23.11.2016
Osuuskauppa Keskimaan uuden ABC-mittarikentän avajaisia vietetään Jyväskylässä Prisma Seppälässä tällä viikolla torstaista lauantaihin, 24.-26.11.
ABC Prisma Seppälä on Keskimaan perinteinen polttonesteen myyntipaikka ja litramyynniltään yksi S-ryhmän suurimmista. Uudella ABC:llä on 8 tankkauspistettä ja peräti 6 polttoainelaatua.
Nyt avattu ABC-mittarikenttä sijaitsee Jyväskylässä uuden Seppälän Prisman autopalvelualueella, Ahjokadun ja Alasinkadun kulmauksessa. Uusi ABC korvaa vanhan, vuonna 2002 käyttöön otetun ABC-mittarikentän.
Seppälän uudella ABC:llä on polttonesteen jakelumittareita entisen kolmen sijaan neljä, ja näissä tankkauspaikkoja 8. Jakelumittareissa on uutta tekniikkaa, muun muassa medianäytöt asiakasviestintään.
Polttoainelaatuja ABC Prisma Seppälässä on nyt myynnissä peräti 6, kun niitä vanhalla mittarikentällä oli 3.
– Haluamme tarjota Jyväskylän uusimmalla ja vilkkaimmalla kauppapaikalla entistä sujuvamman tankkaamisen sekä enemmän valinnanmahdollisuuksia asiakkaillemme. Näin iso mittarikenttä ja laaja tuotetarjonta löytyy Suomessa hyvin harvasta polttonesteen myyntipisteestä, kuvailee toimialajohtaja Heikki Tervanen.
Polttonestevaihtoehtoina ovat 95 E10, 98 E5, Eko E85, Smart Diesel, tavallinen diesel sekä moottoripolttoöljy.
– Eko E85 –korkeaseosetanolipolttonestettä on odotettu ja toivottu Seppälän ABC:lle, etenkin sen jälkeen, kun Trafi muutti reilu vuosi sitten linjaustaan etanolimuutossarjoja koskien. Uuden automaatin rakentamisen myötä pystyimme vastaamaan näihin toiveisiin.
Eko E85 on ympäristöystävällinen, autoilun fossiilisia hiilidioksidipäästöjä jopa 80 % vähentävä edullinen polttoneste. Se soveltuu flexfuel-moottorilla varustettuihin autoihin sekä bensiiniautoihin, joihin on asennettu E85-muutossarja. Suurin osa polttonesteestä on bioetanolia, jota valmistetaan muun muassa S-ryhmän kauppojen hävikkileivästä. Suomalaisen Työn Liiton Avainlipputunnuksella varustettua EkoE85 –polttonestettä myydään Keskimaassa ABC Prisma Seppälän lisäksi Joutsan ja Palokan ABC-liikenneasemilla sekä Laukaan ja Kangasniemen ABC-automaateissa.
Seppälän vanhan ABC-mittarikentän purkaminen aloitetaan pikimmiten uuden aseman avaamisen jälkeen. Purku-urakka materiaalien lajitteluineen ja kierrätyksineen kestää 2-3 viikkoa. Keskimaan omaa uusiokäyttöä varten otetaan talteen muun muassa polttonesteen jakelumittarit, maksuautomaatit sekä mittarikentän valaisimet.
Vanhan ABC-mittarikentän purkamisen jälkeen sen paikalle tulee kotitalouksille tarkoitettu Suomen Pakkauskierrätys Rinki Oy:n kierrätyspiste.
Prisma Seppälän Rinki-ekopisteeseen voi tuoda kartonki- ja muovipakkauksia, pienmetallia ja lasipakkauksia. Kartongille ja muoville tulee suuren määrän vuoksi puristimet, metallille ja lasille pinta-astiat. Ekopisteeseen tulee lisäksi paperille ja vaatteille omat jakeet, joiden tyhjennyksestä vastaavat Rinki Oy:n yhteistyökumppanit.
20.12.2024 | ABC | Paikallisia uutisia | Uudistukset | Vastuullisuus
17.12.2024 | Henkilöstö | Paikallisia uutisia | Vastuullisuus
16.12.2024 | Paikallisia uutisia | Sokos | Talous