Keskimaa jatkaa yökerhotoimintaa Kauppalaisseuran Säätiön vuokralaisena


1.4.2016

Osuuskauppa Keskimaa ja Jyväskylän Kauppalaisseuran Säätiö ovat allekirjoittaneet vuokrasopimuksen, joka koskee toimintansa lopettaneen Original Sokos Hotel Jyväshovin yöravintolan tiloja kiinteistön pohjakerroksessa.

– Jyväshovin vuokrasopimus päättyi maaliskuun lopussa, mutta yökerho Bran liiketilojen osalta olemme nyt tehneet Kauppalaisseuran Säätiön kanssa kuusivuotisen jatkosopimuksen. Vaikka majoitus- ja ruokaravintolatoimintamme kiinteistössä on päättynyt, jatkamme edelleen asiakkaidemme viihdyttämistä yökerhon puolella, Keskimaan matkailu- ja ravitsemiskaupan toimialajohtaja Pasi Kunelius toteaa.

​Keskimaa avasi 800 asiakaspaikan Bra-yökerhon lokakuussa 2010. Bra on ollut tiukasti kilpaillulla ja nopeasti muuttuvalla toimialalla menestyvä liikeidea, joka on kantanut jo usean vuoden ajan.

– Analysoimme nyt rauhassa yöravintolamarkkinan Jyväskylässä ja teemme sen pohjalta jatkotoimenpidesuunnitelman. Ensimmäiseksi edessämme on henkilöstön rekrytointi, etusijalla tietysti Bran entiset työntekijät. Todennäköisesti teemme myös päivityksiä yökerhon liikeideaan ja uudistamme tiloja sen mukaisesti. Uuden tulemisen tekevän ravintolan nimi voi hyvinkin olla Bra, mutta mahdollista on sekin, että yökerho tullaan nimeämään uudelleen, Pasi Kunelius kuvailee.

Lisätietoja:

Toimialajohtaja Pasi Kunelius, 050 310 5000