Elonen leipoo kotimaisista raaka-aineista


23.11.2015

Ensi vuonna 50-vuotisjuhliaan viettävä Elosen leipomo on kasvanut puolessa vuosisadassa valtakunnallisesti tunnetuksi keskisuomalaisen elintarviketeollisuuden edelläkävijäksi.

Jämsän leipomolla on parhaillaan jouluherkkujen valmistus täydessä käynnissä. Esimerkiksi Elosen perinteiset tähtitortut ja joulukakut pitävät pintansa joulun kahvipöydän suosikkeina. Yksinomaan tähtitorttuja Elosella leivotetaan tänäkin jouluna kymmeniä tuhansia. Joulun sesonkituotteita on kaikkiaan tusinan verran. 

– Tuotteidemme suosion salaisuus on maku ja korkea laatu. Leipomisessa käytetään vain laadukkaita, aitoja raaka-aineita, jotka ovat kotimaisia niin pitkälle kuin mahdollista. Esimerkiksi joulutortut leivotaan aidolla voilla ja niissä käytetään Valion hilloa. Kaikissa hilloissamme on korkea marja- ja hedelmäpitoisuus, kuvailee tuotepäällikkö Hanna Huuskonen.

Suomen suosituin kakku

Elonen tunnetaan Keski-Suomessa sekä leivän leipojana että erilaisten makeiden herkkujen tekijänä. Omilla tuotemerkeillä myytävien tuotteiden lisäksi Elonen tekee muille elintarvikeyrityksille tuotteita sopimusvalmistuksena. 

– Keski-Suomi on meidän ominta aluettamme. Täällä olemme vahvoja molemmilla osa-alueillamme, mutta valtakunnallisesti meidät tunnetaan kodintoriatuotteista. Kinuskikreemikakku on itse asiassa Suomen suosituin kakku, henkilöstöpäällikkö Tuire Elonen kertoo. 

Leipomon tunnettuutta ovat hänen mukaansa lisänneet myös Elosen työntekijöiden voittamat lukuisat alan mestaruudet. Esimerkiksi vuonna 2011 leipureiden SM-kisaan osallistuneet Katri Mäkinen ja Markus Kuonanoja kuittasivat kahvileipäkilpailusta kaksoisvoiton. 

Syksyn uutuus Artessa

Leipomolla on vuositasolla tuotannossa satakunta erilaista tuotetta. Joitain tuotteita, esimerkiksi sacher- ja tiikerikakkua sekä rommileivoksia, on valmistettu jo liki 50 vuotta. 

Muutamista perinteisistä tuotteista huolimatta valikoima elää ja muuttuu ajan mukana. Jatkuvan tuotekehityksen ansiosta joka vuosi uutuuksia tulee useita. Esimerkiksi tämän syksyn tulokas on neljän kauniin vaaleanvihreän palan kakkurasia. Moni muistaa syöneensä samaa Elosen valmistamaa kakkua Keskimaan 100-vuotisjuhlakahveilla toukokuussa.

– Saimme juhlakahvituspäivän jälkeen asiakkailtamme ilahduttavan paljon positiivista palautetta kakun raikkaasta mausta ja kivasta ulkonäöstä. Sitä ”mielettömän hyvää” kakkua haluttiin lisää. Tuote päätyi siis kauppojen hyllyille asiakastoiveiden perusteella. 

Leipäpuolella syksyn uutuus on Artessa-sarja, johon sisältyy tomaatti-, kaura- ja maalaisleipä sekä monivilja- ja jyväsämpylä. Rapean kuoren ja mehevän sisuksen yhdistävät leivät leivotaan hitaasti ja hartaasti, perinteisin menetelmin ja aitoja asioita vaalien. 

– Lisää uutuuksia on luvassa alkuvuoden aikana, Hanna Huuskonen paljastaa.  

Tärkeä kumppani

Keskimaan kanssa Elosella on pitkät ja sujuvat yhteistyöperinteet. Kun Keskimaassa tarjotaan asiakkaille kakkukahvit, leipurina on liki poikkeuksetta Elonen. Ympäri vuoden yhteistyötä tehdään myymälöiden leipäosastoilla.

– Keskimaa-yhteistyö on meillä isossa roolissa tuotekehityksestä lähtien. Kokonaisvalikoimaamme Keskimaan valinnat vaikuttavat merkittävästi, Tuire Elonen kiteyttää. 

Tätä nykyä noin 190 työntekijää työllistävällä Elosella leivotaan kuutena päivänä viikossa, liki vuorokaudet ympäriinsä. Ainoa hiljainen hetki leipomolla on lauantai-iltaisin.