Jyväskylän Sokoksella aloitetaan YT-neuvottelut


22.3.2021

Osuuskauppa Keskimaa on ilmoittanut YT-neuvottelujen aloittamisesta Sokos Jyväskylässä. Asiakasmäärät Sokoksella ovat romahtaneet koronavuoden aikana ja kuluttajien ostokäyttäytyminen on murroksessa. Neuvottelut koskevat yhteensä 44 henkilöä. Lomautuksien ja irtisanomisien sijaan neuvotteluissa keskustellaan ensisijaisesti osa-aikaistamisista, sopimustuntien muutoksista sekä toimenkuvamuutoksista.  

Osuuskauppa Keskimaa harkitsee Sokos Jyväskylän henkilöstön töiden uudelleenorganisointia. Keskimaa on antanut 22.3.2021 yhteistoimintaneuvotteluesityksen asiaa koskien. Sokoksen myynti on kärsinyt jo vuoden ajan pitkittyneestä koronatilanteesta ja kuluttajien ostokäyttäytyminen on murroksessa.

− Pitkittynyt koronatilanne on vaikuttanut merkittävästi asiakasmääriin ja myyntiin Jyväskylän Sokoksella jo yli vuoden. Myös pysäköinnin kallistuminen keskustassa alkukeväällä 2020 on osaltaan heikentänyt Sokoksen asiakasvirtoja. Uhkana lähitulevaisuutta ajatellen on, että koronatilanteesta elpyminen tulee kestämään pitkään ja samanaikaisesti kuluttajien ostokäyttäytyminen muuttuu. Meidän on reagoitava tähän erikoistavarakaupan muutokseen, jossa markkina muuttuu voimakkaasti monikanavaiseksi, toteaa Osuuskauppa Keskimaan market- ja tavaratalokaupan toimialajohtaja Vesa Kyllönen.

Kuusi viikkoa kestävät yhteistoimintaneuvottelut alkavat 29.3.2021. Neuvottelut koskevat Sokos Jyväskylän vakituista henkilökuntaa, yhteensä 44 henkilöä. Muutosten arvioidaan kohdistuvan enintään 30 työntekijään, joista enintään 6 arvioidaan olevan irtisanomisia ja 24 osa-aikaistamisia tai nykyisten sopimustuntien vähentämisiä. Tavoitteena on, että työntekijöitä ei jouduta irtisanomaan, vaan ensisijaisesti pyritään tarjoamaan uutta toimenkuvaa Osuuskauppa Keskimaan muissa liiketoiminnoissa.

− Haluamme viimeiseen asti välttää lomautukset tai irtisanomiset, joten pyrimme nyt ensisijaisesti neuvottelemaan sellaisista ratkaisuista, jotka lisäävät myyntityön joustavuutta Sokoksella. Meidän on nyt välttämätöntä neuvotella erilaisista toimintamme joustavuutta lisäävistä ratkaisuista, jotta kykenisimme vastaamaan toimintaympäristön muutoksiin, Kyllönen täsmentää.



Lisätietoja

Osuuskauppa Keskimaa, Vesa Kyllönen, market- ja tavaratalokaupan toimialajohtaja, 010 767 3021, vesa.kyllonen@sok.fi