Keskimaa lopettaa Sale Pylkönmäen toiminnan, yrittäjää etsitään


8.3.2018

Osuuskauppa Keskimaa on päättänyt luopua Sale Pylkönmäen liiketoiminnasta toukokuun loppuun mennessä. Tavoite on, että jatkaja löytyy ja liiketoiminta siirtyy keskeytyksettä uudelle yrittäjälle.

Keskimaa on päättänyt luopua Sale Pylkönmäen liiketoiminnasta toukokuun loppuun mennessä, koska myymälä on tappiollinen ja näköpiirissä ei ole muutoksia, jotka parantaisivat olennaisesti tilannetta. Olemme käyneet läpi keskusteluja ja saamiamme kehitysideoita, kuitenkaan näillä ei saada aikaan olennaista muutosta kannattavuuden parantamiseksi. Kaikille Sale Pylkönmäen työntekijöille on tarjottu mahdollisuutta siirtyä Keskimaan sisällä toiseen toimipaikkaan ns. van-hoina työntekijöinä. 

Helpottaakseen uuden yrittäjän toimintaa Keskimaa on päättänyt, että Salen toimintaa voidaan jatkaa toukokuun loppuun edellyttäen, että kylmälaitteet kestävät. 

– Haluamme jatkaa Sale Pylkönmäen toimintaa toukokuun loppuun saakka, jotta kauppatoimin-taan ei tulisi katkosta, vaan uusi yrittäjä löytyisi kevään aikana. Yrittäjää etsitään mm. yhteistyössä Saarijärven kaupungin elinkeinotoimen kanssa, ryhmäpäällikkö Jarno Minkkinen kertoo. 

– Kiinteistö, kalusto ja varasto voidaan myydä yrittäjälle nimellisellä hinnalla. Lisäksi autamme tarvittaessa yrittäjää liiketoimintasuunnitelmassa ja pylkönmäkeläisten toiveita vastaavan vali-koiman muodostamisessa, Minkkinen jatkaa. 

Jos jatkajaa ei löydy toukokuun loppuun mennessä, Keskimaa järjestää bussikuljetuksen Pylkön-mäen kaupalta Saarijärven S-markettiin elokuun loppuun asti kerran viikossa. 

Keskimaan asiakasomistajia palvelevat Pylkönmäen lähialueilla myös S-market Karstula, S-market Saarijärvi sekä Sale Multia.