Keskimaan marketeista nyt myös ruokiin sopivat viinit − kattavin viinivalikoima löytyy Prisma Seppälästä


11.6.2024

Lakimuutos sallii 10.6.2024 alkaen kahdeksanprosenttisten alkoholijuomien myynnin ruokakaupoissa. Keskimaan myymälöissä muutos tarkoittaa entistä parempia mahdollisuuksia ruoan ja juoman yhteensovittamiseen.

Maanantaista 10.6.2024 alkaen Keskimaan ruokakauppojen juomavalikoima monipuolistuu, kun juomaosastoille tuodaan ensimmäistä kertaa valko-, -puna-, rosé- ja kuohuviinejä sekä oluissa ja muissa juomissa lakiuudistuksen sallimia uusia vaihtoehtoja.

− Olemme valmistautuneet jo hyvissä ajoin kaikissa Keskimaan marketeissa vastaanottamaan myyntiin uuden lakimuutoksen sallimat tuotteet. Uusia tuotteita saapuu marketeihimme tämän viikon aikana, vaikkakin iso osa viineistä ja muista uusista tuotteista on jo saatavilla, kertoo Keskimaan marketkaupan toimialajohtaja Vesa Kyllönen.

− Tähän aikaan vuodesta valikoimissa korostuu raikkaat kuohu- ja valkoviinit. Toki myös oluilla on oma paikkansa, mutta näyttävin uudistus on ehdottomasti laajemmat viinivalikoimat. Valikoimissa on huomioitu erityisesti ruoan ja juoman yhteensovittaminen, mikä näkyy opasteissa, jotka auttavat asiakkaita löytämään eri ruokiin sopivia viinejä.

Juomavalikoimat vaihtelevat myymälöittäin. Uusia juomatuotteita löytyy kaikista Keskimaan Saleista, S-marketeista, Prismoista ja Mestarin Herkusta.