Keskimaan myynti, tulos ja henkilöstömäärä kehittyivät vuonna 2019


19.2.2020

Osuuskauppa Keskimaan liikevaihto kasvoi edellisestä vuodesta. Tulos parani päivittäistavara- ja matkailukauppaa lukuun ottamatta kaikilla toimialoilla, mikä edesauttaa investointeja ja palveluiden kehittämistä tulevaisuudessa. Vuonna 2019 Investoinnit kohdistuivat merkittävästi marketpalveluiden kehittämiseen.

Keskimaan vuoden 2019 verollinen myynti oli 766,0 miljoonaa euroa.  Liikevaihtoa kertyi 632,0 miljoonaa euroa, mikä oli 1 % enemmän kuin edellisenä vuonna. Keskimaan vakavaraisuus vahvistui edelleen viime vuodesta: omavaraisuusaste oli 82,3 % (ed. v. 76,9 %).

– Vuosi 2019 oli Keskimaassa onnistunut, myynnillisesti kasvoimme odotetun maltillisesti. Tilikauden reilun 23 miljoonan operatiivinen tulos takaa sen, että voimme myös tänä vuonna investoida ja kehittää palveluitamme, Keskimaan toimitusjohtaja Antti Määttä toteaa.

Keskimaan merkittävimmän tavara-alan, eli päivittäistavarakaupan liikevaihto kasvoi 1,9 %. Kiristyvän kilpailun myötä päivittäistavarakaupan tulos kuitenkin heikkeni, kun myyntikatteet pienenivät entisestään.  Oletettavasti päivittäistavarakaupassa Keskimaa säilytti markkina-asemansa Keski-Suomessa.

– Menneen vuoden aikana Keskimaa on panostanut vahvasti päivittäistavarakaupan laadun kehittämiseen.  Olemme viime vuoden aikana uudistaneet S-marketeja niin maakunnassa kuin kaupungissakin. Kehitystyö jatkuu kuluvana vuonnakin, kun S-marketien uudistamisia jatketaan jopa 15 toimipaikassamme, Keljon Prisman ja Mestarin Herkun mittavien uudistuksien lisäksi. Päivittäistavarakaupan liikevaihdon kasvu oli tiukassa kilpailutilanteessa hyvä suoritus, vaikka tuloksen osalta jäimmekin jälkeen edellisestä vuodesta, Määttä toteaa.

Käyttötavarakauppa kasvoi 0,5 % edellisestä vuodesta. Myynnit kehittyivät positiivisesti niin Prismoissa kuin Kodin Terran kuluttajakaupassa.
– Käyttötavarakaupan osalta liikevaihdon kehityksen suunnan muutos ilahduttaa kovasti. Olemme tehneet paljon töitä viime vuosina muun muassa kehittämällä perinteikkään Sokos-tavaratalon ympärille menestyvää Kauppakeskus Sokkaria. Kävijämäärät kauppakeskuksessa ovat kasvaneet ja se näkyy suoraan myös myynnissä. Sokos-tavaratalossa kaupanteko kääntyi jälleen kannattavaksi, Määttä iloitsee.

Matkailu- ja ravitsemiskaupan vuosi 2019 onnistui hyvin. Liikevaihto kasvoi 1,2 %, myös tulos pysyi hyvällä tasolla Solo Sokos Hotel Paviljongin laajennuksesta huolimatta.  Majoitusmyynti kävi edellisvuoden tahtiin huolimatta siitä, että suurien ammattimessujen osalta Jyväskylässä oli välivuosi. Työ- ja vapaa-ajan matkustuksen kasvu Sokos-hotelleissa paikkasi tapahtumien vähentymistä. Ravintolakauppa kasvoi aavistuksen ja säilytimme markkina-asemamme kilpailun yhä kiristyessä.

Liikennemyymälä- ja polttonestekaupan liikevaihto aleni 2,2 %, johon vaikutti erityisesti myytyjen polttonestelitrojen väheneminen edellisestä vuodesta. Liikevaihdon vähenemisestä huolimatta liikennemyymälä- ja polttonestekaupan tulos kasvoi positiivisesti edellisestä vuodesta.  

Keskimaan operatiivinen tulos on ennakkotiedon mukaan 23,0 miljoonaa euroa (ed. v. 22,2 milj.€), mikä on 3,6 % liikevaihdosta. Keskimaan liiketoiminnan kannattavuus on hyvällä tasolla. Oman toiminnan tehostaminen kaikissa kuluryhmissä viime vuosien aikana on johtanut parantuneeseen tulostasoon. Kaikkien Keskimaan toimialojen hyvä tulostaso varmistaa jatkossakin investoinnit, toimintojen pitkäjänteisen kehittämisen sekä kilpailukykyisen hinnoittelun.

Keskimaa investoi merkittävästi maakuntaan

Investoinnit vuonna 2019 olivat yhteensä 16,8 miljoonaa euroa.

Investoinnit kohdistuivat merkittäviltä osin vuonna 2019 marketpalveluiden kehittämiseen. Keskimaa uudisti vuoden aikana useita S-marketeja Keski-Suomessa. Laukaan, Saarijärven, Suolahden ja Viitasaaren S-marketeissa tehtiin mittavat myymäläuudistukset alkuvuoden aikana. Näiden lisäksi Jyväskylässä uuden S-market ilmeen saivat vuoden lopulla S-market Kuokkala sekä S-market Kolmikulma. Seppälän Prismassa toteutettiin laaja valikoimauudistus, Keljon Prismassa aloitettiin valmistautuminen sen historian suurimpaan uudistukseen, joka on parhaillaan käynnissä. Vuoden merkittävin, jopa historiallinen avaus, oli uusi Sale-myymälä Kivijärvelle.

− Keskisuomalaisten ihmisten omistamana yrityksenä meille on tärkeää palveluiden ja vetovoiman kehittäminen kaikkialla maakunnassa. Tämän vuoksi olemme vuonna 2019 investoineet merkittävästi Jyväskylän ulkopuolisiin palveluihin. Uuden myymälän avaaminen Kivijärvelle on taatusti yksi mieleenpainuvimmista avauksista, niin meidän, kuin paikallisten asukkaidenkin mielestä, Määttä toteaa.  

Liikennemyymälä- ja polttonestekaupassa vuosi 2019 alkoi vauhdikkaasti. ABC Vaajakoskella toteutettiin remontti, joka valmistui helmikuun lopulla. Uudistuksessa liikennemyymälän ja palvelutilojen kalustus sekä ilme uudistettiin täydellisesti. Marraskuussa valmistui S-market Savelan yhteyteen uusi ABC-automaattiasema.

Matkailu- ja ravitsemiskaupan investoinneista merkittävin oli Solo Sokos Hotel Paviljongin 40 huoneen laajennuksen valmistuminen kesällä. Kauppakeskus Sokkarin Buffa ja Presso päädyttiin vuoden lopulla lakkauttamaan useita vuosia jatkuneen tappiollisen toiminnan vuoksi.

Keskimaa on ottanut lisää uusiutuvia energialähteitä käyttöön vuoden aikana, kun S-market Savelaan, S-market Hankasalmelle ja ABC Hirvaskankaalle asennettiin lähes 1000 aurinkopaneelia. Prisma Seppälän katolle asennetut lähes 2000 paneelia ovat olleet käytössä lokakuusta 2018 lähtien. Lisäksi Prisma Keljossa ja ABC Hirvaskankaalla on tehostettu merkittävästi lämmöntalteenottojärjestelmiä.

Keskimaa on Keski-Suomen suurin yksityinen työnantaja

Vuoden 2019 lopussa Keskimaalla oli 133 137 asiakasomistajaa. Asiakasomistajien määrä kasvoi 1 450 omistajalla. Vuodelta 2019 asiakasomistajille rahana maksetut edut ovat yhteensä 27,3 miljoonaa euroa (Bonus 21,2 milj.€, maksutapaetu 0,6 milj.€, ylijäämän palautus noin 4,7 milj.€ ja osuusmaksun korko noin 0,8 milj.€). Ylijäämänpalautus ja osuusmaksun korko maksetaan kesällä 2020, mikäli edustajisto hyväksyy hallituksen esityksen. Keskimaa palkitsee vuosittain asiakasomistajiaan keskimäärin yli 207 euron palautuksilla.

Keskimaa on S-ryhmässä edelläkävijä digitaalisten palveluiden käyttöönotossa. Keskimaan asiakkaista jo yli 40 % eli noin 82 000 keskisuomalaista oli ottanut S-mobiilin aktiiviseen käyttöön vuoden 2019 loppuun mennessä. S-mobiilin käyttäjistä löytyy tasaisesti kaikenikäisiä ja eri puolilla Keski-Suomea asuvia asiakkaita.

Aktiivisessa työsuhteessa Keskimaalla oli vuoden 2019 aikana keskimäärin 1 828 henkilöä, mikä oli edellisen vuoden keskiarvoon verrattuna 22 henkilöä enemmän. Kesällä 2019 Keskimaa työllisti yli 800 nuorta, joista noin 450 oli Tutustu työelämään ja tienaa -kesäharjoittelijoita.
 

Osuuskauppa Keskimaa

2019 (milj.€)

2018 (milj.€)

muutos %

Verollinen myynti

766,0

758,9

0,9

Liikevaihto

632,0

625,7

1,0

Operatiivinen tulos

23,0

22,2

3,9

Tilikauden tulos

19,3

22,7

-15,2

 

Henkilömäärä

Henkilömäärä

Hlö.muutos

Asiakasomistajien määrä

133 137

131 687

1 450

Henkilökunnan määrä keskimäärin

1 828

1 806

22

Henkilökunnan määrä kokoaikaiseksi muutettuna

1 587

1 576

11