10.5.2017
Suomen vastuullisimmaksi hotelliketjuksi valittu Sokos Hotels uusiokäyttää ja kierrättää.
Vastikään Suomen vastuullisimmaksi hotelliketjuksi arvioitu Sokos Hotels ottaa toimintansa ympäristövaikutukset huomioon myös hotellien uudistustöiden yhteydessä. Käytöstä voi poistua jopa tuhat sänkyä kerrallaan, joiden ei haluta päätyvän kaatopaikalle. Toiminnan ympäristöystävällisyys on tärkeä vastuullisuuden mittari ketjussa, jonka kaikki hotellit halutaan Green Key -ympäristötunnuksen piiriin vuoden 2017 loppuun mennessä.
Helsingin keskustassa uudistuvassa Original Sokos Hotel Presidentissä käytöstä poistuu tuhansia huonekaluja. Määrä on massiivinen jo kuljetuksen ja varastoinnin kannalta. Silti huonekalut ovat saaneet uuden elämän usealla eri tavalla. ”Emme esimerkiksi luopuneet huoneiden divaaneista, vaan ne verhoiltiin uuteen sisustustyyliin sopiviksi. Majoitustiloista poistettuja työtuoleja siirrettiin muun muassa henkilökunnan tiloihin. Käytöstä poistetut vuoteet kuten myös täkit ja tyynyt, verhot sekä yöpöydät siirtyivät porilaiselle Festrent-yritykselle jälleenhyödynnettäviksi”, kertoo hotellinjohtaja Hannele Laurila.
Porissa poistetut tuotteet puhdistetaan ja kunnostetaan. Kierrätykseen kelpaava irtaimisto myydään eteenpäin yksityisasiakkaille, pienille ja keskisuurille majoitusalan toimijoille, tilapäismajoittajille ja juhlatiloihin. Tälläkin hetkellä esimerkiksi suurten rakennustyömaiden konttiasunnoissa, motelleissa, mökkikylissä ja vastaanottokeskuksissa majoittuu asukkaita, jotka nukkuvat käytöstä poistetuissa hotellisängyissä.
”Pyrimme välttämään viimeiseen saakka kaatopaikkaa”, sanoo Festrent Finland Oy:n toimitusjohtaja Juha Mäkinen. ”Jos hotellisänkyä ei voida enää kunnostaa, se puretaan; metalliosat päätyvät metallikeräykseen, puuosat energialaitokselle. Vain palosuojatut kankaat, joita ei voida enää korjata, päätyvät suoraan jätteeksi.” ”Ekologisuus ja uusiokäyttö ovat trendikkäitä ilmiöitä, mutta meillä on myös paljon asiakkaita, jotka arvostavat hotellikäytössä olleita huonekaluja. Kalusteet ovat jo osoittaneet kestävänsä kovaa kulutusta”, Mäkinen jatkaa.
Poistohuonekaluilla apua nuorille
Uusiutuva Original Sokos Hotel Puijonsarvi Kuopiossa lahjoitti poistettavaa irtaimistoa paikalliselle Tukeva-työvalmennussäätiölle uusiokäyttöä varten. Myyntitulot ohjataan tukemaan nuoria ja pitkäaikaistyöttömiä.
Lahjoitukseen päädyttiin myös Jyväskylän uudistuvassa Original Sokos Hotel Alexandrassa. Osa hotellihuoneiden poistetuista sängyistä lahjoitettiin Sovatek-säätiölle kunnostettaviksi ja jälleenmyytäviksi. Hotellin poistettavat vuodevaatteet taas luovutettiin pieneläinklinikka Evidensian toimipisteisiin, Laukaan hevosklinikalle sekä Jyväskylän Agility Team ry:lle.
Vastuullisuus on arkisia valintoja
Sokos Hotels -ketjussa on jo 32 Green Key -sertifioitua hotellia ja tavoitteena on saada kaikki ketjun hotellit Green Key -ohjelmaan vuoden 2017 loppuun mennessä. Uusiokäyttö ja kierrättäminen ovat osa Green Key -työskentelyä ja yksi hotelliketjun tavoista toimia vastuullisesti ja ympäristöystävällisesti.
Sustainable Brand Index 2017 -brändivertailu
Sokos Hotels valittiin Suomen vastuullisimmaksi hotellitoimijaksi jo kolmatta vuotta peräkkäin pohjoismaisessa Sustainable Brand Index -arvioinnissa. Vuosittain Suomessa, Ruotsissa, Tanskassa ja Norjassa suoritettavassa tutkimuksessa lähes 30 000 kuluttajaa arvioi yli 750 brändiä muun muassa sen mukaan, kuinka vastuullisina kuluttajat niitä pitävät. Pohjoismaiden laajimmassa kestävän kehityksen brändi-indeksissä brändejä arvioidaan maittain.
Lisätiedot:
Janina Nurmela, konseptipäällikkö, SOK Matkailu- ja ravitsemiskaupan ketjuohjaus, puh. 050 388 3477, s-posti janina.nurmela@sok.fi
Hannele Laurila, hotellinjohtaja, Original Sokos Hotel Presidentti, puh. 050 359 4449, hannele.laurila@sok.fi
20.12.2024 | ABC | Paikallisia uutisia | Uudistukset | Vastuullisuus
17.12.2024 | Henkilöstö | Paikallisia uutisia | Vastuullisuus
16.12.2024 | Paikallisia uutisia | Sokos | Talous