Veikosta kuoriutui valmentaja


26.6.2024

ABC Hirvaskankaan keittiömestarista Veikko Paanasesta on kuoriutunut ABC-Akatemian aateloima huippuvalmentaja.

Teksti ja kuvat: Kristiina Tammitie

 

– Tosi hyvä, kuunteleva ja empaattinen valmentaja, joka osaa opastaa ihmiset parhaimpiin suorituksiin.
– Vaativa ja kannustava yhtä aikaa. Osaa sanoa kehitettävätkin asiat nätisti niin, että tulee itselle halu tehdä paremmin.
– Ottaa henkilön huomioon kokonaisvaltaisesti. Tulee toimeen kaikkien kanssa ja antaa aina selkeät ohjeet.
– Rento, mutta jämäkkä. Tuntee tosi hyvin keittiöprosessit ja panostaa jatkuvaan kehittämiseen.
– Johtaa ja asettaa riman korkealle omalla esimerkillään. Tietää kaikesta kaiken.

Näin ABC Hirvaskankaan keittiöväki kuvailee omaa esihenkilöään, keittiömestari Veikko Paanasta. Hän itse vaikuttaa hieman hämmentyvän näistä kommenteista.

– Kyllähän tuo mukavalta kuulostaa. Haluan tehdä oman työni mahdollisimman hyvin ja luoda myös tiimiläisilleni tilaisuuden toimia samoin. Eniten nautin hetkistä, jolloin talo on täynnä asiakkaita. Mitä enemmän kiirettä, sen parempi, enkä menetä hermojani missään tilanteessa. Olen rauhallinen luonne, jolla hektinen työ tuo mielihyvää, niin kuin työ parhaimmillaan voi tehdä, Veikko hymyilee.

Hän on noussut kolmentoista ABC-vuotensa aikana kesäkokista keittiömestariksi.

– Tulin alun perin kesätöihin, syksyn tullen minulle tarjottiin vakituista paikkaa ja parin vuoden päästä etenin palveluvastaavaksi eli nykytermillä vuoropäälliköksi. Nyt olen kolmatta vuotta keittiömestari. Tämä kasvutarina ei olisi toteutunut ilman mentoriani ja esikuvaani, nykyisin Palokan ABC:n päällikkönä toimivaa Laurenin Liinaa, Veikko lähettää terveiset entiselle esihenkilölleen.

Valmentaminen palkitsee

Pari vuotta sitten startannut Keskimaan oma ABC Akatemia on nostanut Veikosta esiin uuden piirteen. Hänestä on kuoriutunut valmentaja, joka huolehtii ansiokkaasti keittiötiiminsä Akatemia-opintojen etenemisestä.

– Akatemia on tuonut työhöni entistä vahvemmin valmentavan otteen. Se on kehittänyt sekä valmentamis- että johtamistaitojani, samoin organisointi- ja palautteenantamiskykyjäni. Tiimiläisen kanssa käydyn osaamiskeskustelun ja kehittymistavoitteiden sopimisen jälkeen on hyvin palkitsevaa nähdä, miten moduulien läpi suorittaminen kasvattaa hänen osaamistaan ja parantaa itsetuntoa.

Työryhmässä ammattiosaamisen taso on selkeästi kasvanut Akatemian ansiosta, mikä on koko homman tarkoituskin.

– On hienoa, että osaamiskeskusteluille ja työssä oppimiselle annetaan aikaa työvuorosuunnittelussa. Ei voi parantaa à la carte -osaamistaan, jos tekee vain vitriiniä ja noutopöytää, Veikko kiittää.

Sama sapluuna ei toimi kaikille

Hirvaskankaan ABC:n keittiöväestä suurin osa on saanut intensiivisimmän osion Akatemiasta jo suoritettua.

– Akatemiasta ei kuitenkaan valmistuta koskaan, vaan osaaminen päivittämiseen ja ylläpitämiseen pitää panostaa jatkuvasti. Uusin työntekijöiden kanssa Akatemia-polulle lähdetään kolmen kuukauden sisäänajon jälkeen.
Työntekijän yksilöllisen opintopolun viitoittamiseen Veikolla on pari hyvää vinkkiä.

– Ensimmäiseksi pitää panostaa osaamiskeskusteluun ja sen pohjalta tehtävään opintosuunnitelmaan. Toiseksi pitää huomioida kukin työntekijä yksilönä. Jokaisen kanssa ei voi edetä samalla sapluunalla, koska yksi omaksuu asiat heti ja toinen vaatii useita toistoja. Ja kolmanneksi, pitää muistaa kannustaa ja antaa positiivista palautetta, mutta kertoa myös rakentavan rehellisesti, mitkä asiat vaativat kehitystä.

Odotettu uudistus toteutumassa

Veikolla olisi varmasti kysyntää sekä Keskimaan muissa yksiköissä että työmarkkinoilla laajemminkin, mutta ABC Hirvaskankaalta, saati Keskimaalta, hän ei aio lähteä minnekään.

– Nyt on vihdoin toteutumassa meidän ABC:n monta vuotta odotettu kattava uudistus, joka tuo paljon kaikkea uutta sekä asiakkaille että itsellemme. Odotan todella paljon sitä, että pääsen johtamaan muutosta keittiössä ja oppimaan siinä samalla jälleen paljon uusia asioita itsekin.
Viimeiset pari vuotta ovat olleet työn- ja opiskeluntäyteisiä, eikä näillä näkymin kuluvan vuoden loppupuolella alkava iso remontti tule vähentämään työmäärää.

– En koe, että minulla olisi jaksamisen kanssa ongelmia. Työ motivoi minua hyvin paljon.

Yksi jaksamisen takaaja on työmatkapyöräily.

– Olen kulkenut työmatkat Äänekosken ja Hirvaskankaan välillä lähes poikkeuksetta pyörällä vuodenajasta ja kelistä riippumatta, myös viime talven 35 asteen pakkasessa. Työmatkoista on kilometrejä kertynyt maapallon ympäriajon verran, Veikko kertoo.

Jatkuvan oppimisen kehityspolkuja

Keskimaan ABC-työntekijöille on rakennettu esihenkilöiden osaamista hyödyntäen Keskimaan oma ABC Akatemia -valmennusohjelma. Tarkoituksena on jatkuvan oppimisen ajatuksella vahvistaa liikennekaupan henkilöstön ammatillista osaamista kehityspoluilla, jotka mahdollistavat omien taitojen kartuttamisen sekä monipuolisemmat työnkuvat.
Veikko Paananen ja muut ABC-liikennemyymälöiden keittiömestarit toimivat Akatemiassa keittiöväen valmentajina, osaamiskeskustelujen vetäjinä ja näyttöjen arvioitsijoina. Valmentajien hyvän otteen ja oppijoiden innokkuuden ansiosta jo useille kymmenille apsilaisille on kirjattu Akatemian papereihin osaamisen kehittyminen uudelle tasolle.