25.11.2015
Keskimaan omistajat saavat osuuskaupaltaan joululahjaksi lakua, joka on valmistettu Vaajakoskella Pandan ensimmäisen lakritsimestarin perinteisellä reseptillä.
Keskimaan joulukuun omistajaposti toi mukanaan mukavan yllätyksen: postiin sisältyi kuponki, jolla omistajat saavat noutaa Keskimaan myymälästä joululahjan, rasiallisen perinteistä Pandan lakritsia.
Omistajien jouluherkku on valmistettu Pandan tehtaalla Vaajakoskella, jossa lakritsia on tehty vuodesta 1927 alkaen. Alussa makeinen oli kova ja pastillimainen. Vuonna 1933 keitettiin ensimmäiset erät pehmeää lakritsia.
– Lahjalaku on valmistettu perinteisellä keittomenetelmällä ja lakritsimestari Väinö Hildénin alkuperäisellä reseptillä, lakujen tuoteryhmäpäällikkö Sami Linna kuvailee.
– Palat eroavat sekä ulkonäöltään että maultaan Pandan rekisteröidyistä lakupaloista. Perinteisen lakritsin palat ovat tasaisen pyöreitä, hieman erikokoisia, eivätkä niin makeita kuin lakupalat, myyntipäällikkö Marko Lähteenmäki jatkaa.
Perinteinen lakritsi otettiin Pandalla uudelleen tuotantoon viime toukokuussa. Samoihin aikoihin syntyi Keskimaan kanssa ajatus siitä, että tehtaan ensimmäisen lakritsimestarin luomus sopii mainiosti myös juhlavuottaan viettävän osuuskaupan omistajien joululahjaksi. Lahjapakkaus suunniteltiin yhdessä.
Lakritsi on tällä hetkellä hyvin trendikäs tuote, jonka ympärillä riittää intoa ja tohinaa. Laku-teemalla järjestetään festareita, siitä kirjoitetaan blogeissa ja sen käyttöä lisätään ruoanlaitossa. Sami kannustaa esimerkiksi kokeilemaan loimulohen maustamista lakumurulla.
Lakuskonssien, lakuratatouillen, laku-BBQ-kastikkeen sekä monien muiden makeiden ja suolaisten, lakritsia sisältävien ruokien ohjeita löytyy Pandan omilta sivuilta, panda.fi.
Lakritsin valmistusvaiheita ei Pandalla haluta kovin yksityiskohtaisesti paljastaa. Salainen resepti halutaan pitää edelleen salaisena.
– Tarkoin valituista raaka-aineista sekoitettua massaa keitetään taikinaksi tuntikausia, jonka jälkeen tuote puristetaan muotoonsa, leikataan ja pakataan, Sami Linna kiteyttää valmistusprosessin.
120 000 Keskimaan omistajan joululahjarasiat ovat olleet valmiina jo jonkin aikaa, sillä lakun muhkean aromikas maku pääsee oikeuksiinsa vasta parin, kolmen viikon päästä valmistuksesta. Heti tuoreeltaan laku ei itse asiassa maistu juuri miltään
– Myös väri muuttuu. Hihnalta tullessaan lakritsi on ruskeaa eikä mustaa.
Panda on Suomen johtava lakritsin valmistaja, joka tunnetaan mustasta herkustaan myös maailmalla.
– Meillä on vientiä 20 maahan. Tärkeitä vientimaita ovat muun muassa muut Pohjoismaat, Englanti, USA ja Kanada.
Kotimaassa Panda tunnetaan yhtä lailla lakritsista ja suklaasta. Suklaakonvehtien valmistajana se on Suomen suurimpia.
– Tänäkin jouluna meiltä lähtee kolme miljoonaa rasiaa Juhlapöydän konvehteja suomalaisiin koteihin. Parhaillaan joulumakeisia tehdään yli 200 hengen voimin, kolmessa vuorossa.
Suosituimmassa konvehtirasiassa on 8 eri makua.
– Vaikka maailma muuttuu, Juhlapöydän konvehtien makujen halutaan pysyvän muuttumattomina. Tärkeissä asioissa suomalaiset arvostavat perinteitä, Sami Linna ja Marko Lähteenmäki perustelevat.
16.9.2024 | ABC
11.9.2024 | Henkilöstö | Marketkauppa
2.9.2024 | Marketkauppa | Paikallisia uutisia | S-market | Uudistukset