11.7.2022
Teksti: Kristiina Tammitie, Kuva: Tero Takalo-Eskola
Mitä jos voisit tehdä vaihtelevasta työstä vieläkin monipuolisempaa ja räätälöidä työelämääsi enemmän omien mieltymystesi mukaiseksi?
– ABC Akatemia kasvattaa ammatillista osaamista tukemalla työssä oppimista, kannustaa oppimaan uutta, mahdollistaa monipuolisemman työnkuvan sekä antaa tilaisuuden räätälöidä työtä omien mielenkiinnon kohteiden mukaan. Mitä haluatkaan oppia, me opetamme, on valmennuksen johtoajatuksena, konseptin kehittämisestä ja ylläpidosta vastaava liikennemyymäläpäällikkö Tero Vaahto ABC Keljonkankaalta kuvailee.
ABC Akatemia on Keskimaan oma opinpolku nykyisille ja tuleville liikennemyymälätyöntekijöille. Sillä halutaan vahvistaa apsilaisten moniosaamista ja sitä kautta varmistaa asiakkaiden palvelu parhaalla mahdollisella tavalla vuoden jokaisena päivänä.
– ABC Akatemian ansiosta kenenkään ei tarvitse olla epävarma tai huolissaan oman osaamisensa riittämisestä. Liikkeelle olemme lähteneet keittiöhenkilökunnan valmennuksesta, mutta Akatemia tulee koskettamaan kaikkien Keskimaan liikennemyymälöiden koko henkilökuntaa.
– Akatemia tulee olemaan meille tapa perehdyttää uusia työntekijöitä, seurata ammattilaistemme osaamisen kehittymistä ja varmistaa näin koko tiimin onnistuminen tulevaisuudessa. Oppilaitosyhteistyötä tiivistetään ja tuemme oppisopimusopiskelun mahdollisuutta meillä. Vain taivas on rajana, Tero hehkuttaa.
ABC Akatemian valmennuksen ensimmäisessä vaiheessa jokainen työntekijä käy esihenkilönsä kanssa osaamiskeskustelun, jossa arvioidaan nykyinen osaaminen sekä kehittymisen kohteet. Niiden perusteella asetetaan kullekin henkilökohtaiset osaamisen tavoitteet, määritellään valmennuksen tarve ja startataan suunnitelmallinen yhteinen matka läpi Akatemian. Esihenkilöt arvioivat osaamisen kehittymistä jatkuvasti arjen keskellä.
– Osaamiskeskustelu käydään vähintään vuoden välein jokaisen kanssa, jolloin arvioidaan osaaminen aina uudelleen. Tällä mahdollisestaan myös osaamisen ylläpito ja toisaalta voidaan asettaa uusia tavoitteita työntekijän toiveiden pohjalta.
Keittiövalmennuksessa osaamisen kehittämisen tarve arvioidaan viidessä osakokonaisuudessa, joita ovat vitriini, pizza, burger, à la carte sekä noutopöytä.
– On todella hyvä, että osaamista on ryhdytty systemaattisesti käymään läpi yksilötasolla, jolloin tiedämme huomattavasti aiempaa paremmin kuka osaa ja mitä osaa. Jokaisen kohdalla on löytynyt selkeitä kohtia, joissa on omasta mielestä parannettavaa. Moni on todennut, että tätä tai tuota asiaa en oikein osaa, mutta en ole saanut sanotuksi sitä aikaisemmin ääneen. Nyt varataan Akatemian ansiosta aikaa oppimiseen ja opettamiseen, ABC Keljonkankaan keittiövastaava Esa Taipale toteaa.
Akatemia antaa uudenlaista syvyyttä myös keittiövastaavan työlle.
– Työn merkityksellisyys kasvaa, kun pääsee valmentajan roolissa jakamaan omaa tietotaitoaan, kehittämään tiiminsä moniosaamista ja luotsaamaan tiimiläisiään yhä vahvemmiksi ammattilaisiksi. Valmentaja on koko ajan paikalla ja kehittyminen mahdollisimman jatkuvaa.Keittiövalmennukset ovat jo käynnissä, mutta mukaan voi tulla missä kohtaa valmennusta tahansa.
Ota rohkeasti yhteyttä kyseiseen toimipisteeseen ja lähdetään yhdessä luomaan sinun näköistäsi oppimispolkua. Töitä tehdään yhdessä, toinen toistaan tukien ja ennen kaikkea oppien — kenenkään ei tarvitse olla huolissaan oman osaamisensa riittämisestä. Merkityksellistä ei ole se, mitä jo osaat, vaan se, mitä haluat oppia.
7.11.2024 | Kohtaakivasti | Meille töihin
25.10.2024 | Meille töihin