27.11.2018
Ilo auttaa -kampanjassa lahjoitetaan 131 074 euroa lasten, perheiden ja vanhusten arjen parantamiseen Keski-Suomessa. Toteutuskumppaneiksi kampanjaan pyydettiin viisi järjestöä: Keski-Suomen keskussairaalan lastenosastojen tuki ry. eli lyhyemmin Lastu ry., Olympiakomitean Lasten liike -iltapäiväkerhot, Keski-Suomen ensi- ja turvakoti, SPR ja Keski-Suomen Syöpäyhdistys ry.
Keskimaa lahjoittaa joulun alla 2018 hyväntekeväisyyteen euron per Keskimaan asiakasomistaja, lokakuun lopun asiakasomistajamäärän mukaan. Ilo auttaa -hyväntekeväisyyskampanja ja -lahjoitus toteutettiin ensimmäisen kerran 2017, ja tätä aiempina vuosina joululahjasummalla hankittiin asiakasomistajille tavaralahjoja esim. suklaarasian muodossa.
− Saimme viime vuoden hyväntekeväisyyslahjoituksesta runsaasti positiivista asiakaspalautetta ja opimme, että yhdistämällä voimamme pystymme aidosti auttamaan eri kohderyhmiä ja saamme yhdessä hyvää aikaan. On hienoa, että asiakkaiden joululahjan voi toteuttaa myös näin, kertoo Keskimaan toimitusjohtaja Antti Määttä.
2018 Ilo auttaa -lahjoitus käytetään lasten, perheiden ja vanhusten arjen parantamiseen Keski-Suomessa. Lahjoituksella varmistettava toiminta toteutuu pääosin koko vuoden 2019 aikana. Lastu ry:n kautta järjestämme lastenosastoilla kuukausittain sairaalaklovnien vierailuja, hankimme reippauspalkintoja ja mahdollistamme perheille iloista yhdessä oloa. Lasten Liike -iltapäiväkerhoilla tuodaan iloa, monipuolista liikettä ja mukavaa yhdessä tekemistä lasten iltapäiviin sekä helpotetaan perheiden arkea. Keski-Suomen ensi- ja turvakodin kanssa rakennamme lapsiasiakkaiden käyttöön leikkipuiston ja toteutamme perheille iloisia yhteisiä tapahtumia. Keski-Suomen Syöpäyhdistyksen kanssa järjestämme virkistyspäiviä syöpään sairastuneille ja heidän läheisilleen. SPR:n kanssa järjestetään vanhuksille palvelu- ja tuetun asumisen yksiköissä kerhoja, retkiä, ulkoilua, luku- ja jutusteluhetkiä, leivontaa ja askartelua.
Lahjoituksen kohderyhmät valittiin Keskimaan henkilökunnan ehdotusten pohjalta. Henkilökunnan edustajat toimivat myös kampanjan kertojina.
− Kampanjan ytimessä on nimensä mukaisesti ilo ja ilahduttaminen erilaisissa elämäntilanteissa. Henkilökunnaltamme saimme runsaasti ehdotuksia erilaisista arjen iloa ansaitsevista kohteista, joista valitsimme viisi koko Keski-Suomea auttavaa, jatkaa Antti Määttä.
Ilo auttaa -hyväntekeväisyyskampanja näkyy medioissa ja myymälöissä vaiheittain 28.11.2017 alkaen ja jatkuu jouluun saakka. Lahjoituskohteet esitellään tarkemmin iloauttaa.fi-sivustolla kampanjan alkaessa.
16.9.2024 | ABC
11.9.2024 | Henkilöstö | Marketkauppa
2.9.2024 | Marketkauppa | Paikallisia uutisia | S-market | Uudistukset