Kesä ABC Liikennemyymälässä


29.11.2022

Julia Niittykorven, 19, ja Oona Laukkasen, 18, työsuhteet Keskimaalla alkoivat kesätöistä.

Teksti: Katja Hyytiälä, kuva: Tero Takalo-Eskola

 

Julia aloitti 2021 Joutsan ABC Liikennemyymälässä ja Oona 2022 Vaajakosken myymälässä. Kannustusta kesätyön hakemiseen Keskimaalta he saivat perheeltä ja ystäviltään.

- Vanhempani ovat olleet nuorena töissä Keskimaalla ja isosiskoni on parhaillaan, he rohkaisivat minua haussa, kertoo Julia.

- Olen kuullut kavereiltani paljon myönteistä Keskimaasta työnantajana, joten päätös hakemisesta oli helppo, Oona muistelee.

Oona on tehnyt aikaisemmin siivoustöitä ja työskennellyt asiakaspalvelun parissa Tavinsulassa. Julialle Keskimaa oli tuttu TET-jakson ja Tutustu työelämään ja tienaa -kesätyöharjoittelun kautta. ABC:llä Julia ja Oona pääsivät tekemään töitä vaihtelevien tehtävien parissa.

- Perehdytys oli tosi hyvä ja kattava. Ensimmäisinä päivinä ei jätetty yksin, vaan matkassa oli työkaveri koko päivän. Meillä työntekijöillä on myöskin radiopuhelimet, joiden kautta sai aina apua ja vastauksia, jos tuli kysyttävää, Oona ja Julia kertovat.

 

Ei kahta samanlaista päivää

ABC Liikennemyymälässä työskennellessä ei pääse tylsistymään. Työvuoroja voi tehdä moneen aikaan päivästä ja työtehtäviäkin löytyy laajasti. Apsilla kohdataan päivittäin kiireisiä matkaajia, kahville pysähtyneitä, syömään tulleita ja ostoksille saapuneita.

- Ainut yllätys mitä työssä tuli, oli se, kuinka paljon liikennemyymälästä löytyy erilaista tehtävää, muistelee Oona.

- Kesällä työskentelimme muun muassa kassalla, huolehdimme aseman siisteydestä, palvelimme asiakkaita, veimme annoksia pöytiin ja pidimme huolta, että ravintolan puolella on aterimia, kuppeja yms., Julia avaa.

Kun Julia sai Joutsan lisäksi vuoroja Vaajakoskelta, tuli nuorista työkavereita.

- En saanut hakemaani koulupaikkaa, joten oli kiva, että sain jatkaa Apsilla. Kesän kiireiden jälkeen on ollut aikaa perehtyä myös muihin työtehtäviin, kuten keittiön puoleen. Olen aloittanut ABC Akatemiassa keittiövalmennuksen, se on mielenkiintoinen lisä työhön, iloitsee Julia.

- Sain opintoni juuri valmiiksi ja aikaa on reippaammin, joten olen tykännyt tehdä muun muassa yövuoroa. Ei tarvitse herätä niin aikaisin, Oona kertoo.

Kesätyö ABC Liikenneasemalla antaa erinomaiset valmiudet hakea töitä jatkossa myös monilta muilta Keskimaan liiketoiminnan aloilta. Liikennemyymälässä oppia kertyy niin marketin, salityöskentelyn kuin keittiön puolelta.

- ABC:llä on monipuoliset mahdollisuudet ja keittiöhommiinkin voi ilmaista mielenkiinnon. Tiedän, että moni on meiltä jatkanut esimerkiksi ravintola-alalle. Keskimaa on niin iso työnantaja, että mahdollisuuksia kyllä löytyy esimerkiksi sisäisten siirtojen kautta.

 

Millaista on perehdyttäminen ABC Liikennemyymälässä, lue lisää >