Paula Paavola haluaa oppia ja kehittyä työssään: ”Itsensä kouluttaminen ei mene hukkaan, innostus ja oppi tarttuu työyhteisöön”


1.9.2022

Teksti: Katja Hyytiälä, kuva: Tero Takalo-Eskola

 

Prisma Palokan ruokatorivastaava Paula Paavola saapui Osuuskauppa Keskimaalle töihin vuonna 2016 ja on sen jälkeen suorittanut jo kolme eri tutkintoa työn ohessa. Jokainen koulutus on tuonut Paavolan sen hetkiseen positioon lisäosaamista, motivaatiota ja reippaasti innostusta.

- Keskimaalla työskennellessä olen suorittanut jo liiketoiminnan perustutkinnon (merkonomi), liiketoiminnan erikoisammattitutkinnon (ruokamestari) ja lähiesimiestyön ammattitutkinnon, Paavola summaa.

Koulutuksista Paavola on saanut tietää Keskimaan sisäisen viestinnän kautta. Kun kiinnostus on herännyt, hän on käynyt keskustelun aiheesta esihenkilönsä kanssa ja hakenut mukaan. Työpaikalla opiskeluintooni on aina suhtauduttu positiivisesti.

- Jokainen esihenkilö on kannustanut, tsempannut ja ollut kiinnostunut siitä, miten minun opiskeluni sujuu. Se, että Keskimaa mahdollistaa kouluttautumisen työntekijöilleen on ihan huippu juttu, ei sitä ihan joka paikassa tarjota.

Paavola on aina ollut kiinnostunut ruoanlaitosta ja asiakaspalvelusta. Ruokatorivastaavana hän on päässyt yhdistämään intohimonsa ruokaan, ravintolakokin pohjakoulutuksensa ja rakkauden asiakaspalveluun sekä johtamiseen.

- Ruokatorivastaavana olen esihenkilönä tiimilleni ja tukena myymäläpäälliköllemme. Lisäksi huolehdin ruokatorimme toiminnasta: teen tilaukset, asiakaspalvelutyötä, käsittelen raaka-aineita ja valmistan muun muassa tuotteita myyntiin. Oman tiimini opettamisen lisäksi käyn Keskimaan eri toimipaikoissa valmentamassa ruokatoriasioissa.

Tällä hetkellä Paavolalla on käynnissä neljäs Keskimaan mahdollistama koulutus – Kalamestarivalmennus.

- Olen mykistynyt miten hyvään koulutukseen olen jälleen päässyt. Olen tavannut kalatoimittajia, nostanut ammattilaisten kanssa merellä rysiä, saanut heiltä oppia kalankäsittelyssä ja päässyt tekemään kalaruokia keittiöpäivissä. En malta odottaa, että pääsen viemään kaikki opit ja vinkit omalle tiimilleni. Minulla on työ, johon tulen aina ilolla ja lähden hymyissä suin kotiin.

Haemme työntekijöitä, emme robotteja

Keskimaalla voit käyttää omaa potentiaaliasi eritavoin ja omaan tilanteesi sopien. Tarjoamme mahdollisuuksia, sinä päätätä mihin tarttua. Tule osaksi työyhteisöämme, etsimme työntekijöitä, emme robotteja! Katso avoimet paikat: keskimaa.fi/rekry