24.8.2020
Osuuskauppa Keskimaa toteuttaa jo neljännen kerran Ilo auttaa -hyväntekeväisyyskampanjan, jossa keskitytään keskisuomalaisille iloa ja hyvää mieltä tuottaviin konkreettisiin tekoihin. Tänä vuonna halutaan auttaa ihmisiä kohtaamaan turvallisesti toisensa. Keskimaa etsii nyt erilaisia kohteita ja organisaatioita, jotka haluavat omalla toiminnallaan auttaa ihmisiä kohtaamaan toisensa ilolla. Lahjoituksen kokonaissumma on euro jokaista Keskimaan asiakasomistajaa kohti eli noin 135 000 euroa.
Tänä vuonna Keskimaan Ilo auttaa -lahjoitus kohdistetaan Keski-Suomessa toimiville tahoille – järjestöille, yhdistyksille, yrityksille ja seuroille – jotka lupaavat osaltaan auttaa keskisuomalaisia kohtaamaan toisensa ilolla. Edellisten vuosien tapaan Keskimaa lahjoittaa tänäkin vuonna Ilo auttaa -kampanjaan yhden euron jokaista asiakasomistajaa kohden. Lahjoituksen kokonaissumma tulee olemaan noin 135 000 euroa. Summa tarkentuu syyskuun lopun asiakasomistajien määrän mukaisesti.
Vuoden 2019 Ilo auttaa -lahjoitus kohdennettiin Keskimaan asiakasomistajien toiveiden mukaisesti ulkoilureittien sekä leikkialueiden parantamiseen Keski-Suomen alueella. Kohteet ovat valmistuneet tämän vuoden aikana, osa valmistuu vielä syksyn aikana – iloa näistä kohteista on vuosiksi eteenpäin. Vuonna 2018 Ilo auttaa -lahjoitus käytettiin lasten, perheiden ja vanhusten arjen parantamiseen Keski-Suomessa ja vuonna 2017 lahjoituksen kohteena olivat veteraanit, vähävaraiset perheet ja lapset sekä vanhukset. Yhteenlaskettuna Osuuskauppa Keskimaan lahjoitukset nousevat näiden neljän Ilo auttaa -kampanjan myötä yli 500 000 euroon ja vaikutukset ovat näkyneet tuhansien keskisuomalaisten arjessa.
− Tämä vuosi on ollut hyvin poikkeuksellinen. Meille oli kuitenkin selvää heti alusta alkaen, että koronatilanteesta huolimatta haluamme tehdä lahjoituksen myös tänä vuonna. Tämän vuotista lahjoituskohdetta mietittäessä halusimme kohdistaa apumme koronatilanteeseen sopivalla tavalla. Ihmiset joutuivat keväällä olemaan pitkiä aikoja eristyksissä ja monia arkeen ja juhlaan liittyvät kohtaamisia jouduttiin välttämään. Nyt haluamme löytää keinoja, joilla tuodaan tilanteeseen sopivalla tavalla ihmisiä yhteen ja sitä kautta iloa ihmisten arkeen, avaa Osuuskauppa Keskimaan toimitusjohtaja Antti Määttä.
− Etsimme nyt avustuskohteita ja yhteistyökumppaneita Keski-Suomen alueelta, joiden kautta on mahdollista auttaa ihmisiä yhteen – henkisesti tai fyysisesti. Tukea voivat hakea vaikka koululuokka, työ- tai harrasteporukka tai ihan yksittäinen henkilökin.
Keskimaa käynnistää hyväntekeväisyyskohteiden haun 24.8.2020. Haun kautta yhdistykset, seurat tai erilaiset järjestöt voivat hakea tukea toimintaansa, jonka avulla he auttavat ihmisiä kohtaamaan toisensa. Etsinnässä on lukuisia erilaisia kohteita ja ideoita. Oli kyseessä sitten taidekerhon tai harrastusleirin tukeminen, ikäihmisten aktiivisuuden ylläpito, tapahtuma tai digikurssi etäyhteydenpitoon, voi tukea hakea. Pääasia on, että tuki osoitetaan toimintaan, joka auttaa ihmisiä kohtaamaan toisiaan turvallisesti. Hankkeiden käytännön toteutuksien tulee toteutua vuosien 2020–2021 aikana, ja avustettavat tahot vastaavat toteutuksista itsenäisesti.
− Jäämme innolla odottamaan avustuskohteiden hakemuksia. Odotamme, että sieltä tulee paljon erilaisia, mielenkiintoisia ja innovatiivisiakin ehdotuksia siitä, miten saamme tuotua iloa ihmisten kohtaamisista keskisuomalaisten arkeen tai juhlaan, Määttä jatkaa.
Hakuaika tuen hakemiselle on 24.8.–13.9.2020. Hakukriteerit täyttävät tahot esitellään Keskimaan henkilökunnalle ja lopulliset valinnat tuen saajista tekee Keskimaan koko henkilöstö äänestämällä. Keskimaa kertoo lahjoituskohteiden valinnasta ja lahjoitussumman käytöstä tarkemmin lokakuussa 2020.
Lisätietoja Ilo auttaa -hyväntekeväisyyskampanjasta ja lahjoituskohteiden hakulomake:
Lisätietoja
Osuuskauppa Keskimaa, Antti Määttä, toimitusjohtaja, 050 522 1011
Osuuskauppa Keskimaa, Noora Luoma, viestintä- ja markkinointijohtaja, 040 147 7740
16.9.2024 | ABC
11.9.2024 | Henkilöstö | Marketkauppa
2.9.2024 | Marketkauppa | Paikallisia uutisia | S-market | Uudistukset