12.11.2019
S-market Kuokkalan myymäläuudistus on valmistunut. Uudistuksessa kaikki myymäläkalusteet on uusittu kylmäkalusteista myöten ja myymälä on saanut uuden S-market -ilmeen. Myymäläuudistuksen painopisteitä ovat olleet yleisesti myymälän viihtyisyyteen panostaminen, laajemmat valikoimat sekä uusi paistopiste. S-market Kuokkala haluaa tarjota asiakkailleen uudistuksen myötä entistä paremman ostokokemuksen.
S-market Kuokkala on kokenut syksyn aikana täydellisen uudistuksen, kun myymälä on saanut uuden S-market -ilmeen. Remontin aikana kaikki myymäläkalusteet on uusittu ja kylmäkalusteet vaihdettu uusiin energiatehokkaisiin ovellisiin hiilidioksidikalusteisiin. Lisäksi myymälän valikoimia on päivitetty vastaamaan entistä paremmin asiakkaiden tarpeita. Myymäläuudistuksen investointi on ollut noin 900 000 €.
S-market Kuokkalassa uudistettiin jo alkuvuoden aikana pullonpalautusautomaatit, sekä kassat. Kassalinjaston uudistamisen yhteydessä otettiin käyttöön itsepalvelukassat, jotka ovat olleet erityisen suosittuja. Myymäläuudistuksen myötä S-market Kuokkalan valikoimiin saatiin jopa 1 000 uutta tuotetta. Valikoimasuunnittelussa on kuunneltu erityisesti lähialueen asiakkaiden toiveita.
– On todella hienoa, että pystymme nyt tarjoamaan asiakkaillemme entistä viihtyisämmät myymälätilat. Olemme kuunnelleet asiakkaidemme toiveita valikoimien suhteen ja yhtenä toivottuna uudistuksena saamme myymäläämme paljon toivotun paistopisteen, jossa paistetaan tuoreet leipomotuotteet päivittäin. Myymälän yleisilme on raikastunut ja muun muassa hedelmä- ja leipäosastosta on tehty iso torimainen alue, myös juomaosastostamme tuli todella edustava, iloitsee S-market Kuokkalan marketpäällikkö Mira Pekkarinen.
Osuuskauppa Keskimaa on jo aiemmin tänä vuonna uudistunut neljä S-marketia maakunnassa: S-market Laukaan, S-market Saarijärven, S-market Suolahden sekä S-market Viitasaaren.
− Keskimaa on investoinut tämän vuoden aikana merkittävästi marketien uudistamisiin. Alkuvuodesta uudistimme jo neljä S-marketia maakunnan puolella ja nyt saimme uudistuksen valmiiksi S-market Kuokkalassa Jyväskylässä. Joulukuussa valmistuu vielä S-market Kolmikulman myymäläuudistus. Haluamme panostaa asiakkaiden toiveisiin ja tarjota heille entistä paremman ostokokemuksen, toteaa ryhmäpäällikkö Mikko Lehtinen Osuuskauppa Keskimaalta.
S-market Kuokkalan uudistuneen myymälän avajaisia juhlitaan torstaina 14.11.19 avajaistarjousten sekä kakkukahvien merkeissä. Lauantaina 16.11. juhlat myymälässä jatkuvat, jolloin erityisesti lapsille on luvassa paljon mukavaa ohjelmaa aarteenmetsästyksestä kasvomaalauksiin.
16.9.2024 | ABC
11.9.2024 | Henkilöstö | Marketkauppa
2.9.2024 | Marketkauppa | Paikallisia uutisia | S-market | Uudistukset