27.3.2020
Osuuskauppa Keskimaa sopeuttaa Suomen hallituksen vahvan vetoomuksen mukaisesti kaikkien vielä auki olevien Keskimaan ravintoloiden toimintaa. Valtaosa Keskimaan ravintoloista suljettiin jo aikaisemmin viikolla. Lauantaista 28.3.2020 suljetaan lisäksi ravintola Trattoria Aukio sekä Prisma Seppälän Buffa ja Presso. Ravintola Revolution sekä pikaruokaravintolat Hesburger Sokkari Hesburger Seppälä laajennettuna Pizza Buffan noutopitsa palvelulla jatkavat toimintaa take away -ravintoloina.
Keskiviikkona 25.3.2020 Suomen hallituksen esittämässä vahvassa vetoomuksessa hallitus esitti ravintoloiden, kahviloiden ja anniskelupaikkojen sisällä syömisen kieltämistä mahdollisimman pian koronaviruksen leviämisen rauhoittamiseksi. Osuuskauppa Keskimaa haluaa toimia hallituksen vetoomuksen mukaisesti sulkemalla kaikkien vielä auki olevien ravintoloiden asiakastilat Jyväskylässä lauantaista 28.3.2020 alkaen.
− Suljimme jo alkuviikosta suurimman osan Keskimaan ravintoloista sekä hotelli Alexandran ravintolatoimintoineen. Tässä poikkeuksellisessa tilanteessa haluamme toimia vastuullisesti ihmisten terveys etusijalla. Ihmisten arkea helpottaaksemme jatkamme suosituimmissa Hesburgereissamme Sokkarilla ja Seppälässä sekä ravintola Revolutionissa noudettavien take away -annosten myyntiä, toteaa matkailu- ja ravitsemisalan toimialajohtaja Pasi Kunelius.
Keskimaan sulkee lauantaista 28.3. alkaen Prisma Seppälän Buffan ja Presson sekä Paviljonki hotellin yhteydessä toimivan ravintola Trattoria Aukion. Ravintola Revolution sekä pikaruokaravintolat Hesburger Sokkari ja Hesburger Seppälä laajennettuna Pizza Buffan noutopitsa palvelulla toimivat toistaiseksi noutoravintoloina lyhennetyillä aukioloajoilla. Keskimaan kaikkien ravintoloiden päivitetyt take away -listat löytyvät osoitteesta: www.keskimaa.fi/takeaway lauantaiaamusta alkaen.
Ravintola Revolutionille on räätälöity oma take away -lista, jossa yhdistellään suosituimpia annoksia niin ravintolan omalta listalta kuin ravintola VENNin ja Green Eggin listoilta.
− Revolutionin take away -lista sisältää kirjon Revolutionin burgereista, Green Eggin kebabista ja buneista aina VENNin pizzalevyihin. Halusimme tarjota asiakkaillemme räätälöidyn valikoiman. Listalta saa koko perheen tyytyväiseksi yhdellä tilauksella, kertoo listaa työstänyt keittiömestari Petri Kilpeläinen.
16.9.2024 | ABC
11.9.2024 | Henkilöstö | Marketkauppa
2.9.2024 | Marketkauppa | Paikallisia uutisia | S-market | Uudistukset