Keskimaan myymäläpäällikkö Katja Hyötyläiselle tuplapalkinnot – vuoden Ässäpäällikkö sekä Johtajuuden Ässäpalkinto


11.9.2024

S-ryhmän valtakunnalliset S-Päällikköpäivät pidettiin lauantaina 7.9.2024 Lahdessa. Tapahtuma huipentui perinteiseen Ässäpäällikköjen valintaan. Keskimaalta Ässäpäälliköksi valittiin Mestarin Herkun myymäläpäällikkö Katja Hyötyläinen. Ässäpäälliköitä palkittiin kaiken kaikkiaan 17, joiden keskuudesta valittiin ensimmäistä kertaa Johtajuuden Ässäpäällikkö -palkinnon saaja. Katja Hyötyläinen palkittiin Ässäpäällikkö-palkinnon lisäksi historian ensimmäisellä Johtajuuden Ässäpäällikkö -palkinnolla.

Ässäpäällikkö-palkinnot jaettiin joka toinen vuosi järjestettävässä valtakunnallisessa S-ryhmän päällikköpäivässä, johon kokoontui tänä vuonna noin 1500 päällikköä S-ryhmän alueosuuskaupoista ja SOK-yhtymästä. Lahden messukeskuksessa vietetyssä S-päällikköpäivässä teemana oli tällä kertaa ”Johtamislupauksillamme kohti suorituskyvyn nostoa”.

Ässäpäälliköksi ja Johtajuuden Ässäpäälliköksi valittu Katja Hyötyläinen toimii Keskimaalla myymäläpäällikkönä Mestarin Herkussa Jyväskylän keskustassa, jossa hänellä on noin 80 henkilön työryhmä johdettavanaan. Hän on siirtynyt Mestarin Herkkuun keväällä 2024 S-market Äänekosken marketpäällikön tehtävästä, jossa hän työskenteli menestyksekkäästi kuuden vuoden ajan. Katja Hyötyläisen johtamisessa korostuvat intohimo onnistua ja suuri sydän.

− Ihmisten johtamisessa Katjalle on tärkeää työryhmän hyvinvointi, jonka hän varmistaa monin eri keinoin. Kaupallinen onnistuminen, kilpailukyky ja asiakastyytyväisyys sekä henkilöstön työhyvinvointi ovat hänen vahvoja motivaattoreitaan. Katjalla on ollut urallaan monta uutta haastetta taklattavana, ja tulosta on tullut eri mittareilla – aina ihminen, asiakkaat ja henkilöstö edellä, toteaa Osuuskauppa Keskimaan market- ja tavaratalokaupan toimialajohtaja Vesa Kyllönen.

Erityiseksi Katja Hyötyläisen palkitsemisen teki se, että hän sai Ässäpäällikkö-palkinnon lisäksi myös ensimmäistä kertaa jaetun Johtajuuden Ässäpäällikkö -palkinnon.

− Katja Hyötyläinen on vahva ihmisten kehittäjä, joka mahdollistaa heidän kasvunsa ja osaamisen laajentumisen tavoitteellisesti ja tulevaan suunnaten. Katjan tulokset Keskimaan vuosittaisessa henkilöstötutkimuksessa ovat jo useamman vuoden ajan olleet erityisen vahvat ihmisten johtamisen alueella, ja hän saa paljon palautetta jämäkästä, empaattisesta ja ihmisiä tavoitteellisesti kehittävästä johtamisestaan, summaa Osuuskauppa Keskimaan henkilöstöjohtaja Kaisamaria Thusberg kriteerejä Johtajuuden Ässäpalkinnon osalta.

Lisätietoja:

Osuuskauppa Keskimaa, henkilöstöjohtaja Kaisamaria Thusberg, kaisamaria.thusberg@sok.fi

Osuuskauppa Keskimaa, market- ja tavaratalokaupan toimialajohtaja Vesa Kyllönen, vesa.kyllonen@sok.fi

Kuva: Sami Siilin