3.5.2024
Keskimaan vuoden 2024 Ilo auttaa -hyväntekeväisyyslahjoitus kohdentuu tänä vuonna pääosin keskisuomalaisten ikääntyvien digitaitojen kartuttamiseen. Ikäihmisille suunnatun tuen lisäksi kokonaissummasta ohjataan 30 000 euroa kriisi- ja mielenterveystyön tukemiseen. Mielenterveystyön osalta yhteistyökumppaneina toimivat Kriisikeskus Mobile sekä Sekasin Kollektiivi.
Ikääntyvien digiosaamisen kasvattaminen sekä mielenterveystyön tukeminen valittiin Osuuskauppa Keskimaan Ilo auttaa 2024 -lahjoituksen teemoiksi keskisuomalaisten eri alojen asiantuntijoiden kuulemisen ja asiakasomistajille tehdyn kyselyn perusteella. Sekä asiantuntijoiden haastatteluissa että asiakasomistajien toiveissa nousi selkeästi esiin, että senioriväestön digiosaamisen tukemisen lisäksi apua kaivataan myös kriisi- ja mielenterveystyöhön.
− Mielenterveystyön kasvava tarve Suomessa on laajasti tiedossa. Ihmiset tarvitsevat erilaisissa elämäntilanteissa enemmän apua. Olemme tehneet jo aiempinakin vuosina yhteistyötä sekä Sekasin-chatin että Kriisikeskus Mobilen kanssa ja lahjoituksen avulla haluamme jatkaa tätä tärkeää yhteistyötä keskisuomalaisten auttamiseksi. Tavoitteenamme on varmistaa, että kesän aikana keskisuomalaisilla olisi tukea saatavilla matalalla kynnyksellä chatissa ja kriisitilanteen yhteydessä henkilökohtaisesti, taustoittaa Osuuskauppa Keskimaan viestintä- ja markkinointijohtaja Noora Luoma.
Jyväskylässä toimiva ja Viitasaarelle kerran kuussa jalkautuva Kriisikeskus Mobile palkkaa Keskimaan Ilo auttaa -lahjoituksen turvin kokoaikaisen kriisityöntekijän touko-syyskuun ajaksi. Kriisikeskus Mobilessa lahjoituksen avulla pystytään turvaama kriisityön asiakaskohtaamiset vakituisen henkilökunnan vuosilomien sekä vahvistamaan ryhmätoimintaa.
– Meille tulee viikoittain 120–160 yhteydenottoa keskisuomalaisilta ihmisiltä, joilla on jokin kriisi elämässään. Tyypillisiä syitä ovat parisuhteessa tapahtunut ero, yksinäisyys, vakava sairastuminen, itsetuhoisuus, läheisen menettäminen, väkivallan kokemus sekä mielenterveyden haasteet. Päivittäisen asiakastyön lisäksi Keskimaan lahjoitusvaroja kohdennetaan yhteistyössä Surunauha ry:n kanssa toteutettavaan itsemurhan tehneiden lähiomaisten vertaisryhmän toimintaan, joka päästään aloittamaan jo keväällä, kertoo Kriisikeskus Mobilen johtaja Tuija Hauvala.
Sekasin Kollektiivin Sekasin-chat tarjoaa apua ja tukea 12–29-vuotiaille nuorille, jotka haluavat keskustella mistä tahansa asiasta kuuntelevan aikuisen kanssa, nimettömänä ja luottamuksellisesti. Ilo auttaa -lahjoituksella turvataan kesän päivystys palkkaamalla verkkokriisityöntekijä, joka chatissa keskustelun ohella tukee vapaaehtoisten päivystäjien työtä.
− Lahjoitusvarat menevät hyvin konkreettiseen nuorten auttamiseen, korostaa Sekasin Kollektiivin kehittämispäällikkö Saara Huhanantti.
– Keskimaan panostuksella pystymme kolmen kesäkuukauden aikana kohtaamaan noin tuhat nuorta. Keskustelujen yleisin yhdistävä tekijä on paha olo. On äärettömän tärkeää, että nuorella on matalan kynnyksen paikka, jossa tulee aidosti kuulluksi, sillä nuorten puhumisen tarve on todella suurta, Huhanantti täsmentää.
Keskimaan Ilo auttaa -hyväntekeväisyyslahjoitus toteutettiin ensimmäisen kerran vuonna 2017. Nyt käynnissä oleva vuoden 2024 kampanja mukaan lukien, nousee Ilo auttaa -lahjoitussumma kokonaisuudessaan jo noin 940 000 euroon.
Lahjoitus on ollut alusta alkaen yksi euro per Keskimaan asiakasomistaja. Summa on kohonnut vuosittain sitä mukaa, kun asiakasomistajien määrä on kasvanut. Vuoden 2024 lahjoitus on kokonaisuudessaan 139 974 euroa.
Ikäihmisille suunnatusta lahjoituksesta lisätietoa 25.3.2024 julkaistusta tiedotteestamme.
Osuuskauppa Keskimaa, Noora Luoma, viestintä- ja markkinointijohtaja, 010 767 3040, noora.luoma@sok.fi
Kriisikeskus Mobile, kriisikeskuksen johtaja Tuija Hauvala, 0400 290 277, tuija.hauvala@kriisikeskusmobile.fi
Sekasin Kollektiivi, kehittämispäällikkö Saara Huhanantti, 040 171 8180, saara.huhanantti@sekasin.fi
29.11.2024 | Marketkauppa | Paikallisia uutisia | S-market
28.11.2024 | Marketkauppa | Paikallisia uutisia | S-market | Uudistukset
15.11.2024 | Asiakasomistajuus | Hallinto | Paikallisia uutisia