Kotikeittiöstä kaupan hyllylle


13.3.2015

Keskimaan kaupoista löytyvien T-mun kastikkeiden valmistaja on yhden miehen yritys.

Jyväskyläläinen Teemu Peltonen kehitteli oman barbeque-kastikereseptinsä vuosia sitten omassa kotikeittiössään. Entisen työkaverin kautta tieto kastikemiehistä kiiri Keskimaahan, jossa paikalliselle ja ainutlaatuiselle bbq-tuotteelle haluttiin järjestää tilaa valikoimista.

Ravintolakokin ja tradenomin koulutustaan yrittäjäkurssilla vahvistanut Teemu perusti vuosi sitten oman yrityksen ja sai tuotteensa pikimmiten myyntiin muutamaan Keskimaan myymälään. Nyt oma verkkokauppakin on avattu, mutta edelleen 80 % tuotteista päätyy kuluttajille Keskimaan kautta.

– Tällä hetkellä kolmea eri kastikettani sekä kahta kuivamausteseostani saa Keskimaan Prismoista, Mestarin Herkusta, Kodin Terrasta sekä isoimmista S-marketeista. Alussa tein kastikkeet vuokratussa ammattikeittiössä, mutta nyt olen investoinut omiin tuotantotiloihin.

Yrittäjyyttään Teemu ei ole katunut päivääkään.

– Ilman Keskimaata en olisi tähän ryhtynyt, hän myöntää.

Toimitukset polkupyörällä

Täysin kivuttomasti pienen yrityksen lähiruoan toimituslogistiikka ei ole aina pelannut.

– Polkupyörän selkään 100 purkkia pakattuina, toistaiseksi vaatimattomasti (lähete sentään mukana). Perille päästessäni lastauslaiturin tyyppi kummastelee, missä on jakeluauto, kun soittelen pyörän selästä laiturin ovelta. Tämän jälkeen havaitsen kylmässä olleiden etikettien hikoilleen mukavasti, minkä johdosta puolesta purkkeja hajoaa etiketit. Hiki päässä vien loput perille, nolona sitten kannan loput purkit oikeilla etiketeillä toisella kertaa, Teemu kuvailee Facebook-sivuillaan yritystoiminnan alkutaipaleen tunnelmia. 

Teksti: Kristiina Tammitie
Kuva: Jaakko Tähti