Jätkäkulttuuri tulee


25.1.2013

Ravintolabisnekseen puhaltaa uutta elokuvista, musiikista, Pohjoismaista ja internetistä. Tulevaisuudessa ravintolan pitää olla hauska ja vannoa ekologisuuden, edullisuuden ja Aasian nimeen.

Jokaisella trendillä on vastavoima: maailmanlaajuisen karppausinnostuksen rinnalle on noussut hullaantuminen täytettyihin leipiin, piiraisiin ja leivonnaisiin. Isossa huudossa olevat luomu, vastuullisuus, lähiruoka ja eettisyys saavat vastatrendikseen massa- ja geenimanipuloiduista raaka-aineista tuotetut halparuoat.

Matkailu-, majoitus- ja ravitsemispalveluinnovaatioiden yliopettaja Vesa A. Heikkinen Haaga-Helia ammattikorkeakoulusta nostaa esiin myös samanaikaiset ruokailutrendit ”slow ”ja ”fast”. Toisaalta halutaan syödä pitkän kaavan mukaan ja viettää ravintolassa aikaa, toisaalta ravintolasta pitää saada hyvää ruokaa nopeasti.

Elokuvat ja musiikki vaikuttavat

Ravintolabisneksen trendit rantautuvat Suomeen muun muassa Englannista ja Ruotsista. SOK:n Ravitsemiskaupan johtaja Sari Palokangas korostaa myös internetiä vahvana vaikuttajana.

– Sosiaalisen median ja muiden sähköisten kanavien merkitys vain vahvistuu. Jo nyt 90 prosenttia suomalaisista etsii tietoja ravintolasta netistä etukäteen, hän kertoo.

Vesa A. Heikkinen kertoo trendien pulpahtelevan myös elokuvista, televisiosarjoista, musiikista ja lifestyleteollisuudesta. Esimerkiksi samppanjan ja kuohuviinien suosio kasvoi naisten sarjojen kuten Täydellisten naisten myötä.

– Hip hop- ja koripallokulttuuri sekä kaikki jätkäkulttuuriin liittyvät asiat ovat seuraava hitti. Vielä ei tiedetä, mitkä tuotteet nousevat, mutta urheilu- ja musiikkitrendien tuleminen näkyvät esimerkiksi virvoitus- ja energiajuomien sekä alkoholien myynnissä, Heikkinen ennustaa.

Fiinien raflojen aika on ohi

Ravintolassa käyminen on lisääntynyt ja arkipäiväistynyt Suomessa jo hyvän aikaa, selvittää Ravintolaruokailun trenditutkimus 2012. Matkailu- ja Ravintolapalvelut MaRa ry:n TNS Gallupilta tilaaman tutkimuksen mukaan kymmenen vuotta sitten puolet suomalaisista ilmoitti, ettei ollut käynyt ravintolassa kahden edellisen viikon aikana. Vuonna 2012 heidän osuutensa oli enää neljännes.

Sari Palokangaskin on huomannut ravintoloiden arkipäiväistymisen.

– Vuosi vuodelta nopean syömisen ravintolat sekä rennot ja mutkattoman ravintolat ovat lisänneet suosiotaan. Mitä fiinimpi ja kalliimpi ravintola on, sitä korkeampi kynnys sinne on tulla, hän pohtii.

Tulevaisuus on hauska

Heikkinen näkee ravintolabisneksen tulevaisuudessa neljä keskeistä kivijalkaa: perusravintolaruoka, ekologisuus ja vastuullisuus, edullisuus ja säästäminen sekä Aasia. Erityisesti Aasia-buumi ja maailmankeittiöiden nousu on vahvaa.

Lisäksi asiakkaiden ravintolakokemusten pitää olla elämyksellisiä ja ravintolaympäristön pitää viritellä kaikkia aisteja.

– Tulevaisuudessa pitää olla hauskat annokset, hauska tarjoilija, vitsejä kertovat kokki. Musiikki nousee entistä tärkeämmäksi. Kokemuksia haetaan tavallisistakin ravintoloista, Heikkinen ennustaa.