Keskimaan lapsellisin market uudistuu


23.9.2016

Osuuskauppa Keskimaa uudistaa Tikkakosken S-marketin, jonka asiakkaissa on enemmän lapsiperheitä kuin missään muussa Keskimaan myymälässä.

Tikkakosken S-marketissa lapsiperheiden osuus on suurin kaikista Keskimaan toimipaikoista. Myymälässä asioivista asiakkaista on lapsiperheitä enemmän kuin muualla. Myös heidän ostojensa osuus kokonaismyynnistä on Keskimaan korkein.

– Nyt uudistamme myymälän palvelemaan entistä paremmin lapsiperheasiakkaitamme. Palvelut profiloidaan yhä selkeämmin paikallisiksi, kiteyttää aluejohtaja Marko Tyyskä.

Uudistuksen ohjenuorana toimii Tikkakosken S-marketin kanta-asiakkaille tehty kyselytutkimus, jolla kartoitettiin laajasti erilaisia myymälämiljööseen, valikoimiin ja asiakaspalveluun liittyviä asiakkaiden toiveita ja tarpeita.

– Tutkimukseen vastasi useita satoja omistajaperheitämme, jotka käyttävät säännöllisesti S-marketin palveluja. Olemme entistä paremmin kartalla siitä, mitä omistajamme hyvältä ruokakaupalta Tikkakoskella haluavat.

Asiakkaiden vastauksissa korostuivat paikallisten asiakkaiden tarpeisiin räätälöidyt valikoimat, tuotteiden tuoreus sekä hinta, jonka huomattiin laskeneen S-marketissa halpuuttamisen ansiosta. Suuri osa asiakkaista piti myös ystävällistä ja ammattitaitoista henkilökuntaa syynä asioida S-marketissa.

S-marketin valikoimia on jo syksyn mittaan päivitetty lapsiperheitä osuvammin palvelevaksi. Valikoimia on kasvatettu erityisesti tuoretuotteissa, muun muassa sämpylöissä, lihatuotteissa sekä hedelmissä ja vihanneksissa.

Uusina palveluina myymälään tulee paistopiste sekä pieni kahvio, josta saa S-Etukortilla kahvin kerran päivässä ilmaiseksi. Kahvipisteen viereen rakennetaan asiakas-wc. Aukioloaikoja laajennetaan asiakastoiveiden mukaisesti: jatkossa S-market palvelee joka päivä kello 22 saakka.

– Hedelmä- ja vihannesosaston kalusteet uusitaan. Osa kalusteista on kierrätetty vanhasta Seppälän Prismasta. Energiatehokkuutta parannetaan varustamalla maitokaappi ovilla ja muuttamalla valaistus leditekniikalla toimivaksi. Myymälään viihtyisyyttä tuo entistä raikkaampi ja avarampi yleisilme. Muun muassa opasteet, valomainokset, teippaukset, sisääntuloportit, hyllynreunalistat vaihdetaan, marketpäällikkö Petri Ahapainen kertoo.

S-market Tikkakosken myymäläuudistus toteutetaan lokakuun aikana. Sen kustannukset ovat reilut 270 000 euroa.

Lisätietoja:

Aluejohtaja Marko Tyyskä, 050 361 5810
Marketpäällikkö Petri Ahapainen, 050 308 2329