Oletko jo löytänyt kauppasi hyllyltä Jukolan Juuston aidon Cheddarin?
Maitomestari Pertti Liias kurvaa traktorilla Jukolan juustolan takapihalle Leivonmäellä. Traktorin perässä on 6 000 litran tankki, täytettynä hetki sitten omalla tilalla lypsetyllä maidolla.
– Perinteinen maatalousosaaminen sekä nykyaikainen teknologia takaavat karjalle hyvät olot ja juustolalle ensiluokkaisen raaka-aineen. Juustolaan maito tulee aina suoraan aamulypsystä, Jukolan tilan isäntä kertoo.
Tuoretta ja kypsytettyä
Pertin veli, juustomestari Markku Liias siirtää juustolassa maidon tankista pastörointiin. Sen jälkeen juustokattilassa alkaa aidon Cheddarin valmistus, johon sisältyy paljon perinteistä käsityötä.
– Kun massasta on monen vaiheen jälkeen poistettu hera, limput myllätään pieniksi napuiksi. Salaatteihin, herkutteluun ja ruoanlaittoon mainiosti sopivat Herkkunapu ja Valkosipulinapu pakataan tuoreina tässä vaiheessa.
Leikattava ja kova Cheddar puristetaan napuista harkoiksi, jotka siirretään kellariin kypsymään kolmeksi kuukaudeksi.
– Cheddar on maailman tunnetuin juusto, mutta Suomessa sitä ei juurikaan ole aiemmin tehty. Tavoitteenamme on nostaa tuotteemme Suomen myydyimmäksi Cheddariksi, 30-vuotta juustojen parissa työskennellyt Markku kuvailee.
Keskimaan kanssa kimpassa
Jukolan Juusto sai alusta lähtien kumppanikseen Keskimaan. Nyt tuotteet löytyvätkin kaikista maakunnan S-kaupoista.
– Keskimaan kautta pääsemme levittäytymään omaan maakuntaan ja siitä edelleen valtakunnallisille markkinoille. Yhteistyötä on tehty alusta lähtien todella hyvässä hengessä, aivan oppikirjojen mukaisesti. Uudelle yritykselle on ensiarvoisen tärkeää saada kumppaniksi osuuskauppa, joka pelaa sääntöjen ja sopimusten mukaisesti, veljekset toteavat.