalla työskennellessä voit kouluttautua ammattiin työssä oppimalla, ottamalla opintovapaata tai suorittamalla esimerkiksi työn ohessa erilaisia ammattitaitoa kehittäviä koulutuksia ja tutkintoja.

- Haluamme tarjota vaihtelevuutta ja haasteita niitä kaipaaville, ja auttaa työntekijöitä kokemaan työnsä merkitykselliseksi ja monipuoliseksi. Uteliaisuus kannattaa, sillä mahdollisuuksia on tosi paljon. Ota toiveesi puheeksi esihenkilön kanssa, kysele ja kerro omista ajatuksistasi ja toiveistasi, kannustaa Thusberg.

Keskimaalla urapolkumalli on integroitu laajasti eri prosesseihin. Poluista on muun muassa luotu viime aikoina toimialakohtaiset kortit, jotka selkeyttävät ja auttavat työntekijöitä sekä esihenkilöitä urapolkupohdinnoissa. Tästä toimintatavasta ovat olleet kiinnostuneita myös useammat muut osuuskaupat.

 

Kehittymismahdollisuuksia ja kasvunpaikkoja

Paula Paavola saapui Keskimaan ABC-liikennemyymälään töihin vuonna 2016 ja on sen jälkeen suorittanut jo kolme eri tutkintoa työn ohessa. Vuodesta 2020 lähtien Paavola on työskennellyt Prisma Palokassa ruokatorivastaavana, tällä hetkellä hänellä on käynnissä Kalamestariopinnot.

- Kouluttautumismahdollisuus antaa minulle intoa, tietoa ja taitoa omaan työhön. Mukana tulee myös paljon uusia ideoita ja ajatuksia! Keskimaalla työskennellessä olen suorittanut jo liiketoiminnan perustutkinnon (merkonomi), liiketoiminnan erikoisammattitutkinnon (ruokamestari) ja lähiesimiestyön ammattitutkinnon. Olen saanut jokaisesta tutkinnosta hurjasti oppia omaan työhön, aina tulee jotain uutta, Paavola iloitsee.

Koulutuksista Paavola on saanut tietää Keskimaan sisäisen viestinnän kautta. Kun kiinnostus on herännyt, hän on käynyt keskustelun aiheesta esihenkilönsä kanssa ja hakenut mukaan.

- Jokainen esihenkilö on kannustanut, tsempannut ja ollut kiinnostunut siitä, miten minun opiskeluni sujuu. Se, että Keskimaa mahdollistaa kouluttautumisen työntekijöilleen on ihan huippu juttu. Ei ole mikään itsestäänselvyys, että työnantaja mahdollistaa opiskelun, Paavola pohtii.

- Meillä voit käyttää omaa potentiaaliasi eritavoin ja omaan tilanteesi sopien. Tarjoamme mahdollisuuksia, sinä päätätä mihin tarttua, Thusberg vinkkaa.

Jokaisella keskimaalaisella on oma tarinansa kerrottavana. Katso uratarinoitamme tästä.