2.11.2020
Osuuskaupan edustajiston vaalit järjestetään joka neljäs vuosi. Seuraavat Osuuskauppa Keskimaan edustajiston vaalit pidetään syksyllä 2021. Osuuskaupan vaaleissa voi olla ehdokkaana jäsen, joka on hyväksytty osuuskaupan jäseneksi vaalivuotta edeltäneen vuoden loppuun mennessä, on maksanut osuusmaksun, on täysivaltainen ja asuu jäsenalueella.
Osuuskauppa Keskimaan vaalien ehdokasasettelu alkaa syksyllä 2021. Keskimaan edustajistoon valitaan yhteensä 50 jäsentä. Vaalissa äänioikeutettuja ovat kaikki ennen vaalivuoden alkua jäseniksi hyväksytyt ja 15 vuotta täyttäneet osuuskaupan jäsenet. Osuuskaupan vaaleissa voi olla ehdokkaana jäsen, joka on hyväksytty osuuskaupan jäseneksi vaalivuotta edeltäneen vuoden loppuun mennessä, on maksanut osuusmaksun, on täysivaltainen ja asuu jäsenalueella.
− Edellisissä edustajiston vaaleissamme vuonna 2017 ehdokasasettelussa tuli eteen tilanteita, joissa emme voineet hyväksyä henkilöä ehdokkaaksi, koska hän oli liittynyt jäseneksi vasta vaalivuonna. Haluamme vuoden 2021 vaaleihin valmistautuessa korostaa jäsenyyden tärkeyttä jo hyvissä ajoin. Mikäli ehdokkuus tai äänestäminen vaaleissa kiinnostaa, niin nyt on hyvä aika liittyä Keskimaan asiakasomistajaksi, toteaa Osuuskauppa Keskimaan toimitusjohtaja Antti Määttä.
Keskimaan edustajisto hyväksyi kevätkokouksessa sääntömuutoksen vaalitapaan liittyen. Keskimaan vaaleissa aikaisemmin käytetty suhteellinen vaalitapa muuttuu suoraksi henkilövaaliksi.
− Muutos suhteellisesta vaalitavasta suoraksi henkilövaaliksi mahdollistaa yksittäisen jäsenen lähtemisen ehdolle edustajistoon entistä helpommin, ilman laajaa ehdokaslistaa. Ehdokkaat ovat jatkossa tasa-arvoisemmassa asemassa. Suora vaalitapa on käytössä myös muutamassa muussa S-ryhmän osuuskaupassa, taustoittaa Määttä.
Osuuskauppa Keskimaan jäseneksi voi liittyä vielä loppuvuoden aikana, jos ehdokkuus syksyn 2021 vaaleissa kiinnostaa. Liittymällä asiakasomistajaksi 2.–15.11.2020 välisenä aikana on mahdollista saada sadan euron liittymismaksua vastaan sadan euron arvoiset edut hyödynnettäväksi.
S-ryhmän alueosuuskaupat ovat jäsentensä omistamia yrityksiä, jonka päätöksentekoon jäsenet voivat ottaa monella tapaa osaa. Jäseniä osuuskaupoissa edustaa edustajisto, joka valitaan vaaleilla osuuskaupan jäsenistä eli asiakasomistajista joka neljäs vuosi. Edustajisto muun muassa päättää osuuskaupan säännöistä, vahvistaa edellisen vuoden tilinpäätöksen ja päättää ylijäämän käytöstä sekä valitsee hallintoneuvoston jäsenet ja tilintarkastajat. Lisäksi edustajiston jäsenet voivat tehdä hallitukselle aloitteita osuuskaupan toimialaan liittyvistä asioista.
Edustajistoa vielä tiiviimmin osuuskaupan päätöksentekoon pääsee osallistumaan hallintoneuvostossa, jonka kokoonpanon päättää edustajisto. Hallintoneuvosto mm. vahvistaa osuuskaupan strategian ja nimittää osuuskaupan toimitusjohtajan.
Asiakasomistajaksi voi liittyä joko Keskimaa toimipaikoissa tai sähköisesti osoitteessa: keskimaa.fi/liity
Osuuskauppa Keskimaa, Antti Määttä, toimitusjohtaja, kauppaneuvos, 010 767 3011
Osuuskauppa Keskimaa, Niko Toivanen, talousjohtaja, 010 767 3030
20.12.2024 | ABC | Paikallisia uutisia | Uudistukset | Vastuullisuus
17.12.2024 | Henkilöstö | Paikallisia uutisia | Vastuullisuus
16.12.2024 | Paikallisia uutisia | Sokos | Talous