Kolmannes uutta Sokosta valmistuu


10.3.2010

Keskimaa Osk:n Jyväskylän Sokos-keskuksen ensimmäinen osa on täysin valmis.

Sokoksen Asemakadun tasossa sijaitsevassa -1-kerroksessa vietetään Mestarin Herkun, Sokoksen Kodin osaston sekä Alkon myymälän avajaisia huomenna torstaina 11.3. kello 10.00.

Asemakadun kerroksen valmistuminen on merkittävä välietappi Sokos-keskuksen rakentamisessa.Nyt käyttöön saadaan noin kolmannes uutta, 2010-luvun Sokosta. -1-kerroksen kokonaisala on lähes 6 600 neliömetriä.

Mestarin Herkulla kantava liikeidea

Mestarin Herkussa on säilytetty uniikki, vuosikymmeniä kantanut liikeidea ja kaikki myymälän omaleimaiset elementit.Ensiluokkaisiin tuotteisiin, monipuolisiin hylly- ja palvelutiskivalikoimiin sekä henkilökohtaiseen palveluun perustuvan Mestarin Herkun myyntiala on kasvanut noin kolmanneksella, yhteensä reiluun 2 300 neliömetriin. Lisätilan ansiosta Mestarin Herkun valikoima on monipuolistunut, sisältäen reilut 14 000 tuotetta.

Mestarin Herkun valikoimat, hyllykartat, asiakaskierto sekä tuotteiden hinnoittelu pohjautuvat S-market –konseptiin. Uniikin myymälän Mestarin Herkusta tekee ketjukonseptista täysin poikkeavat kalusteet, värimaailmat sekä perusvalikoiman päälle lisätyt palveluelementit.

– Liha-, kala- ja juusto- ja konditoriatiskit ovat meidän tavaramerkkimme, joita olemme monipuolistaneet entisestään. Palvelutiskejä meillä on uudessa myymälässämme yhteensä 36 metriä, myyntipäällikkö Risto Onkila kuvailee.

Mestarin Herkussa korostetaan edelleen myös tuotteiden paikallisuutta ja alueellisuutta.

– Meiltä löytyy keskisuomalaisia tuotteita enemmän kuin mistään muusta kaupasta. Hyvä esimerkki on Maalaispuotimme, joka on nyt saanut aiempaa näkyvämmän paikan myymälästä.

Mestarin Herkun kotiruokakeittiöön perustuvaa PikAteriaa on myös laajennettu. PikAteria tarjoaa paikan päällä syötävää ja mukaan otettavaa lämmintä ruokaa, salaatteja, täytettyjä leipiä ja jälkiruokia. Kahdeksan kokin voimin omassa keittiössä valmistetaan lisäksi erikseen tilattavia ruokia, täydellisiä juhla-aterioita myöten.

PikAterialla Mestarin Herkku murtaa perinteikästä kaupan ja ravintolan rajaa, tulevaisuuden trendejä ennakoiden.

– PikAterian myynti on kasvanut vuosi vuodelta. Nykypäivän kiireiset ihmiset eivät ehdi laittamaan ruokaa, joten tarjoamme heille helpon ja valmiin, hyvistä raaka-aineista valmistetun vaihtoehdon, terveellisyyttä ja tuoreutta korostaen.

PikAteria sekä muut Mestarin Herkun palveluelementit edellyttävät huomattavasti tyypillistä marketia suurempaa henkilöstön määrää. Mestarin Herkku työllistää lähes 100 työntekijää.

– Toimintamme perustuu asiakaslähtöisyyden ja kustannustehokkuuden toimivaan yhdistämiseen, Risto Onkila toteaa.

Mestarin Herkun alkuperäinen liikeidea on pysynyt lähes muuttumattomana siitä lähtien, kun Sokos avattiin vuonna 1962. Tavaratalon elintarvikeosasto oli alun perin nimeltään Omapalvelu, vaihtuen sittemmin Mestarin Lihapuodiksi ja 1970-luvun alussa Mestarin Herkuksi. Myymälän valikoimat ovat jatkuvasti uudistuneet, mutta perusidea on edelleen sama kuin ennenkin, yhdistäen monipuolisuuden, ajankohtaisuuden, tuoreuden ja laadun hyvään asiakaspalveluun.

Mestarin Herkku on Keski-Suomessa vahva brändi, joka Keskimaassa on haluttu säilyttää Sokoksen lukuisista uudistuksista huolimatta. Vuosikymmenien varrella elintarvikeosaston muuttamisesta tavanomaisen marketin suuntaan on keskusteltu aika ajoin, mutta Keskimaassa on aina päädytty säilyttämään omaleimainen liikeidea.

Kaupungin suurin sisustuskauppa

Sokoksen alimman kerroksen Asemakadun puoleinen alue on annettu täysin uudistuneelle Kodin osastolle.

– Meillä on nyt Jyväskylän suurin, noin 1 500 neliön sisustuskauppa kaupungin ydinkeskustassa parhaalla paikalla, myyntipäällikkö Eila Kyllönen korostaa.

Kodin osaston tuotteiden esillepanot on toteutettu tavarataloketjun uuden konseptin mukaisesti huoneittain. Kylpyhuone, makuuhuone, olohuone ja keittiö on eroteltu omiksi alueikseen.

Lisäksi Kodin osastolta löytyy shop in shop –trendin mukaisesti keskeisimpien merkkien omat alueet. Näyttävimmin esittäytyvät Pentik sekä Arabia&Iittala. Lisäksi oman shopin on saanut Sokokselle uutena sisustusmerkkinä saatu Sia.

– Uutta ovat myös lemmikkieläintarvikkeet ja neulelangat, joita meiltä on aiemmin kysytty paljon. Asiakkaillemme tärkeät valaisimet ja sähkötarvikkeet ovat saaneet lisäksi aiempaa enemmän tilaa ja paremmat esillepanot.

Kodin osastolla näkyvässä roolissa ovat edelleen myös Sokoksen omat edulliset merkit House Collection sekä Fortuna, joista löytyy niin astioita, tekstiilejäkin kuin sisustustavaroitakin.

– Laajojen hintahaitarien ja ideoita antavien esillepanojen kautta lähdemme vastaamaan asiakkaidemme vaihteleviin sisustamisen tarpeisiin, Eila Kyllönen toteaa.

Erikoisolut- ja viinipainotteinen Alkon myymälä

Mestarin Herkun ja Kodin osaston valikoimia ja palveluja täydentää Vapaudenkadulta uuteen paikkaan Sokos-keskuksen Asemakadun sisäänkäynnin tuntumaan muuttanut Alkon myymälä.

– Olemme todella tyytyväisiä myymälämme uuteen sijaintiin. Olemme luontaisten kulkureittien varrella ja asianmukaisten pysäköintitilojen yhteydessä. Uskomme asiakaskuntamme monipuolistuvan muuton myötä, myymäläpäällikkö Mika Siikanen ennakoi.

Alkon myyntiala on noin 300 neliömetriä. 

– Neliöitä on hieman aiempaa vähemmän, mutta tila on paljon toimivampi ja nykyaikaisempi, mahdollistaen hyllymetrien tuntuvan lisäämisen. Valikoimaa tulee lisää myös siitä, että uuden konseptin mukaisissa myymälöissämme on luovuttu kylmäkalusteista kokonaan.

Sokos-keskuksen Alkon valikoimamuodostuksessa pyritään Mika Siikasen mukaan huomioimaan Mestarin Herkun läheisyys.

– Viinivalikoimamme parantuu merkittävästi. Tulemme vaalimaan myös laajaa erikoisolutvalikoimaa, joka liittyy olennaisena osana hyvään ruokaan. Pyrimme tarjoamaan asiakkaillemme positiivisia yllätyksiä, Mika Siikanen lupaa.