Osuuskauppa Keskimaan vuoden 2022 esihenkilöt palkittiin Vierumäellä


27.4.2023

Osuuskauppa Keskimaa palkitsi vuoden 2022 parhaat esihenkilöt. Palkintokategorioita on Keskimaan arvojen mukaisesti neljä: sydämellä, sisulla, ilolla ja yhdessä -kategoriat. Keskimaan neljä palkittua esihenkilöä ovat palvelupäällikkö Hannele Roine Prisma Palokasta, markkinointipäällikkö Satu Koski, liikennemyymäläpäällikkö Kirsti Partti ABC Viitasaarelta ja marketpäällikkö Mikko Romo S-market Tourulasta.

Osuuskauppa Keskimaalla palkitaan vuosittain esihenkilöt, jotka ovat onnistuneet työssään esimerkillisesti asiakastyytyväisyydessä, henkilöstön viihtyvyydessä ja työtyytyväisyydessä sekä myynnin johtamisessa. Vuoden esihenkilöiden valinnat tekee osuuskaupan konsernijohtoryhmä toimiala-johtoryhmien esityksistä yli 100 esihenkilön joukosta.

− Olemme nyt palkinneet Keskimaan arvojen mukaisesti kolmen vuoden ajan. Meille on tärkeää, että arvomme sydämellä, ilolla, sisulla ja yhdessä toteutuvat niin toimipaikkojen arjessa kuin johtamisessa, toteaa Osuuskauppa Keskimaan toimitusjohtaja Antti Määttä.

Tänä vuonna palkitseminen suoritettiin Keskimaan päällikköpäivien yhteydessä hyvinvoinnin ja liikunnan parissa Vierumäellä.

− Meille vuoden esihenkilöiden palkitseminen Keskimaan päällikköpäivien yhteydessä on yksi vuoden kohokohdista. Tänäkin vuonna kokoonnuimme meidän noin 100 esihenkilön voimin ja pääsimme juhlistamaan palkittuja esihenkilöitä yhdessä, Osuuskauppa Keskimaan henkilöstöjohtaja Kaisamaria Thusberg iloitsee.

− Olemme viimeisen vuoden aikana keskittyneet esihenkilöidemme hyvinvointiin ja johtamistaitoihin. Uskomme, että koko työyhteisön hyvinvoinnin perusta on hyvinvoiva esihenkilö, Kaisamaria Thusberg jatkaa.

Keskimaan palkitut esihenkilöt

Keskimaan palkitut esihenkilöt: Hannele Roine, Satu Koski, Kirsti Partti ja Mikko Romo.

Vuoden 2022 esihenkilönä Keskimaan Sydämellä-arvon mukaisesti on palkittu Prisma Palokan palvelupäällikkö Hannele Roine.

”Muiden auttaminen on Hannelelle sydämen asia. Hän auttaa ja tukee paitsi tiimiänsä, myös kollegoita onnistumaan. Hän on työyhteisön äitihahmo, jonka puoleen käännytään haastavissa tilanteissa. Niin asiakastyytyväisyys kuin työtyytyväisyyskin ovat erinomaisella tasolla, joiden eteen on tehty hartiavoimin töitä ja kehittäminen jatkuu edelleen ottamalla käyttöön uusia toimintatapoja ja palvelumalleja.”

Vuoden 2022 esihenkilönä Keskimaan Ilolla-arvon mukaisesti on palkittu Keskimaan markkinointipäällikkö Satu Koski.

”Sadulta löytyy hymyä ja positiivisuutta joka tilanteeseen, unohtamatta vankkaa osaamista liiketoiminnasta ja edistävää johtamisotetta. Esihenkilönä hänelle on aina tärkeintä tiimin onnistuminen, eikä vain oman tiimin, vaan asiakkaan ja koko Keskimaan – ihmisten kautta ja kanssa asiat onnistuvat. Sadun johdolla asiakastyytyväisyys, mitattavat tulokset, kustannukset ovat hyvin hanskassa ja tiimin työtyytyväisyys on erinomaisella tasolla. Satu lupaa, että tehdään ja tekee mitä lupaa, usein jopa yli.”

Vuoden 2022 esihenkilönä Keskimaan Sisulla-arvon mukaisesti on palkittu liikennemyymäläpäällikkö Kirsti Partti, ABC Viitasaarelta.

”Kirsti johtaa tiimiään ja toimipaikkaansa tinkimättömästi ja omistautuneesti. Hänen esimerkillinen ahkeruutensa ja aikaansaavuutensa auttaa ABC Viitasaarta menestymään ja kehittymään. Kirsti on omalla valmentavalla otteellaan ja luottamuksen rakentamisen kyvyllä onnistunut pitämään yksikön ja tiimin toiminnan hyvällä tasolla, niin normaalissa arjessa kuin erittäin vaikeissakin tilanteissa, henkilöstön saatavuuden haasteista ja monista henkilövaihdoksista huolimatta. Kirsti johtaa monimuotoista, monikulttuurista ja monikielistä tiimiään sydämellä ja sisulla – ihmisistä huolehtien.”

Vuoden 2022 esihenkilönä Keskimaan Yhdessä-arvon mukaisesti on palkittu marketpäällikkö Mikko Romo S-market Tourulasta.

”Mikko tekee tulosta mittareilla kautta linjan, niin tehokkuudessa kuin työtyytyväisyyden osalta. Mikon yksikön taloudellinen tulos ja asiakastyytyväisyys ovat hienossa kunnossa, myös tehokkuudessa yksikkö on huipputasolla. Mikko ei tee itsestään numeroa, vaan nostaa esiin toisten taitoja ja osaamista. Hän kuuntelee, ottaa muut huomioon, jakaa kiitosta ja kehuja. Hän kannustaa muita ja todella toimii yhdessä oman tiiminsä vahvuuksia tukien.”

Lisätietoja

Osuuskauppa Keskimaa, Antti Määttä, toimitusjohtaja, kauppaneuvos, 010 767 3011, antti.maatta@sok.fi
Osuuskauppa Keskimaa, Kaisamaria Thusberg, henkilöstöjohtaja, 010 767 3015, kaisamaria.thusberg@sok.fi