Mäki-Matissa wau-fiilistä ilmassa


5.8.2024

Juttu: Kristiina Tammitie, kuvat: Tero Takalo-Eskola

 

Elokuu alkoi mukavissa merkeissä Jyväskylän keskustan tuntumassa Mäki-Matin suunnalla, kun uusi S-market avattiin Voionmaankadun varrelle. Avajaiset saivat liikkeelle jopa ennakoitua enemmän lähialueen asukkaita.

– Tämä on todella odotettu tapahtuma. Myymälä vaikuttaa isolta, ihan kuin olisimme saaneet Prisman naapuriin, uuteen S-marketiin heti tuoreeltaan tutustumaan lähtenyt Tiina Lampinen hymyili.
Hän kertoi aiemmin käyneensä pääsääntöisesti ruokaostoksilla Savelan S-marketista, Seppälän Prismassa ja Mestarin Herkussa.
– Jatkossa tulen asioimaan varmasti enemmän tässä uudessa S-marketissa, johon on helppo piipahtaa nopeasti. On hienoa, että lähialueen asukkailta kysyttiin jo ennakkoon tuotetoiveita. Itse toivoin kasvisruokaa ja terveystuotteita, muun muassa jyväskyläläiseltä Foodinilta. Näyttää siltä toiveisiini on vastattu, Tiina Lampinen kommentoi Foodinin terveellisempiä välipalatuotteita hyllyiltä bongatessaan.

Asiakkaat ja henkilökunta yhtä innoissaan

Max-pojan kanssa avajaisiin poikennut Sonja Alapiha vakuutti myös saaneensa uudesta S-marketista hyvän ensivaikutelman.
– Tykkään tosi paljon. Esimerkiksi paistopiste ja salaattibaari tulevat varmasti meillä käyttöön, Sonja arveli.
– Tulen käymään täällä monta kertaa, Max puolestaan ennakoi.
S-market Mäki-Matissa onkin panostettu erityisesti nopeasti mukaan otettaviin take away -tuotteisiin.
– Paikan päällä paistettujen leipomotuotteiden sekä itse koottavien tuoreiden salaattien ohella meiltä saa esimerkiksi lämpimiä valmiita aterioita, muun muassa riisiä ja kanaa sekä lihapullaa ja muussia, esittelivät myymälän saatavuusvastaavat Alma Karevesi ja Mari Mikkonen.
He kertoivat saaneensa avauspäivän asiakkailta kiitoksia, kannustuksia ja onnentoivotuksia.
– On ollut paljon sellaista wau-fiilistä ilmassa. Asiakkaat ovat yhtä innostuneita uudesta marketista kuin me itsekin. Tuntuu siltä, että tätä kauppaa on todella odotettu ja toivottu.

Totuttelua S-kaupan maailmaan

Marjatta Brax kertoi asuvansa vain kivenheiton päässä uudesta kaupasta. Tontilla aiemmin sijainnut K-market Ruokavinkki oli hänen lähikauppansa melkein 50 vuoden ajan. Sen lopettaminen tuntui haikealta, mutta eläkeläisrouva kertoi suuntaavansa katseensa eteenpäin.
– Olen jo totuttanut itseäni S-kaupan myymälöihin ja sorttimenttiin. Olen pannut merkille muun muassa hyvät asiakasedut ja edullisen hintatason.
Jatkossa S-market Mäki-Matti on Marjatta Braxin pääasiallinen ruokakauppa.
– Arvostan suomalaisia kauppaketjuja ja ostan aina kotimaista, kun se on mahdollista.
Avajaispäivän tutustumiskierroksella hän pani merkille S-marketin helppokulkuisuuden ja selkeyden sekä hyvät valikoimat muun muassa vihanneksissa ja leivissä.
– Annan herkästi palautetta ja esitän tuotetoiveita. Minulle on tärkeää, että kaupasta löytyy pienille talouksille sellaisia pakkauskokoja, ettei synny hävikkiä. Lisäksi odotan kaupaltani hyviä valikoimia luomua sekä gluteenittomia ja laktoosittomia tuotteita.

Marketin koko yllätti

Tyytyväiset hymyt karehtivat myös Marja-Leena Laakson ja Antti Niskasen kasvoilla, kun he pääsivät ensikertaa tutustumaan uuteen lähikauppaansa. He kertoivat yllättyneensä siitä, miten ahtaan tuntuiselle tontille on saatu mahtumaan näin raamikas myymälä.
– Tähän on kätevä tulla tekemään sekä pieni piipahdus että isotkin ostokset. Myymälä on avara ja valoisa, on tilaa liikkua ja kattavat valikoimat. Sisääntulo on erityisen nätisti laitettu. Hedelmä- ja vihannesosasto on aina S-kaupoissa ensimmäisenä vastassa, mutta täällä se näyttää jostain syystä poikkeuksellisen kivalta, Marja-Leena ja Antti totesivat.
He muistuttivat, että asiointikokemukseen vaikuttaa myymälämiljöön ja osuvien valikoimien lisäksi hyvin paljon se, miten henkilökunta kohtaa asiakkaansa.
– Nähdyksi tulemisen tunne on tärkeä, joten iloisesti tervehtivät ja juttelevat myyjät on keskeinen kaupan valintakriteeri. Siltäkin osin täällä näyttää olevan kaikki kunnossa, pariskunta pohdiskeli.

Menestyvä kauppa on asiakkaidensa näköinen

Myymälän avausnauhan leikkaamaan päässyt kaupunginjohtaja Timo Koivisto totesi uuden S-marketin olevan tervetullut täydennys Mäki-Matin palveluihin, joita käyttävät alueen asukkaiden lisäksi läheisten oppilaitosten opiskelijat ja henkilökunta sekä Hippoksen suunnalla liikkuvat.
– Kiitoksen ansaitsee myös työtä ja toimeentuloa tuonut viiden miljoonan euron euron investointi, jossa on otettu todella hyvin huomioon alueen ominaispiirteitä, kaupunginjohtaja kiitti.
Keskimaan toimitusjohtaja Antti Määttä muistutti puolestaan, että perinteisellä kauppapaikalla on nyt lähes kaksi kertaa aiempaa suurempi myymälä.
– Menestyvä kauppa on aina asiakkaidensa näköinen. Antakaa palautetta ja esittäkää toiveita, jotta voimme kehittää tätäkin kauppaa aina vain paremmaksi, Antti kannusti kuulijoitaan hetki ennen ovien avautumista.