Sokos Hotels pistää paletin uusiksi – palvelua myöten


24.5.2013

Sokos Hotels -ketju lanseeraa 15.5. kaksi uutta hotellityyppiä: Break by Sokos Hotels on enemmän kuin vain hotelli – se voi olla kokonainen kylpyläloma tai pieni joogahetki omassa huoneessa kesken työmatkan. Original by Sokos Hotels on sydämellisesti suomalainen ja kaikkea sitä, mitä hyvän hotellin tulee olla.

Sokos Hotels -ketju käy läpi historiansa suurinta konseptiuudistusta, jonka myötä yli 50 Sokos Hotellia jaetaan yhteensä neljään erilaiseen hotellityyppiin. Solo-, Break- ja Original-hotellit saavat myöhemmin seuraansa neljännen, vielä työn alla olevan tulokkaan.

– Vakioiduista konsepteista on ylitarjontaa. Haluamme olla yksilöllinen monille jalostamalla monipuolista hotelliverkostoamme yhä useampiin tarpeisiin ja mieltymyksiin sopivaksi, taustoittaa konsepti- ja kehitysjohtaja Peter Jung SOK Matkailukaupan ketjuohjauksesta.

Solo – yksilöllinen klassikko

Uudistuksen esikoinen, ketjun yksilöllisistä klassikkohotelleista koostuva Solo by Sokos Hotels lanseerattiin kesäkuussa 2012, kun Solo Sokos Hotel Paviljonki avasi ovensa Jyväskylässä.

– Solo by Sokos Hotels tarkoittaa ennen kaikkea yksilöllistä ja henkilökohtaista palvelua persoonallisella otteella. Olemme saaneet paljon kiitosta palvelun ohella esimerkiksi Solon aamiaisesta, kylpytuotteista ja tyynyvalikoimasta. Eräskin vieraamme kirjoitti pitkän kirjeen Paviljonkiin ja kiitti siitä, kuinka hän jaksaa tehdä oman työnsä paremmin saatuaan positiivisia palvelukokemuksia hotellissa, Sokos Hotels -ketjupäällikkö Miia Keskitalo SOK Matkailukaupan ketjuohjauksesta kertoo.

Solo-hotelleja on nyt kuusi: Paviljonki Jyväskylässä, Aleksanteri ja Torni Helsingissä, Tammer Tampereella, Lahden Seurahuone ja toukokuussa avautuva Vasilievsky Pietarissa.

Break – elämäniloa arkeen

Break by Sokos Hotels perustuu siihen, että asiakkaille tarjotaan iloa ja energiaa, olipa hän sitten työ- tai vapaa-ajan matkalla. Jokainen Break-hotelli tarjoaa mahdollisuuksia hemmotteluun, virkistymiseen, inspiroitumiseen ja aktiiviseen menoon. Akkujen latauksessa pääosassa ovat erilaiset tauot eli breakit.

– Break-hotelleissa henkilökunta opastaa asiakasta löytämään juuri hänelle sopivimman tauon. Se voi olla esimerkiksi päivä laskettelurinteessä, uintia teemakylpylässä, hemmotteleva kasvohoito tai hetki meren äärellä hyvän kirjan kanssa, Jung esittelee.

Konkreettisia uutuuksia Breakeissä ovat aamiaisen smoothie-bar ja suklaasuihkulähde, 24 h auki oleva SHOP ja aulan Break Lounge, jossa asiakkaat voivat pelata pelejä tai syventyä lukutuokioon. Huoneisiin voi pyytää esimerkiksi puuhapaketteja lapsille ja älypelejä ja kuntoiluvälineitä aikuisille.

Break-ketjuun kuuluvat Sokos Hotellit Bomba Nurmeksessa, Caribia Turussa, Eden Oulussa, Flamingo Vantaalla, Vesileppis Leppävirralla sekä Koli, Levi, Tahko ja Vuokatti.

Original – sydämellisesti suomalainen

Original-hotellit ovat kaikkea sitä, mitä hyvän hotellin tuleekin olla. Hotellit sijaitsevat keskellä kaikkea, palvelu on mutkatonta, ravintolatarjonta laaja ja aamiaispöydät monipuolisia.

– Originalissa hyväksi koettua tuotetta jalostetaan perinteitä arvostaen –  asiakkaiden tuttuja tarpeita vaalien ja  toiveita täyttäen. Jokainen Original-hotelli kunnioittaa kotiseutuaan ja palvelee asiakkaitaan paikallinen pilke silmäkulmassaan, Jung kertoo.

Original-ketjuun kuuluu yli 30 tasokasta Sokos Hotellia eri puolella Suomea, kuten Sokos Hotel Ilves Tampereella ja Sokos Hotel Vaakuna Helsingissä.