Osuuskauppa Keskimaan Ilo auttaa -hyväntekeväisyyskampanjan kumppanit ja kohteet on valittu


18.11.2019

Jo kolmannen kerran toteutettava Keskimaan vuosittainen Ilo auttaa -hyväntekeväisyyslahjoitus kohdennetaan tänä vuonna asiakasomistajien toiveiden mukaisesti maakunnan ulkoilureittien sekä leikkialueiden kunnostamiseen. Toteutuskumppaneina ja kohteina lahjoituksessa ovat Metsähallituksen kansallispuistot ja luontokohteet, Green Care -keskus Könkkölän Lumo-ulkoilupolku, Jyväskylän kaupungin satama-alueen leikkipaikka, Jämsän kaupungin Jämsänjoen yhtenäiskoulun leikkipaikka sekä Saarijärven kaupungin uusi skeittipaikka nuorille. Lahjoituksen kokonaissumma 132 849 euroa vastaa Keskimaan asiakasomistajien määrää lokakuussa lopussa.

Keskimaan Ilo auttaa -hyväntekeväisyyskampanjassa keskitytään keskisuomalaisille iloa ja hyvää mieltä tuottaviin konkreettisiin tekoihin. Keskimaa lahjoittaa tänäkin vuonna hyväntekeväisyyteen euron per Keskimaan asiakasomistaja, lokakuun lopun asiakasomistajamäärän mukaan.

Tänä syksynä asiakasomistajat pääsivät äänestämään lahjoituskohdetta. Eniten ääniä kohdistui  Liikkumista ja leikkimieltä -teeman ehdotuksiin ’kunnostetaan maakunnan ulkoilureittejä’ ja ’kunnostetaan leikkipuistoja ja –alueita’, joiden perusteella lahjoituksen kohteet ja yhteistyökumppanit on valittu. Kohteet sijaitsevat Keski-Suomen alueella ja ovat avoimesti ihmisten saavutettavissa. Kohteet on valittu niin, että niistä olisi paljon iloa ja hyötyä keskisuomalaisille.

− Olemme enemmän kuin iloisia, kun pääsemme jälleen tänä vuonna tuottamaan iloa Keski-Suomessa. Erityisen mukavaa on, että saimme asiakasomistajamme mukaan vaikuttamaan lahjoituskohteen valintoihin. Yhteistyökumppaneiden osalta meille on tärkeää, että saamme luotettavien kumppaneiden kanssa eri puolilla maakuntaa toteutettua aikaa kestäviä hankkeita, jotka muuten olisivat jääneet vain haaveiksi, kertoo Keskimaan toimitusjohtaja Antti Määttä.

Keskimaan asiakasomistajien Ilo auttaa -lahjoituskohteet ja kumppanit teemalla liikkumista ja leikkimieltä vuonna 2019 ovat seuraavat:

Kunnostetaan maakunnan ulkoilureittejä -kohteet

  • Kumppanina Metsähallitus

    • Salamajärven kansallispuistossa tehdään hyvin lapsiperheille soveltuvasta Vasan kierroksesta luontopolku, joka kertoo metsäpeuroista. Reitillä uusitaan myös noin kilometrin verran pitkospuita.
    • Leivonmäen kansallispuistossa uusitaan Harjujärven esteettömän reitin pitkospuut ja katselutasanne. Reittiä voi kulkea myös pyörätuolilla sekä lastenrattaiden kanssa.
    • Kanavuoren luonnonsuojelualueen portaat uusitaan yhteistyössä Jyväskylän kaupungin kanssa.
    • 50 kappaletta halkaisukirveitä  Metsähallituksen ylläpitämille tulentekopaikoille Keski-Suomessa.
  • Kumppanina Green Care -keskus Könkkölä

    • Lumo-ulkoilupolku kunnostetaan Könkkölän alueella.


Kunnostetaan leikkipuistoja ja -alueita -kohteet

  • Kumppanina Jyväskylän kaupunki

    • Jyväskylän sataman kuntoilupisteen yhteyteen hankitaan interaktiivinen Memo-leikkiväline lapsille.
  • Kumppanina Jämsän kaupunki

    • Jämsänjoen yhtenäiskoulun leikkipiha kunnostetaan hankkimalla uusia leikkitelineitä.
  • Kumppanina Saarijärven kaupunki

    • Saarijärven monitoimihallin viereen rakennetaan skeittipaikka nuorille.

Aikataulullisesti hankkeita päästään toteuttamaan ensi kevään ja kesän aikana. Suunnittelutyöt ovat jo kaikkien kohteiden osalta alkaneet, joten kohteiden rakentamiset alkavat heti keväällä kelien salliessa.

− Kevään aikana kerromme projektien etenemisestä ja tietenkin kohteiden valmistuttua haluamme juhlistaa jokaista kohdetta omalla tavallaan. Yksi mikä on varmaa, on se, että kaikki nämä kohteen ovat avoimia ihan meidän jokaisen käyttöön, iloitsee Keskimaan markkinointi- ja viestintäjohtaja Noora Luoma.

Lahjoituskohteet esitellään tarkemmin www.iloauttaa.fi -sivustolla.