Kahdeksan voimalan tuulipuiston rakentaminen alkaa Siikaisissa


20.3.2014

TuuliWatti Oy käynnistää tuulivoimapuiston rakennustyöt Siikaisissa Pohjois-Satakunnassa. Noin kuusi kilometriä Siikaisten keskustaajamasta länteen sijaitsevalle Otamon kylän Jäneskeitaan alueelle tullaan sijoittamaan kahdeksan modernia tuulivoimalaa, joiden kokonaisteho on 26 megawattia. Tuulivoimalat valmistuvat tuotantokäyttöön vuoden alkuun 2015 mennessä. TuuliWatin eilen julkistama Kalajoen tuulivoimahanke yhdessä Siikaisten hankkeen kanssa merkitsee 99 MW lisää kokonaistehoa ja yhteensä 150 miljoonan investointia kotimaiseen tuulivoimaan.

Suomalainen TuuliWatti on tuulivoima-alan johtava toimija ja edelläkävijä, joka panostaa hankkeissaan uusimpaan teknologiaan. Yhtiö tuottaa kustannustehokkaasti tuulisähköä eri puolilla maata yhteistyössä tuulivoimamyönteisten kuntien kanssa. Viime vuonna yhtiö tuotti 25 tuulivoimalallaan 215 miljoonaa kilowattituntia tuulisähköä, mikä vastaa noin 28 prosenttia koko Suomen tuulivoimatuotannosta.

– Siikaisten tuulivoimapuisto on merkittävä virstanpylväs TuuliWatille. Yhdessä juuri julkistetun mittavan Kalajoen tuulivoimapuiston kanssa ne tulevat nostamaan yhtiön kokonaistuotanto-kapasiteetin 300 megawattiin. Niiden tuottama sähkö merkitsee 16 % osuutta Suomen vuodelle 2020 asettamasta 6 terawatin tuulivoimatavoitteesta, TuuliWatti Oy:n toimitusjohtaja Jari Suominen iloitsee.

Suomen tuulivoimapotentiaali mahdollistaa energiaomavaraisuuden kasvattamisen

– Maassamme on vastoin uskomuksia valtava tuulivoimapotentiaali. Jos tänne rakennettaisiin noin 8000 nyt Siikaisiin rakennettavaa modernia tuulivoimalaa, voisimme tuottaa niillä kaiken Suomessa tarvittavan sähkön ja olla omavaraisia sen suhteen. Suomen tavoitteena on rakentaa kaikkiaan 2500 megawattia tuulivoimakapasiteettia vuoteen 2020 mennessä – eli saman verran kuin esim. Saksassa on rakennettu joka vuosi. Tämä tavoite on täysin mahdollista saavuttaa, mikäli saamme tuulivoimarakentamista koskevan kansallisen ohjeistuksen järkeväksi, Jari Suominen linjaa.

Tuulivoimalateknologia on kehittynyt nopeasti viime vuosina ja uusien suurvoimaloiden etuna ovat mm. pienemmät ympäristövaikutukset suhteessa niiden tuottamaan energiaan. Siikaisten 3,3 MW:n voimalat edustavat tuuliturbiinitoimittaja Vestaksen viimeisintä ja tehokkainta teknologiaa.

Suomisen mukaan koko tuulivoima-ala yhtyy Ympäristöministeriön näkemykseen siitä, että julkisuudessa esillä olleelle kahden kilometrin vähimmäisetäisyydelle asutukseen ei ole perusteita.

– Se on selkeästi ylimitoitettu vaatimus, jollaista ei ole käytössä muuallakaan maailmassa. Suomen olemassa oleva lainsäädäntö tuulivoimaloiden äänivaikutusten osalta kestää hyvin vertailun muiden Euroopan maiden ohjearvoihin, Suominen kiteyttää.

Tutkittua tietoa tuulivoimaloiden äänestä

Kalajoen ja Siikaisten hankkeiden tiedotustilaisuuksissa esiteltiin DI Veli-Matti Yli-Kätkän Aalto-yliopiston Sähkötekniikan korkeakouluun tekemä diplomityö ”Tuulivoimalamelun mittaus ja mallinnus”. Työn mittaukset tehtiin Iin Olhavan tuulipuiston keskellä sijaitsevassa kesäasuttavassa hirsimökissä, joka on käytännössä tuulivoimaloiden ympäröimä. Tutkimuksen mittauksissa sisämelun ohjearvot alittuivat reilusti silloinkin kun ulkomelun taso ylitti vapaa-ajan asutukselle asetetun ohjearvon. Mitattu ulkomelutaso oli kuitenkin vakituisen asutuksen ohjearvon tasalla (45 desibeliä).

– Tämä tutkimus osoittaa, että nykyiset ulkomeluohjearvot (VNp 993/1992) ja Ympäristöministeriön mallinnusohjeen mukaan tehty melumallinnus yhdessä ovat riittävät ja varmistavat sen, että sisämeluohjearvoja ei ylitetä, Suomen Tuulivoimayhdistyksen toiminnanjohtaja Anni Mikkonen toteaa.

Siikaisissa on luontoa käydä edellä – myös puhtaan tuulivoiman tuottamisessa

– Vielä viisi vuotta sitten tuulivoima vaikutti kaukaiselta asialta Siikaisten näkökulmasta. Mitä enemmän asiaan perehdyttiin, sitä houkuttelevammalta ajatus alkoi kuitenkin tuntua mm. kunnan saamien kiinteistöverotulojen vuoksi. Otamon alueelle nyt rakennettavista kahdeksasta tuulivoimalasta saatava kiinteistöverotulo tulee 20 vuoden aikana olemaan noin 1,5 – 2 miljoonaa euroa. Sillä on todella iso vaikutus pienen kunnan talouteen. Lisäksi tuulipuistolla on iso imagollinen merkitys kunnalle. Haluamme edesauttaa puhtaan energian tuottamista tarjoamalla sijoituspaikkoja tuulivoimaloille, Siikaisten kunnanjohtaja Päivi Rantanen linjaa.

– Tuulipuisto tarvitsee myös kunnolliset tiet, joiden rakentaminen ja jatkossa myös kunnossapito todennäköisesti tapahtuu paikallisten maanrakennus- ja muiden urakoitsijoiden toimesta. Tämä lisää työllisyyttä ja kunnan verotuloja. Voimala-alueista maksetaan myös vuokraa maanomistajille. Tuulivoiman rakentaminen kuntaan ja koko maakunnan alueelle on tuonut tänne myös uuden ammattikunnan, tuulivoima-asentajat, joita on jo muutamia kouluttautunut ja valmistunut Satakuntaan, Rantanen jatkaa.

Lisätietoja:
TuuliWatti Oy, toimitusjohtaja Jari Suominen, 010 557 2371, jari.suominen@tuuliwatti.fi

www.tuuliwatti.fi
www.tuuliwatti.fi/blogi

http://www.linkedin.com/company/tuuliwatti-oy