Keskimaan Ilo auttaa -lahjoituksella digitaitojen koulutusta ikäihmisille


13.9.2024

Osuuskauppa Keskimaan yli 139 000 euron Ilo auttaa -hyväntekeväisyyslahjoitus kohdentuu tänä vuonna muun muassa ikäihmisten digitaitojen kartuttamiseen. Lahjoituksen avulla järjestetään eläkeliittojen kanssa ikäihmisille digitaitojen vertaiskoulutusta, ympäri Keski-Suomen.

Ilo auttaa -hyväntekeväisyyttä on tehty  vuodesta 2017 lähtien. Lahjoitus on ollut alusta alkaen yksi euro per Keskimaan asiakasomistaja. Summa on kohonnut vuosittain sitä mukaa, kun asiakasomistajien määrä on kasvanut. Vuoden 2024 lahjoitus on 139 974 euroa. Nyt käynnissä oleva vuoden 2024 kampanja mukaan lukien, nousee Ilo auttaa -lahjoitussumma kokonaisuudessaan jo noin 940 000 euroon.

- Tämän vuoden lahjoituskohteen teema valittiin syksyllä toteutettuun asiakaskyselyyn pohjautuen, missä ikäihmisten arjen digitaitojen kartuttaminen sai selvästi eniten kannatusta. Toiseksi eniten kannatusta sai mielentervetyön tukeminen digitaalisten ratkaisujen avulla, joten myös mielenterveystyölle ohjataan osa lahjoituksesta, summaa Keskimaan viestintä- ja markkinointijohtaja Noora Luoma.

Maksuttomia digikoulutuksia ikäihmisille

Ikäihmisille suunnattujen digikoulutuksien toteuttajiksi valikoitui kaksi toimijaa: Eläkkeensaajien Keskusliitto EKL ry ja Eläkeliiton Keski-Suomen piiri ry. Koulutuksiin osallistuminen ei vaadi eläkeliittojen jäsenyyttä.

- Tavoitteenamme on auttaa mahdollisimman suuri joukko keskisuomalaisia ikääntyneitä lisääntyvien digipalveluiden osaajiksi. Tarvetta on opastaa digityökalujen ja mobiilisovellusten käyttöä liittyen esimerkiksi pankkiasioihin, terveyspalveluihin, sosiaalisiin kanaviin ja vaikkapa veroasioihin. Valitsemillamme kumppaneilla on jo aiempaa kokemusta ja toimintaa digitaitojen koulutuksessa, perustelee Luoma.

Eläkkeensaajien Keskusliitto EKL ry on toteuttanut vuosia Verkosta virtaa -toimintaa, joka auttaa ikäihmisiä parantamaan digitaitoja ja edesauttaa ikääntyneiden selviytymistä digitalisoituvassa yhteiskunnassa.

- Vuoden 2024 aikana Keskimaan lahjoitusvaroilla koulutetaan uusia tietotekniikan vertaisopastajia Keski-Suomeen sekä järjestetään kaikille avoimia ja maksuttomia Digikahviloita, joissa opastajat auttavat ikääntyneitä digipulmissa, toteaa Eläkkeensaajien Keskusliiton järjestösuunnittelija Juha Viitanen.

Eläkeliiton Keski-Suomen piiri on käynnistänyt Digiä enemmän elämään koulutukset Keski-Suomen alueella. Projektin keskeisenä tavoitteena on vahvistaa ikäihmisten digitaitoja, jotta he voivat hoitaa jokapäiväisiä asioitaan entistä sujuvammin verkossa. Valmennuksissa keskitytään opettamaan tietokoneen, älypuhelimen ja digipalvelujen käyttöä sekä tutustuttamaan hyödyllisiin verkkopalveluihin, kuten omakanta.fi, hyvinvointialueen digipalvelut ja vero.fi.

- Olemme mukana varmentamassa, että mahdollisimman monella keskisuomalaisella ikäihmisellä on riittävät taidot käyttää nykyisiä ja uusia digipalvelukanavia. Keskimaan avustuksella koulutamme samanaikaisesti eri puolille maakuntaamme sekä alueellisia että paikallisia digineuvojia. Näin ollen projektin tulokset kertautuvat moninkertaisesti tulevien vuosien aikana, kun digineuvojat tarjoavat neuvontatukea ikäihmisille, toteaa Eläkeliiton Keski-Suomen piirin puheenjohtaja Jukka Hiltunen.

Koulutuksia on tulossa seuraaville paikkakunnille syys-marraskuussa: Joutsa, Jyväskylä, Jämsä, Keuruu, Kuhmoinen, Kyyjärvi, Muurame, Pihtipudas, Saarijärvi (Lannevesi), Suolahti, Viitasaari ja Äänekoski.

Lue lisää lahjoituksesta ja katso tulevat koulutukset