Osuuskauppa Keskimaa sulkee ABC-liikennemyymälöiden ravintolat, polttonestejakelu säilyy entisellään. ABC Hirvaskangas, ABC Keljonkangas ja ABC Vaajakoski jatkavat ruokakauppoina.


26.3.2020

Osuuskauppa Keskimaa sopeuttaa Suomen hallituksen vahvan vetoomuksen mukaisesti kaikkien Keskimaan ABC-liikennemyymälöiden ravintolat koronaviruksen leviämisen rauhoittamiseksi. ABC Hirvaskangas, ABC Keljonkangas ja ABC Vaajakoski palvelevat jatkossa ABC-marketeina. ABC Joutsa, ABC Keuruu, ABC Palokka ja ABC Viitasaari suljetaan toistaiseksi perjantai-iltana 27.3.2020. Polttonestejakelu jatkuu normaalisti kaikissa Keskimaan ABC-liikennemyymälöissä ja ABC-automaateilla. Myös ABC-autonpesutoiminta jatkuu normaalisti.

Keskimaan ABC-liikennemyymälöissä on valmistauduttu tekemään mittavia toimenpiteitä hallituksen keskiviikkona 25.3.2020 esittämän vetoomuksen ja eduskunnassa lähipäivinä vahvistettavan asetuksen mukaisesti. Suomen hallitus esittää ravintoloiden, kahviloiden ja anniskelupaikkojen sisällä syömisen kieltämistä asiakkailta mahdollisimman pian koronaviruksen leviämisen rauhoittamiseksi.

Osuuskauppa Keskimaa on päättänyt sulkea perjantai-iltana 27.3.2020 kaikkien Keskimaan ABC-liikennemyymälöiden ravintolat. Keskimaan alueen seitsemästä ABC-liikennemyymälästä ABC Viitasaari, ABC Joutsa, ABC Keuruu ja ABC Palokka suljetaan kokonaan toistaiseksi. ABC Keljonkangas, ABC Hirvaskangas sekä ABC Vaajakoski palvelevat lauantaista alkaen ruokakauppoina klo 6–22 aukioloajoilla. Polttonestejakelu jatkuu normaalisti kaikissa liikennemyymälöissä.

− Suomen hallitus kiirehtii toimia epidemian leviämisen hillitsemiseksi. Haluamme kantaa vastuumme epidemian rauhoittamiseksi, ja siksi suljemme Osuuskauppa Keskimaan ABC-liikennemyymälöiden ravintolat jo ennen kuin hallituksen esitys saa eduskunnassa hyväksynnän. ABC Marketimme Hirvaskankaalla, Keljonkankaalla sekä Vaajakoskella ovat osa paikallista ruokahuoltoa ja antavat ihmisille mahdollisuuden asioida oman asuinalueen marketissa. Lisäksi asiakkaat voivat ostaa kahvia mukaan ja Hirvaskankaalla jatkamme Hesburgerin take away -myyntiä, toteaa Osuuskauppa Keskimaan ABC-liikennemyymälöiden ja polttonestejakelun toimialajohtaja Heikki Tervanen.

Hirvaskankaan ja Vaajakosken liikennemyymälöiden aukiolo Keski-Suomessa on tärkeää myös ammattiautoilijoille, sillä ne tarjoavat heille tauko- ja wc-tilat valtakunnallisesti tärkeän väylän varrella.

Osuuskauppa Keskimaan liikennemyymälöiden sulkemiset ja toiminnan sopeuttaminen vaikuttavat henkilöstötarpeisiin. Liikennemyymälöiden sulkemisten sekä toiminnan supistamisten vuoksi tilanteen edellyttämät lomauttamiskeskustelut liikennemyymälöiden henkilökunnan kanssa ovat parhaillaan käynnissä.

− Haluamme tässä vaikeassa tilanteessa toimia vastuullisesti ja teemme osaltamme kaikkemme yhteiskunnan hyvinvoinnin parhaaksi. Keskimaa on sulkenut jo aiemmin tällä viikolla lähes kaikki ravintolansa Jyväskylästä, joten tämä on jatkumo tähän valitettavaan tilanteeseen, summaa Osuuskauppa Keskimaan toimitusjohtaja Antti Määttä.