130 000 € Ilo auttaa -lahjoituksemme paransi potilasviihtyvyyttä eri puolilla Keski-Suomea. Tutustu lahjoituskohteisiin.
Kuormittavassa hetkissä aivan tavalliset asiat voivat merkitä paljon: kauniisti laitetut hiukset, mukava yhteinen tekeminen, mieluisa lehti tai tuttu ohjelma televisiosta. Tänä vuonna Keskimaan Ilo auttaa -lahjoitus on tuonut arkista iloa eri puolille Keski-Suomea. Yhteensä 130 000 euroa on käytetty potilasviihtyvyyden parantamiseen 99 terveydenhuollon yksikössä. Vaikutukset näkyvät ikäihmisten palveluissa, vammaispalveluyksiköissä, neuvoloissa, nuorisokodeissa, perhekeskuksissa sekä terveysasemilla ja sairaaloissa ympäri maakuntaa. – Haluamme, että lahjoituksemme tuntuu mahdollisimman konkreettisesti keskisuomalaisten arjessa, Joutsasta Pihtiputaalle. Kuormittavissa tilanteissa pienet ilon hetket ovat tärkeitä, sanoo Osuuskauppa Keskimaan viestintä- ja markkinointijohtaja Noora Luoma. Lahjoitus on toteutettu yhteistyössä Sairaala Novan säätiön kanssa. Säätiö kartoitti yksiköiden tarpeita yhdessä henkilöstön kanssa. – Lahjoitus on suunnattu hankintoihin, jotka koskettavat mahdollisimman monia. Pienikin asia, kuten mahdollisuus seurata uutisia televisiosta, katsoa lempiohjelmaa tai lukea omaa paikallislehteä, voi tuoda hoitojaksojen keskelle tärkeän hengähdyshetken, toteaa säätiön asiamies Mari Tastula.
Hankintoja toiveiden pohjalta
Yksiköiden toiveissa esiin nousivat asiat, jotka tekevät arjesta viihtyisämpää ja tarjoavat virikkeitä. Vammaispalveluyksiköissä lahjoitus on näkynyt monin eri tavoin. Laukaan Taitojen taloon hankittiin muun muassa projektori, puutarhakalusteita ja muuta yhteiseen tekemiseen kannustavaa välineistöä. Konneveden toimintakeskukseen saatiin uusi televisio, ja Petäjäveden Onnelan työ- ja päivätoiminnan käyttöön videotykki yhteisiä katseluhetkiä varten. Viitasaarella hankinnat vaihtelivat lautapeleistä karaokelaitteisiin, kun taas Karstulassa ja Toivakassa arkea ilahduttivat paikallislehtien tilaukset. Äänekoskella saatiin käyttöön pelien lisäksi muun muassa tablettitietokone ja kitara, ja Multialla yhteisiin tiloihin hankittiin karaokelaitteisto.
Yhteisiä hetkiä ikäihmisten arkeen
Lahjoituksen vaikutukset näkyvät myös ikäihmisten palveluissa. Korpilahden Iltatähteen hankittiin muun muassa ulkokalusteita ja pelejä. Keuruulla palvelutaloon saatiin yhteistä toimintaa tukevia liikuntapelejä ja kampausvälineitä. Jyväskylän Kauramäen kylässä ikäihmisten yhteisiin hetkiin hankittiin sähköpiano ja muurikkapannu. Molemmat pääsivät nopeasti käyttöön: ulkoiluhetkessä paistettiin lettuja ja vanhusten viikolla uusi piano soi seurakunnan hartaushetkessä. ”Näistä lahjoituksista on meille iloa vuosikausiksi”, Kauramäen kylästä viestitettiin.
Iloa myös lapsille, nuorille ja perheille
Lahjoitus näkyy myös lasten ja nuorten palveluissa. Keski-Suomen kaikkiin 29 neuvolaan hankittiin leluja, lattiatyynyjä ja muita lasten viihtyvyyttä lisääviä elementtejä. Useaan sairaalaan televisioita ja perhekeskuksiin välineitä yhteiseen toimintaan. Sairaala Novan nuorisopsykiatrian osastolla lahjoitus näkyy esimerkiksi painopeittoina, peleinä ja erilaisina rauhoittumista tukevina välineinä. Tarkoituksena on tehdä hoitojakson arjesta hieman helpompaa ja viihtyisämpää.
Tavalliset asiat tuovat usein suurimman ilon
Osuuskauppa Keskimaa on tehnyt Ilo auttaa -lahjoituksia vuodesta 2017 lähtien. Tavoite on aina ollut sama: eri-ikäisten ja erilaisissa elämäntilanteissa olevien ihmisten auttaminen, ilahduttaminen ja tukeminen eri puolilla maakuntaa. – Toivomme, että tämän vuoden lahjoituksen merkitys näkyy hetkissä, joissa sairaalapäivä tuntuu hieman kevyemmältä, palvelutalon yhteiseen tilaan kokoontuu enemmän ihmisiä tai neuvolakäynti sujuu lapselta hieman rennommin, Luoma kommentoi.