Miltä kuulostaisi parempi palkka ja muokattava työnkuva? Lue viisi hyvää syytä lähteä mukaan ABC Akatemiaan

22.9.2022

Mitä jos voisit tehdä vaihtelevasta työstä vieläkin monipuolisempaa ja räätälöidä työelämääsi enemmän omien mieltymystesi mukaiseksi? ABC-liikennemyymälöissä tämä on mahdollista.

ABC Akatemia on Osuuskauppa Keskimaan liikennemyymälöiden oma koulutus- ja valmennusohjelma, joka mahdollistaa työssäoppimisen ja oman työnkuvan monipuolistamisen.

- Akatemia on tarkoitettu jo ABC:llä työskenteleville tai sinne töihin tuleville. Eli kaikille halukkaille, kertoo konseptin kehittämisestä ja ylläpidosta vastaava ABC Keljonkankaan liikennemyymäläpäällikkö Tero Vaahto.

Akatemia kokoaa sisäänsä erilaisia liikennekaupan osaamisen valmennuksia, joista voi valita itselleen sopivan. Keittiövalmennuksissa tietyt tavoitteet saavuttamalla on työntekijän mahdollista saada palkkansa päälle osaamislisä.

- Mitä haluatkaan oppia, me opetamme, on valmennuksen johtoajatuksena. ABC:llä työskennellessä merkityksellistä ei ole se, mitä työntekijä aloittaessaan osaa, vaan se mitä hän haluaa oppia.

 

Tulevaisuuden moniosaaja – tule mukaan

Työelämän murroksessa kaivataan uudenlaista osaamista. Erityisesti liikennemyymälöissä on tunnistettu olevan tarve aidoille moniosaajille, jotta asiakkaita voidaan palvella parhaalla mahdollisella tavalla vuoden jokaisena päivänä. Akatemia tarjoaa työntekijöille väylän, jonka kautta oppiminen on mahdollista työn ohessa.

- Haluamme varmistaa, ettei kenenkään tarvitse olla huolissaan oman osaamisensa riittämisestä. Kannustamme sinua oppimaan ja palkitsemme kehittymisestäsi. Tule mukaan.

Vaahto listaa viisi hyvää syytä lähteä mukaan ABC Akatemiaan:

  1. ABC Akatemia mahdollistaa työn ohessa opiskelun aina vaikkapa ammattitutkintoon asti. Tämä osaaminen tekee sinusta todellisen moniosaajan ja halutun työntekijän.
  2. Akatemia kokoaa sisäänsä erilaisia liikennekaupan osaamisen valmennuksia, joista voit valita juuri itsellesi sopivan.
  3. Voit tulla mukaan milloin vain.
  4. Osaamisen kasvamisen seurauksena pystyt ottamaan vastaan töitä laajemmin, jolloin palkkatasosi nousee. Keittiövalmennuksissa tietyt tavoitteet saavuttamalla työntekijä saa peruspalkan päälle maksettavan osaamislisän, Osuuskauppa Keskimaan ABC liikennemyymälässä työskennellessä.
  5. Työstäsi tulee entistä mielekkäämpää ja monipuolisempaa.Akatemia tarjoaa mahdollisuuden kehittyä ja tehdä työelämästä enemmän oman näköistä. ABC pitää sisällään useamman liiketoiminta-alueen ja sitä kautta monenlaisia työnkuvia ja tehtäviä. Monitoimipaikkatyöskentelystä maksetaan oma lisänsä.

Ihmisen kokoista työelämää

Osuuskauppa Keskimaalla on Keski-Suomen suurimpana työnantajana tärkeää tarjota työntekijöilleen mahdollisuuksia kasvaa ja kehittyä — elää omannäköistä työelämää. Tähän muun muassa ABC Akatemia vastaa. Etsimme työntekijöitä, valmennamme moniosaajia.

Lue lisää ABC:n avoimista paikoista sekä ABC Akatemiasta: https://keskimaa.fi/abc-akatemia/