29.11.2021
Osuuskauppa Keskimaa avaa ensimmäisen ABC-latausasemansa. Uusi 12 autopaikan ABC-suurteholatausasema avataan Jyväskylään, Prisma Palokan yhteyteen. S-ryhmän osuuskauppojen valtakunnallisen ABC-latausverkoston rakentaminen on käynnistynyt keväällä 2021. Vuoden loppuun mennessä ABC-latauspisteitä on valtakunnallisesti jo yli 50. Keskimaan ABC-latausverkosto laajenee seuraavaksi Joutsaan ja Viitasaarelle.
Osuuskauppa Keskimaa avaa Keski-Suomen ensimmäisen ABC-latausaseman Prisma Palokan yhteyteen. Latauspisteitä uudella latausasemalla on yhteensä 12, joista neljä on suurteholatauspisteitä. Latausaseman latausteho on lähes 600 kW, joista suurteholatauspisteille on varattu 400 kW.
– Olemme todella iloisia päästessämme avaamaan ensimmäisen Keskimaan ABC-latausaseman vielä ennen vuodenvaihdetta. Mielenkiinnolla odotamme kuinka asiakkaamme ottavat tämän uuden palvelun vastaan. Palokan Prisman ABC-latausaseman avaus tuo erittäin toivotun valtakunnalliseen suurteholatausmahdollisuuden 4-tien yhteyteen. Asema on avautuessaan kokonaisteholtaan ABC-ketjun tehokkain ja mahdollistaa nopean suurteholatauksen valtakunnan pääväylän varrella, hyvien palvelujen vieressä, toteaa Osuuskauppa Keskimaan liikennemyymälä- ja polttonestekaupan toimialajohtaja Heikki Tervanen.
ABC-latauksen asiointi hoituu helppokäyttöisellä ABC-mobiililla. ABC-mobiilin voi syöttää S-Etukortin lisäksi minkä tahansa Visa- tai Mastercard-kortin. ABC-mobiilista voi myös tarkistaa asemakohtaisen hinnoittelun. Latauksen hinnoittelu perustuu ladattuihin kilowattitunteihin. ABC-mobiili on ainoa tapa maksaa ABC-latausta, joten mitään muita tunnistautumisvälineitä ei tarvita.
– ABC-latausverkoston rakentaminen on meille Keskimaalla osa vihreää siirtymää ja viimeisin lisäys uusiutuvien liikenne-energiamuotojen tarjonnassa. Kaikki ABC-latausasemilla ladattava sähkö on 100-prosenttisesti uusiutuvaa, pääosin tuuli- ja vesivoimalla tuotettua sähköä. Bensiiniautoilijoille meillä on jo tarjolla kotimainen ympäristöystävällinen Eko E85-korkeaseosetanoli ja dieselautoilijoille täysin fossiilivapaa Nero Diesel, muistuttaa Tervanen.
Keski-Suomen ensimmäisen ABC-latausaseman avajaisia vietetään tiistaina 30.11.2021 klo 11–17. Keskimaan toimitusjohtaja, kauppaneuvos Antti Määttä pitää tapahtumassa virallisen avauspuheenvuoron klo 11.00, jonka jälkeen latausaseman ensimmäisen autolatauksen suorittaa ABC-ketjun kehitysjohtaja Tiina Viksten. Avajaispäivän tapahtumassa mukana ovat ABC-ketjun ja -latauksen asiantuntijoiden lisäksi Kempower-pikalatauslaitevalmistajan edustajat, sekä autoliike Veljekset Laakkosen puolesta avajaisissa on uuden sähköautomalliston esittely.
– Tämä on meille tärkeä avaus uuteen liiketoimintaan, haluamme avauksen myötä tuoda sähköautoilun tutuksi asiakkaillemme ja viettää avajaisia tarjoten asiakkaillemme mahdollisuuden tutustua sähköautoiluun sekä ABC-latauksen käyttämiseen, avaa Heikki Tervanen avajaispäivän ohjelmaa.
Lisätietoja:
Osuuskauppa Keskimaan, Heikki Tervanen, toimialajohtaja, 010 767 3064, heikki.tervanen@sok.fi
ABC-latausverkoston ajantasainen tilanne ja muuta hyödyllistä tietoa on osoitteessa ABC-Lataus | FI | ABC-asemat (abcasemat.fi).
16.9.2024 | ABC
11.9.2024 | Henkilöstö | Marketkauppa
2.9.2024 | Marketkauppa | Paikallisia uutisia | S-market | Uudistukset