Kauppiaita ja opettajia löytyy jo suvusta – Heikki halusi jotain omaa


18.4.2023

Jyväskyläläisen kokin, Heikki Lahikaisen silmistä loistaa ylpeys omasta ammatistaan. Uravalinta kumpusi ennen kaikkea intohimosta ravintola-alan elämäntapaa kohtaan. Mikä muu ravintola-alassa kiehtoo ja millaista on työskentely Keskimaalla?

Teksti: Katja Hyytiälä, kuva: Tero Takalo-Eskola.

 

- Rakennusala olisi ollut minulle yksi hyvä vaihtoehto, mutta kun punnitsin haluanko kylmään valamaan sokkelia, vai lämpöiseen keittiöön kokiksi – valinta oli selvä.

Toki ammatinvalintaan vaikutti muukin, kuin ilman lämpötila. Ravintoala-alan kulttuuri ja sen luova, mutta silti hyvin organisoitu tekeminen kutsui puoleensa.

Vuonna 2016 Heikki lähti ravintolakokin paperit kädessä kasvamaan työelämän ammattilaiseksi. Perusasiat muuttuivat taidoksi, soveltamiskyvyksi ja varmuudeksi mauista ja reseptiikasta.

- Minulle kokin ammatti on vahvasti elämäntapa – sen hyvine ja huonoine puolineen. Välillä kiire on todella fyysistä. Eniten nautin siitä, kun saan tuottaa asiakkaille elämyksiä ruuan kautta. Kokin työ on hyvin itsenäistä suorittamista, mutta taustalla on aina hyvä tiimi.

Kokemuksia ja makuja on haettu eri keittiöistä Helsingin ja Jyväskylän välillä. Matkalla mies on oppinut paljon eri keittiöistä kuin itsestäänkin.

- Opiskelujeni jälkeen pääkaupunki veti puoleensa. Muutin Kallioon asumaan ja Punavuoreen töihin. Helsingissä työyhteisöni oli hyvin kansainvälinen, oli upeaa päästä imemään oppeja eri maiden keittiöistä. Koti-ikävä kuljetti kuitenkin takaisin Keski-Suomeen.

Takaisin juurille

Tällä hetkellä Heikki työskentelee Osuuskauppa Keskimaan saunaravintolassa Sataman Viilussa. Viilussa kaiken tekemisen keskiössä on hyvistä paikallisista raaka-aineista tehty ruoka, lämmin sauna ja Jyväskylän sataman upeat maisemat.

- Kun Viilun henkilökunnan rekrytointi käynnistyi, työskentelin Keskimaan toisessa ravintolassa ja kaipasin lisää haasteita. Ei mennyt kauaa, kun pistin sisäisen hakemuksen menemään. Uuden uniikin ravintolan avaamista ei varmasti monesti urallaan pääse tekemään, olen iloinen, että tulin valituksi Viilun joukkoon.

Sataman Viilussa on kohdattu monia ensimmäisiä. Ensimmäinen vuosi saunaravintolassa, ensimmäinen vuosi uuden työyhteisön kanssa, ensimmäiset kiireet, ensimmäiset hiljaiset hetket. Kesäkuussa vietetään saunaravintolan 1-vuotissyntymäpäiviä.

- Koko vuosi on ollut yhtä kohokohtaa. Paljon olemme porukalla kokeneet ja innolla odotamme tulevaa kesää. Meillä on Viilussa erittäin hyvä ja yhtenäinen työporukka isolla ikähaitarilla. Erilaiset ihmiset tuovat rikkautta työyhteisöön ja tekemiseen.

Positiivinen nuotti

Keskimaalla työskentelee lähes 2000 ihmistä market- ja tavaratalokaupan, matkailu- ja ravitsemiskaupan sekä liikennemyymälä- ja polttonestekaupan ammattilaisina. Työyhteisö on valtava.

- Kun vertaa Keskimaata muihin työnantajiin, niin onhan työyhteisö moneen verrattuna älyttömän paljon isompi.

Heikin mielestä Keskimaalla on perhemäinen meininki ja henkilökunta otetaan hyvin huomioon. Hyvän työelämän eteen tehdään töitä.

- Kaikessa tekemisessä on positiivinen nuotti ja tekijöitä kohdellaan tasavertaisesti. Haastaviinkin tilanteisiin tartutaan rohkeasti. Töihin on mukava tulla, kun tietää, että hyvä työyhteisö on aina tukena.

 

Ihmisen kokoista työelämää

Keskimaalla voit käyttää omaa potentiaaliasi eritavoin ja omaan tilanteesi sopien. Tarjoamme mahdollisuuksia, sinä päätätä mihin tarttua. Millaista on olla keskimaalainen. Lue lisää tarinoitamme: https://keskimaa.fi/meille-toihin/