Osuuskauppa Keskimaa on voittanut valtakunnallisessa Finnish Comms Awards -kilpailussa ulkoisen yritysviestinnän kategorian


28.10.2022

Suomen parhaat viestintätyöt vuodesta 2018 lähtien palkinnut Finnish Comms Awards palkitsi 26.10.2022 Osuuskauppa Keskimaan ja Aava & Bangin suunnitteleman Ihmisen kokoista työelämää -yhteistyön parhaana ulkoisena yritys- ja yhteisöviestinnän työnä. Kilpailun monialainen tuomaristo koostuu 35:stä viestinnän ammattilaisesta. Aitoudesta kiitosta saanut työ korostaa sisäisen työntekijäkokemuksen merkitystä työvoimapulan haasteisiin vastaamisessa. 

Osuuskauppa Keskimaalla aloitettiin runsas vuosi sitten uudistamaan tapaa kertoa Keskimaasta työnantajana.

− Meillä oli akuutti tarve saada ihmiset kiinnostumaan Keskimaasta työantajana, kertoa aidosti millaista on olla keskimaalainen ja näin houkutella meillä uusia työkavereita läpi linjan. Tukena ja kumppanina viestinnän toteutuksessa meillä on ollut paikallinen markkinointitoimisto Aava & Bang. Tästä kehitystyöstä saimme nyt näyttävän tunnustuksen, iloitsee Osuuskauppa Keskimaan viestintä- ja markkinointijohtaja Noora Luoma.

Suomen työmarkkina on murroksessa ja työvoimapula vaikuttaa yhä useammalla toimialalla. Etenkin palvelualoja koskeva työvoimapula haastaa osaltaan myös Osuuskauppa Keskimaata.

– Työvoimapula on ollut työnantajamielikuvan rakentamisessa liikkeelle paneva voima ja työtä työhyvinvoinnin, työssä jaksamisen ja työntekijäkokemuksen eteen on tehty sisäisesti jo vuosia ennen tätä tunnustusta. Kaikki kiteytyy siihen, millaista on olla Keskimaalla töissä ja tähän lähdimme yhdessä työntekijöidemme kanssa vastaamaan, täydentää Keskimaan henkilöstöjohtaja Kaisamaria Thusberg.

Yhteistyössä Aava & Bangin asiantuntijoiden kanssa Keskimaalla lähdettiin uudistamaan työnantajabrändiä sekä tapaa, jolla potentiaaliset työntekijät näkevät Keskimaan.

− Keskimaa haluaa olla aktiivisesti kehittämässä tulevaisuuden työelämää. Teknologioilla ei voi korvata aitoa asiakaspalvelua ja työssä saa olla ihminen iloineen ja haasteineen, joten konseptin ydinviestiksi kiteytyi “Emme etsi robotteja – ihmisen kokoista työelämää Keskimaalla”, avaa Aava & Bangin brändi- ja viestintäpalveluiden strategi Hanna-Riikka Ilkka.

Keskimaan henkilökunta lähti kampanjaan mukaan innokkaasti ja visuaalisessa ilmeessä näkyy työntekijöitä eri puolilta Keski-Suomea. Finnish Comms Awardsin tuomaristo nosti yhdeksi palkinnon kriteeriksi sen, että työnantajaprofiilin rakentaminen ei lähde kiiltokuvien liimaamisesta vaan sisäisestä työstä, ja on aidoimmillaan silloin, kun sisäiset vahvuudet heijastuvat myös ulospäin.

Työllä on saatu jo lyhyessä ajassa tuloksia. Uusien kävijöiden määrä rekrysivustolla on kasvanut 997 %, Keskimaa listattiin Duunitorin 25 kiinnostavimman työnantajan joukkoon ja työhakemusten määrä avoimiin paikkoihin on kasvanut.



Lisätietoja

Osuuskauppa Keskimaa, viestintä- ja markkinointijohtaja Noora Luoma, 010 767 3040, noora.luoma@sok.fi

Osuuskauppa Keskimaa, henkilöstöjohtaja Kaisamaria Thusberg, 010 767 3015, kaisamaria.thusberg@sok.fi

Aava & Bang, brändi- ja viestintäpalveluiden strategi, Hanna-Riikka Ilkka, 040 541 6559, hanna-riikka.ilkka@bang.fi