29.8.2017
Break Sokos Hotel Bomban kylpyläosasto ja saunamaailma aukesi Pielisen rannalla 30.8.
Pohjois-Karjalan Osuuskauppa (PKO) avasi täysin uudistetun kylpylähotelli Break Sokos Hotel Bomban kylpyläosaston ja saunamaailman keskiviikkona 30.8.
– Uudistusten myötä Bomba nousee sille kuuluvaan arvoon Pohjois-Karjalan toiseksi matkailun helmeksi Kolin ohella. Näin saadaan Pielisen altaasta houkutteleva valtakunnallinen ja kansainvälinen matkailutuote, PKO:n toimitusjohtaja Juha Kivelä sanoo.
Täysin uudistettuun kylpylään, kylpylän ravintolaan, hotellin vastaanottotiloihin, hotellin julkisivuun sekä Bomban karjalaiskylään on tehty parannustöitä yhteensä noin 6 miljoonalla eurolla. Näiden töiden työllistämisvaikutus on 104 henkilötyövuotta.
– PKO pyrkii käyttämään kaikessa uudis- ja korjausrakentamisessa mahdollisimman paljon paikallisia ammattilaisia. Niin on tehty tässäkin kohteessa. Näin investoinnit hyödyttävät pohjoiskarjalaisia toimijoita ja käytetyt eurot jäävät omaan maakuntaan. Ilokseni voin todeta myös sen, että tulemme palkkaamaan syksyn aikana Bomballe 5 uutta vakituista työntekijää, Kivelä toteaa.
Bomban uudessa upeassa saunamaailmassa on kolme erilaista saunaa. Karjalaisessa saunassa yksityiskohdat ovat karjalaiselle sielunmaisemalle ominaisia: seinissä on kaunis piilutettu pinta, ja käden ulottuvilla on alkuperäistä karjalaista mallia olevia pirtanauhoja.
Sampo-saunassa katse lepää upeissa yksityiskohdissa. Seinässä on koristeellinen pinta, jossa näkyy vaikutteita perinteisestä karjalaisesta kuvioinnista. Kiukaan ympärillä ja takaseinällä kuparipinta hehkuu lämpimissä auringonlaskun sävyissä. Höyrysauna Taivaankannen hämyisä tunnelma puolestaan kutsuu rauhoittumaan leppeissä löylyissä ja nauttimaan katossa tuikkivasta tähtitaivaasta.
Allasosastolla on myös kuuma- ja kylmäallas. Rohkeimmat voivat valella itsensä jäähileellä! Pielisen avara maisema on koko ajan syvästi läsnä kylpylässä. Bomban allasosastolla aikuisten ja lasten altaat ovat aivan vierekkäin, joten vanhemmat voivat nauttia hierovasta vesisuihkusta samalla, kun lapsi leikkii vieressä. Kylpylässä on sisällä 5 allasta sekä ulkona 2 ulkoilma-allasta, jotka ovat käytössä myös talvella. Myös kuntouinti onnistuu, koska pääallas on 25 metriä pitkä.
Saunaosastolla on useita elämyssuihkuja. Esimerkiksi kylmän ja kuuman hoitavuuden voi kokea sateenomaisessa suihkussa, jossa lämmin ja kylmä vuorottelevat. Saunamaailmassa miehet ja naiset kylpevät yhdessä uimapuvut päällä.
Bomba on siis kokenut täydellisen muodonmuutoksen. Jo aiemmin, maaliskuussa 2017, avattiin italialaishenkinen ravintola Trattoria Pielinen. Italialaishenkinen ravintola on tervetullut lisä karjalaisuudestaan tunnetun ravintola Bomban rinnalle. Matkailijoille ja paikallisille vieraille on nyt tarjolla kaksi erilaista ravintolatunnelmaa, joissa molemmissa annokset valmistetaan alusta loppuun itse. Trattorian ruokalista on herkullinen kattaus pasta-annoksia, puu-uunissa paistettuja pizzoja, pitkään haudutettuja liharuokia, runsaita risottoja sekä rapeita salaatteja.
Kylpylähotellin lisäksi myös Bomban karjalaiskylässä on tehty parannuksia, kuten maalaustöitä, uusittu vesikatteita sekä lämpökanaaleja. Lisäksi rantasauna on kokonaan uudistettu.
PKO osti kylpylähotelli Break Sokos Hotel Bomban kiinteistön ja sen yhteydessä toimivan karjalaiskylän kiinteistöt Jukolan Osuuskaupalta, joka halusi luopua matkailuliiketoiminnasta Nurmeksessa. Aivan kuten Kolillakin, PKO haluaa kehittää Pohjois-Karjalan matkailua, jotta maakunta näyttäytyisi myös alueen ulkopuolisten silmin mahdollisimman houkuttelevana kohteena. Bomba siirtyi PKO:n omistukseen 1.2.2016, ja uudistustyöt aloitettiin 1.8.2016.
– Ennen Bomban uudistusten aloittamista teimme sekä nurmeslaisille yleisesti että yrityselämän edustajille laajan kyselyn, jossa kartoitettiin uudistustoiveita. Kiitos vielä kerran kyselyyn osallistuneille; nyt on aika nauttia uuden Bomban tarjonnasta, Kivelä sanoo.
– Meillä on nyt Nurmeksessa Suomen kaunein kylpylä, joka uudistaa karjalaista saunaperinnettä elegantilla tavalla. Pohjois-Karjalan Osuuskauppa on rakentanut kylpylän kuulemalla myös Nurmeksen kaupungin toiveita ja painotuksia. Olemme ylpeitä lopputuloksesta. Uskomme matkailun kasvuun Pohjois-Karjalassa, ja Nurmeksen kaupunki on valmis astumaan uuteen aikaan yhdessä Bomba Span kanssa, Nurmeksen kaupunginjohtaja Asko Saatsi sanoo.
– Ulkomailta Suomeen suuntautuva matkailu kasvaa ripeästi. Laajan kansainvälisen tutkimuksen mukaan matkailijat arvostavat matkakohteessaan paikallisten asukkaiden ystävällisyyttä, ruuhkattomuutta ja aidosti ystävällistä palvelua. Pohjois-Karjala tarjoaa juuri sitä mitä kansainvälinen matkailija odottaa. Toivottavasti uusiutuva Bomba houkuttelee alueelle myös muita matkailuyrityksiä. Matkailumme tarvitsee juuri tällaisia investointeja, toteaa Matkailu- ja Ravintolapalvelut MaRa ry:n toimitusjohtaja Timo Lappi.
Lisätietoja: PKO, toimitusjohtaja Juha Kivelä, p. 010 762 2026
16.9.2024 | ABC
11.9.2024 | Henkilöstö | Marketkauppa
2.9.2024 | Marketkauppa | Paikallisia uutisia | S-market | Uudistukset